KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Kansalaiset on peloteltu pois kansalaiskeskustelusta!

  • Ongelma ei tosiaan ole pahojen kansalaisten määrässä, vaan ongelma on siinä kun liian moni seuraa meininkiä hiljaa sivusta.
    Ongelma ei tosiaan ole pahojen kansalaisten määrässä, vaan ongelma on siinä kun liian moni seuraa meininkiä hiljaa sivusta.

Myönnän, että olen ollut sokea suomalaista akateemisuutta kohtaan. Lieventävä asianhaara on, että olen TTKK:n nykyinen TTY vanha oppilas, jolloin en ole voinut tietää mitään perinteisten yliopistojen poliittisesta ohjauksesta, koska samaan aikaan puhutaan akateemisesta vapaudesta. Hyvästä kritiikistä tulisi akateemisten henkilöiden maksaa ja paljonkin. Kritiikissä elää kehityksen siemenet.

Totean vielä, että anonyymiteetin taakse piiloutuminen johtuu myös siitä, että kansalaiset luulevat tulevansa julkiseksi riistaksi Suomessa jo muutaman omalla nimellä ja kuvalla julkaistun blogimerkinnän jälkeen vaikka todellisuus on aivan toista. Suomessa on todellakin turvallista esiintyä omalla nimellä julkisissa keskusteluissa sosiaalisessa mediassa ja tähän tulisi suomalaisia kannustaa.

Toisaalta Suomi on hiukan sairas, jos täällä eivät kumminkaan kaikki oman asemansa ja mahdollisten toimeentulomenestysten vuoksi uskalla ilmaista itseään julkisesti. Itse asiassa media voisi ottaa aktiivisemman otteen kansalaiskeskustelun ohjaamisessa! Media edelleen määrää yleiset puheenaiheet, vaikka sosiaalisen mediassa voi joku paisua salakavalasti varsin suureksikin.

Kansalaisia on peloteltu liikaa mediajulkisuuden varjopuolilla ja se on pienten piirien etu. Rohkeasti vaan mukaan kansalaiskeskusteluun olit akateeminen tai et, koska Suomessa ei ole oikeasti pelättävää sananvapauden mukaisten kirjoitusten julkaisemisen jälkeen.

Suomessa on vaarana, että maltillinen ja järkevä kansalaisten selvä enemmistö jää sivustaseuraamaan, kun elinolosuhteiden heikentymistä ja vihapolitiikan nousu ottavat vallan yhteiskunnassamme. Puutu epäkohtiin aina niin tarmokkaasti kuin kykenet! Hissuttelun aika on ohi!

 

Kirjoituksen merkittävin osa on kirjoitettu 16.6.2015.

http://kimmofree.blogspot.fi/2015/06/suomalainen-akateemisuus-lampiaa.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Suuri enemmistö suomalaisista osallistuu kansalaiskeskusteluun muutaman vuoden välein raapustamalla mykkänä numeron/numerosarjan äänestyslappuun.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Joo ja usein vanhasta tottumuksesta menee numero samalle ehdokkaalle.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Mitä korkeatasoisempaan dialogiin kykenemme, sitä vähemmän syntyy kärjistymistä ja omiin kupliin sulkeutumista.

Dialogin vastakohta on totalitarismi (esim. Venäjä) tai orwellilainen kuplatodellisuus (esim. Ruotsi)

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

En pidä suomalaista kansalaiskeskustelua korkeatasoisena. Aktiivisuusastetta on saatava nostettua!

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Nimenomaan, dialogin tasoa on nostettava: Pois ennakkoasenteet, lisää toistemme arvostamista ja hyväksyntää (ts. voi hyväksyä vaikka ei aina ymmärräkkään)

+ niin, ja tosiaan omalla naamalla kuten sanoit, ei tämä niin vaarallista ole.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset