KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Enkelit, onko niitä?

Useimmat ihmiset turvautuvat uskomiseen, kun tilanne on riittävän tukala. En voi kuin ihmetellä ihmisten kokemattomuutta myötätuotoisesta elämästä ja kovista kokemuksista, jos ihminen ei ymmärrä toisen ihmisen kääntyvän äärimmäisessä kriisitilanteessa jonkun korkeamman ehkä silti kuitenkin opitun uskomisen puoleen esimerkiksi ristimällä kätensä.

Uskonto vai usko? 

Usko on tärkeämpi, koska se herää ihmisessä ja uskomisen lahja on joillakin suurempi kuin toisilla. Usko on siis lahja? Kyllä uskoa voi pitää lahjana, jos se on oikein virittäytynyttä, niin se auttaa ihmistä monin eri tavoin kohtaamaan elämän kriisejä. 

Uskonto on puolestaan joidenkin yleensä miesten laatima opetus uskomisesta. Puhtaasti oikeamielinen rakkaudessa on aina korkean moraalin edustaja, eikä sellainen ihminen elä muita miellyttääkseen, vaan hän haluaa olla muita palvelemassa omassa uskossaan.

Omaa suhdetta uskomiseen

Olen elämäni heikkoimpina hetkinä halunnut uskoa yliluonnolliseen ja jopa jossain määrin tuonpuoleiseen ja jälleennäkemisen ihmeeseen. Nyt kun ajattelen asiaa rationaalisesti, niin en jaksa uskoa mihinkään muuhun kuin tähän annettuun elämään. Toisaalta en halua pilata uskomisen iloa heiltä, joille se on annettu!

Enkeleistä

Enkelit ovat nähdäkseni sellaisia ihmisiä, jotka ovat kilttejä, ystävällisiä ja he tekevät rakkaudessaan hyviä tekoja. Arvostakaa enkeleitä, jos osaatte - toivon todellakin että osaatte!

Alla vielä puhettani enkeleistä. :)

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (42 kommenttia)

Anne Lindell

Tsjaa ... enkelit ovat enkeleitä. Jotkut ihmiset voivat vaikuttaa enkelimäisiltä, silti nämäkään ihmiset eivät ole enkelitä.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kiitos että tuli asiantuntemusta mukaan Anne Lindellin myötä. :)

On minun se sanottava kyllä että et sinä voi määritellä miten joku toinen ihminen enkeli sanan määrittää.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Usko/uskonto on ilmiö, josta ihminen tuntee saavansa apua. Jos ei tuntisi, ei uskoisi.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

On eri syitä ja myös pimeitä syitä uskoa, mutta aito usko on jotain erilaista ja se motivoituu varmaan paljon juuri sillä lailla että ihminen kokee hyötyvänsä uskon tunteesta.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Diktaattoreiden kannalta on hienoa että rahvas uskoo että julma hallitsija tuomitaan ainakin toisessa elämässä. Miten sanassa lohdutetaan että rikkaan on vaikea päästä meidän köyhien ja sorrettujen lailla taivaaseen?

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kyllä elämä on nyt minun mielestäni, eikä taivaspaikan varaan kannattaisi kenenkään liikaa laskea, vaikka tuohan se lohtua elämään.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Niin hyvä. kuin pahakin henkimaailma on olemassa ja meediot voivat nähdä materialisoituneita henkiä,nimitetääntö sitten hyviä henkiä vaikka enkeleiksi.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Aimo, juu nämä ovat vähän abstrakteja asioita. Kyllä tuo ajatuksesi minulle passaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

" Uskomisen lahja on joillakin suurempi kuin toisilla"- lausuntosi pitää yhtä nykyisen aivotutkimuksen kanssa.

Märättyä aivoaluetta sähköelektrodeilla stimuloitaessa jotkut ihmiset kokevat valtavia mystisiä tunnetiloja, joilla on ominaista tuntemus voimakkaasta yhteydestä johonkin suurempaan voimaan, esimerkiksi Jumalaan. Toisilla henkilöillä sama stimulaatio aiheuttaa ahdistusta, epämiellyttäviä tuntemuksia vaarasta ja silmälläpidon kohteena olemisesta.

On selvä, kumpaan ryhmään kuuluvista ihmisistä tulee aitoja syvästi tuntevia uskovaisia.

P.S. Enkelit on mielenkiintoinen olentoryhmä Raamatussa, sillä myös Lucifer eli saatana on myös enkeli. Lucifer nousi kapinaan Jumalaa vastaan saaden kolmanneksen enkeleistä puolelleen. Raamatun mukaan aikanaan alkanut taistelu jatkuu edelleen.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Toivonen eihän Lusifer nousut kapinaan Jumalaa vastaan, vaan Jumalan luomaa ensimmäitä poikaa vastaan, kakkonen tahtoikin ykköseksi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tästä aihepiiristä on satoja vuosia käyty keskustelua ja väittelyä kirkon piirissä. Tulkintoja riittää joka lähtöön.

Olennaista on, että arkkienkeli nousi kapinaan ja kapina jatkuu, vaikka kristinopin mukaan Lucifer on jo alun alkaen tuomittu häviämään.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #10

Arkkienkeli oli Gaabriel, ei Lusifer.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #12

Kristinopin enkelikäsityksen mukaan arkkienkeleitä on useita. Kuten totesin aihe on ikiaikainen ja samoin siihen liittyvät mielipiteet ja väittelyt kirkon oppineiden keskuudessa.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Enkeli on jännä sana, koska sille ei ole selvää määritelmää. Sanana enkeli on vain ihmisen omasta määritelmästä kiinni ja siksi ajattelen, ettei ole väärin kutsua auttavaisia ja kilttejä ihmisiä enkeleiksi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kuitenkin kolmasosa enkeleistä kuuluu Luciferin joukkoihin ja ovat pahan asialla.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Mielenkiintoista on tuo tietosi aivoalueesta. Miksi osalla ihmisistä tuo aivoalue käyttäytyy noin? Tuohan voisi todistaa, että toiset ihmiset ovat herkempiä aistimaan yliluonnollisina pitämiämme asioita, kuten henkiolentoja.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Itse uskon tuonpuoleiseen elämään ja ns. astraaliruumiin poistumiseen maallisesta ruumiista kuoleman hetkellä.

Ja uskon myös, että mitään helvettiä ei ole sillä se on jo täällä maan päällä.

Totta kai tämänkin voi tyrmätä ja tyrmätäänkin.

Mutta se on minun uskoni.

http://mvlehti.net/2016/07/31/video-onko-kiinassa-...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Näihän Raamuttikin kertoo,"Tomu palaa maahan, josta se on tullutkin ja henki palaa Jumalan tykö, jonka se on antanutkin,"

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

En minäkään usko helvettiin.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Ihan hyvää kritiikkiä uskonnoista ja Jumalaa kohtaan. Jumala varmasti kestää kaiken pilkankin koska hän ei voi olla pikkumainen. ;)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Nämä uskonoppineet kieltäytyvät vastaamasta kysymykseen, että syntyykö muos uusi sielu, kun ihminen syntyy.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #35

Sielu on usein uskonnollinen käsitesana, mutta itse käsitän sielun ihmisen perimän, sosiaalisen ympäristön ja tarkemmin määrittämättömien ympäristötekijöiden summana.

Onhan minulla on sydäntietoisuudesta kirjoitus. Käy ihmeessä kommentoimassa Aimo!

http://kimmohoikkala.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kultt...

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

"Useimmat ihmiset turvautuvat uskomiseen, kun tilanne on riittävän tukala."

Minä en. Minut "tervehenkinen kristinusko" ajoi yrittämään itsemurhaa. No, sinun logiikallasi tämä varmasti tarkoittaa sitä että en ollut "riittävän tukalassa tilanteessa". Mikään ei ole itselleni etäännyttänyt uskonnosta niin paljon kuin kovat kokemukset. Pahan ongelma on haaste uskonnoille, for reason. Toki kieltämättä voisi olla terapeuttista jos olisi olemassa jokin itse ylempi taho jota syyttää kaikesta ja jonka pilkkaaminen ja herjaaminen olisi elämän suurin moraalinen teko. Mutta ei voi niin ei voi. Pakko sietää vaan sitä että ei löydy kostoa niille jotka sen ansaitsevat.

"En voi kuin ihmetellä ihmisten kokemattomuutta myötätuotoisesta elämästä ja kovista kokemuksista, jos ihminen ei ymmärrä toisen ihmisen kääntyvän äärimmäisessä kriisitilanteessa jonkun korkeamman ehkä silti kuitenkin opitun uskomisen puoleen esimerkiksi ristimällä kätensä."

En voi kuin ihmetellä ihmisten sydämettömyyttä, dogmanhalailua, myötäelämisenkyvyttömyyttä, sitä että toisen tilanne luetaan Raamatusta tilannetajun ja sydämen sijaan ... ja vastaavaa heidän hurskastellessaan kovista kokemuksista. Myötäelämä puuttuu kun esitetään tuomioita ja arvoita toisen elämästä. Elämästä jota ei ole tullut kokeilleeksi. Jotka luulevat olevansa hyviä, sydämellisiä ja auttavia vaikka tosiasiassa hyppivät mestaroimaan asioilla joista eivät tiedä, lupaavat jotain jota eivät voi antaa (Ikuinen elämä ei btw. ole sinun annettavissa enkä pidä ainuttakaan kristittyä luotettavana, joten Jumala tulkoot itse tarjoamaan jos on niin kovin kiinnostunut minun vakaumuksistani. Ja kostakoot kanssa puolestani ensin! Korkojen kanssa.) Ja syyttävät etääntynyttä sitten kun tapahtuu se joka odotettavaa tuolla sekoilulla on.

Mutta tämänlaisten asioiden ymmärtäminen on vaikeaa ja mahdotonta. Se ei ole minun puutteeni. Mutta muiden ihmisten puutteista tuppaa tulemaan minun ongelmiani tälläisissä kysymyksissä. Olipa kysymyksessä vihjeettömyys, pahuus, ilkeys, rumuus tai tyhmyys. Että kiitos vaan! Ristikää kätenne kaukana minusta!

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Ei ole kyse siitä kumpi ihmisryhmä on parempi joko uskovaiset tai uskonnottomat. Itse asiassa parempi ihminen moraalisesti on se joka toisen sellaisenaan harmittomana ihmisenä hyväksyy.

Minulla oli Jeesus mielessä, kun olin hyvin itsetuhoisissa ajatuksissa vuoden 2004 alussa. Ajattelin Jeesuksen kärsineen minua vielä enemmän, jolloin ajatus siitä oli lohduttava, vaikka kyse on monien mukaan uskomiseen perustuvasta ajattelusta.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

En tiedä onko opittu tapa, mutta kädet menee ristiin useinki. Onko enkeleitä? Hyvä jos olis!

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Ehkä korkeamman voiman liittäminen käsien ristiinlaitossa on opittua ja sitä tässä avauksessani tarkoitin.

Käyttäjän JuhaRiipinen kuva
Juha Riipinen

Uskontoihin liittyy varmasti aitoa uskoa, mutta uskontojen totuusarvosta tuo vaan ei sano oikeastaan mitään. Väitteitä jumalien olemassaolosta voi täysin validein perustein pitää absurdeina.

Uskontojen asema ei säily siellä, missä koulutustaso, ihmisoikeudet ja elämänlaatu nousevat riittävän korkealle. Tuolloin uskonnollinen yhtenäiskulttuuri ei enää muodosta riittävää painetta olla edes näennäisesti uskossa. Näin on käynyt/käymässä koko länsimaailmassa, jopa USA:ssa.

Olenpa muuten sitäkin mieltä, että humanismi on lisännyt ihmiskunnan hyvinvointia enemmän kuin yksikään uskonto.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Akateeminen humanismi on jopa Suomessa vieraantunut niin paljon ihmisten arjesta, että voiko rehellisesti puhua humanismista? Laiskoja akateemikkoja joiden kulut valtio maksaa emme tarvitse.

Lisäksi aidoin humanismi ymmärtää myös uskontojen merkityksen osana sosiaalista ympäristöämme.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Ne, jotka eivät usko mihinkään yliluonnolliseen, voisivat kertoa, miksi tiede, joka on väline asioiden tutkimiseen, ei ole pystynyt kiistattomasti todistamaan alkuräjähdys- ja evoluutio-oppia.

Yhteen geeniin on "kirjoitettu" monimutkainen "käyttäytymisohje", jonka on oltava suunniteltu. Kuka sen on suunnitellut?

Jos se olisi täysin sattumanvarainen, ei genetiikasta syntyisi mitään johdonmukaista ja järkevää kehitystä. Sama kuin kaadettaisiin maalipurkki paperille tai levylle.

Ei siitä maalausta synny.

Käyttäjän JuhaRiipinen kuva
Juha Riipinen

Sopinen vastaamaan, koska yliluonnollisuuksiin en usko. Uskon kylläkin, että on valtavasti luonnollisia asioita, joita emme vielä tunne.

Toivaselle tiedoksi, että väitteiden "absoluuttinen" todistaminen on mahdollista vain matemaattisissa tieteissä ja logiikassa.

Luonnontieteissä absoluuttinen todistaminen ei ole mahdollista, koska ei ole periaatteessakaan mahdollista rakentaa testiympäristöä, joka kattaisi kaikki mahdolliset tilanteet ja olosuhteet. Siksi luonnontieteiden ei-matemaattiset paradigmat perustuvat todistusaineistoon, testattavuuteen ja falfisiointimahdollisuuteen. Näin myös alkuräjähdyksen ja evoluutioteorian osalta - ja aivan samoin on laita myös sellaisten paradigmojen kuin painovoimateoria, sähkömagneettinen teoria ja atomiteoria kanssa. Sen paremmin alkuräjähdys- kuin evoluutioteoriankaan asema ei ole tieteellisesti vähääkään kyseenalainen.

Koska asia ei näytä olevan Toivaselle ennestään lainkaan tuttu, niin en jaksa alkaa selittämään, miten luonto asteittain kehittyy, joten KVG.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Juha, kiitos vastauksesta, joka ei tosin mielestäni vastannut kysymyksiini.

Siis geeneihin "kirjoitetuista" ohjeista sen paremmin kuin ns. alkuräjähdyksestäkään.

Mutta etpä sinä niihin pystykkään vastaamaan - niinkuin ei kukaan muukaan.

Käyttäjän JuhaRiipinen kuva
Juha Riipinen Vastaus kommenttiin #30

Tylsää provoilua tuo "ei pysty vastaamaan", kun evoluution toimintaperiaatteet tiedetään hyvin eikä evoluution asemaa ole vakavasti kyetty kyseenalaistamaan sitten 1800-luvun. Saat nyt vaan luvan tehdä oman osuutesi tiedonhankinnasta.

On muuten ihan pelkkää teleologiaa nähdä mitään suunnittelua genomin sisällössä. Et sinä osaisi mahdollisia vaihtoehtoisia kehityskulkuja pitää yhtään vähemmän "suunniteltuina".

Bilsankirja käteen niin jää roskapuheet vähemmälle.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen Vastaus kommenttiin #32

Juha, ihmettelen ärhäkkää tyyliäsi ja henkilöön menevää arvostelua roskapuheesta ja sitä, ettet sinä näe kysymyksiäni edes miettimisen arvoisena.

Sinä edustat tämän asian toista puolta ja minä toista, eikä meidän tarvitse olla samaa mieltä.

Se erimielisyys ei tee meistä kummastakaan toistaan huonoimpaa.

Käyttäjän JuhaRiipinen kuva
Juha Riipinen Vastaus kommenttiin #36

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, ettei sinulla ole pienintäkään aavistusta siitä, mistä puhut.

Et tunne tieteen metodologiaa, et tieteellistä todistamista, etkä evoluutioteorian asemaa tieteenä - ja silti sinulla on otsaa lässyttää typeryyksiä.

Älä turhaan odota arvostusta, jota et ansaitse.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen Vastaus kommenttiin #40

Tämä selvä.

Toivotan sinulle hyvää elämää, terveyttä ja muutenkin menestystä elämässäsi.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Juu ihan hyvä vastaus. Itse sanoisin vielä että suurelta osin tutkimattomat ovat mielen tiet monilta.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Enkelit ovat nähdäkseni sellaisia ihmisiä, jotka ovat kilttejä, ystävällisiä ja he tekevät rakkaudessaan hyviä tekoja.»

Tässä tulee taas yhtenä esimerkkinä esille se, mitä taannoin pohdiskelin käsitteiden uudelleenrajaamisesta.

Väitteiden totuusarvo riippuu aina (tautologioita lukuun ottamatta) predikaattien merkityksestä, jota voidaan usein muuttaa käsitteitä laajentamalla tai uudelleenrajaamalla, pyrkien säilyttämään jotain käsitteessä essentiaalista. Sanat tai käsitteet kantavat sellaista symboliarvoa, joilla voi olla merkitystä tunnevaikutuksille riippumatta käsitteen eksaktista rajauksesta, vaikka periaatteessa kyseessä ovat hyvinkin eri asiat.

Uudelleenrajaukset ovat usein jollain tapaa tarkoitushakuisen keinotekoisia, mutta se ei välttämättä juuri haittaa, koska kognitiiviset järjestelmämme ovat joskus aika tyhmiä ja helposti huijattavissa. Kyse lienee aika samasta kuin että henkilön kuvan näkeminen saattaa synnyttää meissä samoja tunteita kuin henkilön tapaaminen elävänä. Jos näin ei olisi, pornobisneksellä menisi huonosti, mutta ilmiö tietenkin vaikuttaa hyvin laajalti kaikessa visuaalisessa taiteessa ja mediassa, sekä tietenkin kirjallisuudessa ja kaikessa muussa kulttuurissa.

Symboleiden maaginen toiminta on noituuden ydin.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Perustui tuo lainaamