KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Psykiatrinen sairaus rajoittaa aina elämää

Moni ajattelee Suomessa, että mielen sairaus ei ole elämää rajoittava asia ollenkaan.

Todellisuus on aivan toista, koska esimerkiksi antipsykoottinen lääkitys vie puhtia pois sairaudesta puhumattakaan. Tietenkin jos suorituskyky on ollut todella kovalla tasolla ennen vaikeaa sairastumista, niin vielä 50 prosentin tehoilla pärjää ihan hyvin yhteiskunnassa.

Sanoin jo aikoja sitten kotitalon naapurin tytölle joka oli ihastukseni että "olen lukenut, että psykoosisairaus alentaa älyllistä suorituskykyä, mutta ei se haittaa kun lähtötaso on ollut niin pirun korkealla."

Tarkastelee minun elämääni miten kriittisesti tahansa, niin olen ihan hyvin säilynyt rankoista kokemuksistani huolimatta.

Tietenkin minua harmittaa kun ei ole sellaista vääntöä enää kuin nuorempana, mutta kaikki ihmiset lopulta vanhenevat ja jotkut meistä sairauden murtamina jo melko varhaisessa vaiheessa.

Tsemppiä kaikille vertaisilleni - ei anneta periksi!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Antipsykoottista lääkitystä sekä muutakin psykiatrista hoitoa (psykoterapeuttiset hoitomenetelmät mukaan lukien) pyritään kehittämään yhä toimivammaksi, eli parantamaan tehon ja sivuvaikutusten suhdetta. Lääketieteemme ymmärrys ihmisaivojen ja ihmismielen toiminnasta ei kuitenkaan tässä vaiheessa riitä lääkekehityksessä enempään kuin parhaan kompromissin tavoitteluun sekä hoidollisten että ei-toivottujen sivuvaikutusten kesken. Työ on hidasta ja keskeneräistä, vaikka taaksepäin katsoen on sentään tapahtunut valtavaa kehitystä verrattuna aikakauteen, jolloin toimivia antipsykoottisia lääkkeitä ei vielä lainkaan ollut.

Peräänantamaton asenne ja itsensä arvostaminen kannattavat. Tsemppiä!

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kiitos Hannu! :)

Kyllä itsekin ajattelen, että kehitystä tapahtuu psykiatriassa koko ajan, mutta se on hidasta.

Juhani Nurminen

Asia joka usein jää huomaamatta on mahdollisuus toipua ilman lääkitystä.

Kun olet sairaana tänään, ja saat lääkityksen, ja "toivut" niin tulee tilastomerkintä: lääke auttoi. - vaan entäpä jos olisi jäänyt lääke antamatta? Osa potilaista olisi silti toipunut, ja osa jopa paremmin kun lääkityksen kanssa.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Lääkitys toimii jos potilas on tyytyväinen ja lääkäri on onnistunut optimoimaan lääkkeen määrän oikein. Joskus psykoosi on niin painostava kokemus, että sitä ihan mielellään kokeilee monenlaisia lääkkeitä tarvittaessa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Osa potilaista olisi silti toipunut, ja osa jopa paremmin kun lääkityksen kanssa."

Juhani Nurminen, levitätkö vastaavaa sanomaa myös sydänsairauksien lääkehoitoa tarvitseville ja diabeetikoille?

On periaatteessa mahdollista aikaa myöten toipua spontaanisti psykoottisesta episodista, mutta antipsykoottisella lääkityksellä se onnistuu todennäköisesti paljon nopeammin ja täydellisemmin. Psykoosin uusimisen riskiä lääkehoito vähentää aivan kiistattomasti, mistä on runsaasti tutkimusnäyttöä. Ei psykooseja lääkitä vain huvikseen, vaan perustelluista syistä.

En käsitä, miksi ilman lääkärin pätevyyttä yllytät ketään kokeilemaan mielenterveytensä vaarantamista.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

Eikös juuri noin kuukausi takaperin ollut mediuutisessa juttua väitöskirjassa jossa todettiin että osa psykoosipotilaista hyötyy/pärjää lääkkeettömällä hoidolla tai hyvin pienellä lääkityksellä. Tähän pitäisi panostaa paljon tutkimusta ja kehittää hoitoketjuja. Keroputaan-mallin tutkimustulokset olivat hyvin suppeat mutta siellä saavutettiin pienessä vertailuryhmässä lääkkeettömällä ja hyvin pienellä lääkityksellä hyviä hoitotuloksia.

Suomalainen lääkehoito poikkeaa huomattavasti muun maailman ja esimerkiksi Yhdysvaltalaisesta lääkekulttuurista. Lääkejätit ovat maksaneet siellä haittavaikutuksista ja lainvastaisesta toiminnasta miljardikorvauksia. Yksi törkeimmistä esimerkeistä oli Seroquelin lainvastainen markkinointi vanhuksille dementiaalääkkeesti off-label-käyttöön. Vanhuksia kuoli ja lääkeyritys maksoi suuren summat välttääkseen tutkimukset.

On vastuutonta väittää että psyykelääkitys on tarpeetonta kaikille. Ei se ole. Osa hyötyy lääkityksestä. Mutta pitäisi huomioida että on olemassa ihmisiä joilla lääkityksen haitat ovat suuremmat kuin lääkityksen hyöty. Tutkimustyötä pitäisi myös keskittää lääkkeettömän hoidon kehittämiseen ja tarkkojen tuloksien saamiseen että onko esimerkiksi psykoosia mahdollista hoitaa ilman lääkitystä ja millaisein tuloksin. Mielenterveyspotilaiden elinikä on noin 10-20 normaali väestöä lyhyempi vaikka itsemurhakuolleisuus huomioitaisiin pois. Miksi? Tupakointi ja päihteet selittävät osan, osan huono somaattinen terveydenhuolto mutta mikä on lääkityksen merkitys. Tätä ei uskalleta/haluta selvittää?

Kerron erään tietämäni tositarinan elävästä elämästä ja lääkitysestä. Henkilö oli mielisairaalakierteessä. Useita lyhyitä jaksoja vuoden sisällä. Diagnoosi psykoottinen häiriö. Hän söi kaikki määrätyt lääkkeet. Töistä ei tullut mitään väsymyksen takia. Käsivarret ja osa kehosta oli viiltelyhaavojen peitossa. Ikinä tämä ihminen ei ole ollut niin "sekaisin" kuin syödessään voimakasta neuroleptilääkitystä. Hän jätti lääkkeet pois ja ajan myötä hän tuli työkykyiseksi, jatkuva elämää haitannut väsymys poistui ja viiltelykin loppui lähes kokonaan. Tietysti lääkityksen lopettaminen ei ollut ainoa merkitsevä asia vaan moni muukin asia elämässä muuttui. Mutta totuus on että jos tämä henkilö ei olisi lopettanut lääkitystään olisi hän joko kuollut tavalla tai toisella tai mielisairaalan vakioasiakas. Tämä oli tositarina siitä että psykoottisesta episodista voi toipua ilman lääkitystä tai oikeammin kun hän luopui haitallisesta lääkityksestä. Tietysti on myös mahdollista että hänen psykoottinen häiriönsä oli diagnisoitu väärin ja hänellä oli/on esimerkiksi asperger tai muu neurologinen häiriö joka teki hänet erittäin alttiiksi pyykelääkkeiden haitoille.

Varoituksen sana kaikille lukijoille. Tämä oli erittäin poikkeuksellinen esimerkki erittäin poikkeuksellisesta henkilöstä. Älä tee mitään yleisluontoista johtopäätöstä psyykelääkityksen tarpeellisuudesta yleisellä tasolla tai omalla kohdallasi tämän esimerkin perusteella.

Itse pidän psykoosin lääkkeetöntä hoitoa mahdollisena mutta asiaa pitäisi paljon tutkia ja hoitokäytäntöjä tarkentaa. Psykoosin lääkkeetön hoito ei voi olla mahdollista kaikille mutta joillekin. Valitettavan usein liiallinen psykoosilääkitys on haitoiltaan joillekin ihmisille pahempaa kuin itse sairaus.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #8

Jani Virta kirjoittaa viisaasti, mukaan lukien kaikki nuo varoituksen sanat.

Psykoosin luonne ja vaihe sairauden kulussa olisi määriteltävä tarkemmin, jotta tästä aiheesta pystyisi käymään täsmällistä keskustelua. Ja totta kai asia myös on aktiivisen tieteellisen tutkimuksen kohteena maailmanlaajuisesti.

Asian vaikeutta ja monimutkaisuutta osoittaa juuri se, että huolimatta kaikista yrityksistä ei ole toistaiseksi pystytty osuvasti profiloimaan niitä potilaita ja hoidollisia tilanteita, joissa antipsykooteista pidättyminen olisi eettisesti perusteltua. Huolimatta valtavasta kehityksestä mm. lääketieteellisissä kuvantamistekniikoissa ja genetiikassa sekä tietojenkäsittelytieteessä, edelleenkään meillä ei ole "viisasten kiveä" eikä kristallipalloa pystyäksemme osuvasti päättelemään, kenen yksilön kohdalla on poikkeus tilastollisesta pääsäännöstä (= akuutti psykoosi kannattaa saada väistymään lääkehoidolla ennen kuin muita hoitomuotoja voidaan soveltaa tehokkaasti).

Psykoosisairaus on monimuotoinen nippu oireyhtymiä, joille yhteistä on todellisuuden tajun puutteellisuus akuutissa vaiheessa. Kuinka raju ahdistus siihen voi liittyä, miten mieli yrittää kompensoida tilannetta, jossa tavalliset todellisuuden pelisäännöt eivät näytäkään toimivan -- siinä on varsin laajaa ja monimuotoista yksilöllistä vaihtelua.

Ja joku voi todella toipua spontaanistikin, mutta jos itselläni olisi hoitavan lääkärin vastuu eikä lääkkeetöntä spontaania toipumista näyttäisi olevan tapahtumassa kohtuullisessa ajassa, en kyllä (vajaan 30 vuoden erikoislääkärin kokemuksella) epäröisi aloittaa antipsykoottista lääkehoitoa vaikkapa määräajaksi. Ainahan sen voi seurannassa purkaa ellei sitä tarvita pitempiaikaisesti, ja antipsykootit ovat valmisteina yleisesti turvallisia käyttää.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta Vastaus kommenttiin #11

Psykoosilääkitykseen liittyy yleisellä tasolla muutamia vakavia ongelmakohtia joita ei huomioida tarpeeksi.

Olettaisin että yli 95% psykiatrian alan lääkäreistä osaa hoitaa akuutin psykoosin lääkkeille suhteellisen hyvin. "Tyrmätään" henkilö, annetaan nukkua ja ehkäistään mahdollinen itsetuhoinen/väkivaltainen käytös. Mutta lääkityksen vähentäminen/poistaminen henkilön saamien lääkehaittojen minimoimiseksi tökkii pahasti. Todelliseksi ongelmaksi muodostuu että lääkitys pidetään pitkään ja varmuudeksi tolkuttoman kovalla tasolla. Vain 5% psykiatreista osaa pienentää tai lopettaa lääkityksen tarvittaessa ja huolehtia siitä että potilaan toimintakyky säilyy myös lääkittynä. Miksi asia on näin?

Voimakas neuroleptilääkitys (esim. 800mg Seroquelia) väsyttää erittäin voimakkaasti. Seroquelin haittoina ihan yleistä että näin lääkitty henkilö nukkuu vuorokaudesta yli 12 tuntia ja on muulloinkin täysin väsynyt ja lähes toimintakyvytön. Käytännössä sairauden hoitamiseen tarkoitettu lääke tekee henkilöstä toimintakyvyttömän haittavaikutuksillaan.

Toinen neuroleptien vakava haittavaikutus on reilu painonnousu. Muutaman kuukauden mielisairaalajaksolla paino voi nousta 20-30 kg joillakin potilailla helpostikin. Tähän lisättynä joidenkin psyykelääkkeiden vaikutus aineenvaihduntaan (lähinnä diabetekseen liittyviin seikkoihin) ja taipumus aiheuttaa muutoksia sydämen toiminnassa (rytmihäiriöt ovat yleisiä Seroquelin käyttäjillä) on voimakas painonnousu näille henkilöille pitkällä tähtäimellä haitallista. Oma lukunsa on vielä se että 60 kg nätti "skitsotyttö" näyttää puolen vuoden lääkkeiden syömisen jälkeen 120 kg "mursulta". Mitenköhän näinkin raju ulkomuodon muutos vaikuttaa pitkällä tähtäimellä tälläisen tytön itsetuntoon, masennukseen ja paranemiseen itse sairaudesta.

Sitten vielä "kiukutellaan" huonosta hoitomyönteisyydestä ja lääkevastaisuudesta. Väkivaltaa ulkopuolista kohtaan ei saa hyväksyä missään nimessä mutta kumpi loppupeleissä on parempi. Olla vähän hullu ja outo vai olla aina väsynyt, ylilihava norsu joka on täysin toimintakyvytön. Lääkärien etiikka lähtee siitä että "psykoosi" on hoidettava seuraamuksista välittämättä, riippumatta siitä että haluaako itse potilas sitä ja mikä on lopputulos.

Onhan neurolepteistä ollut paljon hyötyäkin. Vai tunteeko joku hoitamattoman skitsofrenian lopputilan saavuttaneen. Tämä lopputilahan on täysi katatooninen tila. Näitä ei enää juuri ole missään. Mutta entäs ne henkilöt joiden psykoosi uusiutuu toistuvasta kovasta lääkityksestä huolimatta. Kumpi on parempaa. Järkyttävä lääkemäärä vai sallia ja hyväksyä se että psykoosi uusiutuu ja antaa sen tulla ja vain akuutissa vaiheessa tarvittaessa lääkitä.

Paljon on psykiatria parantunut (lobotomien poistuminen, "kidutuksen" kaltaisten hoitomuotojen poistuminen, potilaan aseman, perusoikeuksien ja oikeusturvan parantuminen, avohoitopainotteisuus) mutta paljon on vielä parantamisen varaa (parempi oikeusturva, vähemmät lääkehaitat, parempi tieto lääkkeiden todellisista vaikutuksista ja valinnanvapauden lisääminen).

Kiitos vielä Monoselle että jaksaa maallikoidenkin ja meidän "lääkevastaisten" kanssa keskustella ja tuo "vastapuolenkin" näkemyksen esille että saa perspektiiviä laajemmalti.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #12

Jani, et itse näytä työskentelevän akuuttipsykiatriassa, vaikka esitätkin paljon paikkansa pitävää faktatietoa.

Ennen kuin keskustellaan lääkkeiden haitoista, olisi läpikäytävä hoitamattoman tai alihoidetun psykoosin luonnetta. Se on pirullisimpia olotiloja mitä mikään tauti voi aiheuttaa, ja pahimmillaan siihen liittyvä ahdistus voi olla kidutuksen luokkaa. Hallusinaatiot eivät ole mitään leikkiä silloin, kun niistä kärsivällä ei ole olemassa syitä epäillä kammottavien aistihavaintojen paikkansapitävyyttä eikä keinoja päästä selville siitä, mikä on todellisuutta ja mikä häiriötilassa toimivien aivojen tuotosta. Harhaluuloisuus ei ole vitsi, jos et pysty luottamaan kanssasi tekemisissä oleviin ihmisiin, vaan kaikki ystävällisyys ja hyväntahtoisuuskin ainoastaan todistaa salakavalan juonen uskomatonta kieroutta. Unen puutteen tuoma uupumus ilman kykyä nukahtaa vie hermot keneltä tahansa.

Akuutti psykoosi "hoidettiin" ennen antipsykoottista lääkehoitoa kahlehtimalla ahdistuneesti riehuva psykoosista kärsivä fyysisesti, joko käyttäen varta vasten suunniteltua pakkopaitaa, köyttämällä tai kiinnittämällä ketjuilla seinään (= "seinähullu"). Eristämällä suljettuun tilaan saavutettiin sama tulos tarvitsematta rajoittaa potilaan kykyä liikutella raajojaan. Se ei tietenkään lievittänyt tuskallista olotilaa, vaikka rajoittikin kykyä kanavoida sitä ulkoiseen levottomuuteen tai väkivaltaan.

Me ihmiset olemme tänäkin päivänä oleellisesti psyykeltämme samanlaisia kuin noita "hoitoja" läpikäyneet, ja psykoottisessa tilassa riehuisimme yhtä tuskaisina ilman nykyaikaista psyyken lääkitystä -- sitäkö te "lääkevastaiset" oikeasti haluatte kanssaihmisillenne?

-- Jani toki myöntää psykoosilääkityksen tarpeen joillekin ja joissakin tilanteissa, mutta moniko ideologisin syin lääkehoitoja vastustava on oikeasti kohdannut hoitamattomassa psykoosissa silmittömästi ahdistuneen ihmisen?

* * *

"Tyrmääminen" ei ole mikään lääkehoidon tavoite, vaikka reagoinnissa antipsykootteihin kuten muihinkin lääkevalmisteisiin on suurta yksilöllistä vaihtelua. Ihminen voi olla rättiväsynyt esimerkiksi oltuaan kyvytön nukkumaan psykoosin puhkeamisen jälkeen, ja lääkittynä uneen päästyään voi nukkua kuin tukki vuorokauden putkeen.

"Mutta lääkityksen vähentäminen/poistaminen henkilön saamien lääkehaittojen minimoimiseksi tökkii pahasti. Todelliseksi ongelmaksi muodostuu että lääkitys pidetään pitkään ja varmuudeksi tolkuttoman kovalla tasolla. Vain 5% psykiatreista osaa pienentää tai lopettaa lääkityksen tarvittaessa ja huolehtia siitä että potilaan toimintakyky säilyy myös lääkittynä. Miksi asia on näin?"

Psykoosin haittojen minimointi on kyllä monin verroin oleellisempaa, mutta olet oikeassa: lääkeannoksen sovittaminen on taitolaji ja se vaatii sekä tietämystä että kokemusta, ja osaavan työryhmän ja hyvän tiedonkulun akuuttipsykiatrisella osastolla. "Vain 5% psykiatreista osaa" on hatusta vedetty heitto; toisekseen, hoidon kohteina ovat ainutkertaiset ja yksilölliset ihmiset, joten kaikki ei ole ennustettavissa eikä laskettavissa millään matemaattisella kaavalla.

Ennenaikaisesti ja liian nopeasti purettu lääkitys nostaa psykoosin oireineen pintaan uudelleen, eli pahimmillaan "palataan lähtöruutuun" ja on on vain hukattu aikaa eikä toipuminen ole kestävällä pohjalla. Siksi on turvallisempaa osata "kiiruhtaa hitaasti", jotta saavutettu hoitotulos olisi pysyvä, ja paha karhunpalvelus potilaalle mennä sössimään hyvin alkanut hoito liian nopealla lääkkeen pois vetämisellä, vaikka potilas itse sitä kuinka anelisi. - En ryhdy tässä toistamaan kaikkea sitä, mitä psykiatrian oppikirjoissa selostetaan yksityiskohtaisesti.

Ketiapiinilla ja muillakin uudemman polven antipsykooteilla on toisenlainen sivuvaikutusprofiili kuin perinteisillä klorpromatsiinilla ja haloperidolilla, ja nämä ovat toki kaikki (esim. yllä luettelemasi) ilmiöinä tunnettuja ja lääkärien tiedossa. Vanhat valmisteet ovat edelleen tehokkaita, ja käytettävissä jos niin päätetään - mutta tehon tai sivuvaikutusten arviointi yleensä vaatii hoitokokeilua. Suuriin annoksiin ei tietenkään ole syytä mennä, jos pienempikin riittää, mutta jälleen: yksittäiselle potilaalle se nähdään vain kokeilemalla. Mikäli aiempia hoitokertoja on, hyvin dokumentoiduista potilaskertomuksista on tällöin suurta hyötyä, mutta ensikertalaiselle kannattaa soveltaa kokemuksen mukaan keskimäärin riittävää annostelua.

En väitä, että tällä hetkellä käytettävät antipsykootit olisivat tieteen viimeinen sana. Suuret lääkejätit panostavat miljardeja toistensa perään löytääkseen toimivia ja ihmiselle turvallisia valmisteita vähemmin sivuvaikutuksin, mutta monen ehdokas-yhdisteen tie lääkekehityksessä katkeaa todettuihin haittoihin ennen kuin valmiste pääsee markkinoille. Joitakin harvoja vedetään markkinoilta jälkikäteen tai asetetaan käyttörajoituksia. Lääkärit eivät mahda mitään sille, että käytettävissä ovat vain kulloinkin myynnissä olevat lääkevaihtoehdot, mutta jos verrataan vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen, onhan siitä päästy paljon parempaan.

Lääkekehitys on kallista, eikä teollisuus ole hyväntekeväisyyttä millään toimialalla, vaan bisnestä. Sen on parasta olla voitollista eikä tappiollista (vai kuka ne tappiot sitten korvaa?). Onneksi tässä keskustelussa ei ole sorruttu ala-arvoiseen lässytykseen "lääketehtaiden salaliitosta" satumaisine voittoineen. Kuka sellaisia epäilee, hänen kannattaisi tietenkin lyödä rahoiksi ao. pörssiyhtiön osakkeilla, mutta enemmän näkee toki aihetta koskien vain länkytystä palstakeskusteluissa.

On kaikki syyt toivoa, että psykiatria saa tulevaisuudessa käyttöönsä yhä parempia lääkevalmisteita. Niihin alussa mainitsemiini tiloihin näet eivät muut hoitomuodot tehoa. Mutta: jo nykyisillä antipsykooteilla saadaan psykoosin oireet useimmiten väistymään kohtuullisessa ajassa (= viikoissa; kuukausissa voidaan saada työkyky palautumaan, mutta tässä vaihtelu on laajaa). Totta kai kaikki lääkehoidon aspektit tulisi keskustella potilaan ja hoitavan lääkärin kesken, mutta useimmiten on pakko hakea parasta kompromissia ja jättää ajan näytettäväksi voiko esim. psykoterapian avulla vähentää lääkeannostelun tarvetta tai pyrkiä lopettamaan lääkitys. Riittävän pitkän oireettoman jakson jälkeen annosta yleensä vähennetään tai lopulta päästään lopettamaan ylläpitolääkitys - toivottavasti seurannassa silloinkin.

Uusiutumisriski on aivan todellinen, ja siksi ei pidä kevytmielisesti sekaantua sivusta päin kenenkään meneillään olevaan lääkitykseen, ja toivon mukaan hoidossa on myös psykoterapeuttista sisältöä jossakin muodossa.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta Vastaus kommenttiin #13

Lainaus
"Akuutti psykoosi "hoidettiin" ennen antipsykoottista lääkehoitoa kahlehtimalla ahdistuneesti riehuva psykoosista kärsivä fyysisesti, joko käyttäen varta vasten suunniteltua pakkopaitaa, köyttämällä tai kiinnittämällä ketjuilla seinään (= "seinähullu"). Eristämällä suljettuun tilaan saavutettiin sama tulos tarvitsematta rajoittaa potilaan kykyä liikutella raajojaan. Se ei tietenkään lievittänyt tuskallista olotilaa, vaikka rajoittikin kykyä kanavoida sitä ulkoiseen levottomuuteen tai väkivaltaan. "

Vaikka hoitomenetelmät ja rajoitusmenetelmät ovat muuttuneet radikaalista aikojen saatossa niin pitää huomioida että tänäpäivänäkin Suomessa käytetään hyvin paljon vastaavanlaisia hoitokeinoja.

Leposidehoidossahan potilas sidotaan käsitään, vyötäröstään ja tietyllä lailla käsistään kiinni. Eristämisessä laitetaan putkan kaltaiseen tilaan.

Vaikka antipsykootit ovat kehittyneet niin silti tämänlaiset pakkotoimenpiteet ovat yleisiä.

On täysin utooppista kuvitella että näistä pakkokeinoista voitaisiin koskaan kokonaan luopua mutta hoitomenetelmiä ja ennenkaikkea potilaan kanssa toimimista ja hoitohenkilökunnan asennoitumistapaa pitäisi vielä paljon kehittää. Siinä missä itse psykoosi aiheuttaa traumatisoitumista, siinä missä esim. joutuminen väkivaltarikoksen uhriksi aiheuttaa traumatisoitumista niin myös psykiatristen pakkokeinojen kohteeksi joutuminen voi aiheuttaa traumatisoitumista.

Tämän traumatisoitumisen ehkäiseminen pitäisi olla osa psykiatrista hoitoa. Olisiko esim. "purkukeskustelut"/debriefing potilaan kanssa pakkotoimenpiteen jälkeen oikea tapa ja miten se tehtäisiin. Jos esimerkiksi ex-potilas näkee/kokee "painajaismaisia takaumia"/posttraumaattisen sressihäiriön kaltaisia oireita kokemastaan kohtelusta 10 vuotta sitten sattuneista asioista niin voi kysyä että onnistuiko hoito oikein ja saavutettiinko hoidon tavoitteet.

Mainitsit yllä psykoosin uusiutumisriskin lääkitys lopetettaessa ja vähennettäessä liian nopeasti. Mielestäni tähän liittyy oleellisesti ongelma ettei lääkkeen haittoihin puututa tai haluta puuttua. Jos lääkitys väsyttää potilaan toimintakyvyttömäksi, kädet "vapisee", potenssi ei toimi ja vielä sydänrytmitkin sekoilee niin potilas helposti lopettaa omin päin lääkityksen heti sairaalasta päästyään. Jos potilas kokee että lääkityksestä on enemmän haittaa kuin hyötyä niin suurin osa ihmisistähän tekee mielestään oikein valinnan.

Potilaiden pitäisi saada parempaa tietoa lääkkeiden haittavaikutuksista, niitä pitäisi estää ja ehkäistä. Ja vielä yhtenä (myöskin jonkinlaisena eettisenä asiana) potilaan pitää itse saada vaikuttaa haluaako syödä lääkettä vapaaehtoisessa hoidossa saatuaan asiaan liittyvän puolueettoman informaation. Vain mielentilatutkimuksessa, tarkkailussa ja tahdosta riippumattomassa hoidossa voidaan potilas voidaan pakkolääkitä lain mukaan (joitain ehdotuksia kriminaalipotilaiden velvoitteisesta avohoidosta on ollut tai tulee aikanaan olemaan). Mutta asia on todella vaikea ja monitahoinen. On potilaan oikeudet, lainsäädäntö, lääkärien etiikka, hoitosuositukset, lääkärin käsitykset ja kokemus, tutkimusnäyttö mutta ei saa unohtaa tärkeintä, potilasta. Mutta ongelma on se että tietääkö potilas parhaansa. Ja ongelma on se että onko kyseinen hoito/lääkitys potilaan kannalta parasta.

Kuvailit yllä hoitamatonta psykoosia ja sen vaikutusta erinomaisesti. Hoitamaton psykoosi on täysi painajainen itse henkilölle ja erityisesti omaisille.

Kerroin ylempänä tuosta poikkeuksellisesta ex-potilaasta ja kun tunnen hänet henkilökohtaisesti niin voin sanoa että "epäonnistuneen" hoidon/lääkityksen (ja luultavasti myös psykoottisesta sairaudesta johtuen) johdosta henkilö pelkäsi useita vuosia ambulansseja "kuollakseen", pelkäsi mennä lähellekään edes normaalisairaaloita, vihasi aikoinaan lähes kaikkia terveydenhuoltoalan ihmisiä, hän kokee vielä tänäpäivänäkin noin 10 vuoden takaisista asioista "painajaismaisia" takaumia/ahdistustuntemuksia, 5-6 ensimmäistä vuotta lähes päivittäin, nykyään vain harvoin.
Hän oli menettää työkykynsä ja tulonsa sen takia että lääkkeet väsyttivät niin paljon että hän nukkui yli puolet vuorokaudesta ja oli aina väsynyt. Neuroleptit vaikuttivat kiputuntemukseen niin paljon että viiltelyongelma tuli todella pahaksi. Kun ei voinut käydä töissä niin viiltely oli ainoa elämäntarkoitus. Sairaalapelko oli niin paha että itsemurhan harkitseminen oli ensisijainen ja parempi vaihtoehto. Hän vältteli ihmisten kanssa tekemistä olemista koska pelkäsi että joku huomaa että hän on vähän erilainen ja soittaa ambulanssin. (Tiedän tämä on kuin psykoosinoire, mutta pelko perustui hänen mielestään kuitenkin todelliseen mahdollisuuteen). Jos lääke jäi päiväksi väliin niin hän tärisi vieroitusoireista kuin pahimmat narkkarit. Itse lääkitys ja hoito ei auttanut mihinkään ongelmiin vaan pahensi niistä useampia. Lääkärien kanta oli että lääkettä pitää syödä. Mutta hän lopetti lääkityksen ja elämänlaatu parani. Hän alkoi uudestaan pärjäämään työelämässä (tosin tekee nykyisin vähän normaalista lyhyempää työpäivää) eikä ole ollut psykiatrisen hoidon kanssa lähes 10 vuoteen tekemisissä. Hänellä on oma asunto, luottotiedot kunnossa ja perusasiat kunnossa.

Viiltelynhän ei pitäisi olla neuroleptien haittavaikutus mutta tälle henkilölle neuroleptilääkitys ja sen aiheuttamat ongelmat (työkyvyn menetys, väsymys, kivuntunnon väheneminen) tekivät siitä lähes painajaismaista sekä tälle henkilölle että omaisille. Julmasti sanottuna että sitä verta on luututtu lattioilta ja suihkun seinistä paljon. Siinä missä psykoosi on painajaismaista niin tälle henkilölle lääkkeen haittavaikutukset, mahdollisen psykiatriseen hoitoon liittyvän posttraumaattisen stressihäiriön oireet yhdistettynä mahdolliseen psykoosiin taustalla olivat painajaismaisia. Myönnettäköön että tämä henkilö ei ole tänäpäivänä aivan "normaali" ja ihan yleisessä tiedossa on että henkilö on vähän "sekaisin" mutta ei se hänen elämäänsä juurikaan häiritse eikä hänkään häiritse kenenkään elämää.

Ja todellakin. Se 5% oli todellakin heitto jolla asiaa virheellisesti korostin. Siitä anteeksipyyntö

Hyvät kesät samoin kaikille ja kiitokset asiallisille, asiaatunteville ja mielenkiintoisille kommentoijille.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #14

Kiitos Jani erinomaisista kommenteistasi! :)

Minusta tuntuu kuntoutujana, että moni kuntoutujakaan ei välitä, vaikka tajuaa hoitotoimenpiteet vääränlaisiksi. Ei riitä että pelkästää omaiset ja hoitohenkilökunta pitää kuntoutujien ääntä, vaan kuntoutujien pitää aktivoitua ja ottaa suurempi rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa!!!

Hyvää kesän jatkoa! ;) Jatketaan vaan keskustelua, jos läppä lentää.

t. Kimmo

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Lukaiseppa kaima Nurmisen blogeja,niin ilmeisesti asioista jotain enemmänkin tietävänä pystyt helpostikkin käsittämään.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #9

OK, taidanpa ymmärtää pointin!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Puhtia sinulla on riittänyt jopa toistuviin puolueen jäsenkirjojen vaihtoon.

Itselläni ei ole ole ollut vielä ainoatakaan, vaikka toistaiseksi en ole antipsykoottisella lääkityksellä päivääkään ollut.

Joka tapauksessa saat olla ylpeä itsestäsi Kimmo !

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kiitos Pekka! :)

Olet tosi hyvä kommentoija, eikä meidän tartte olla kaikesta samaa mieltä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset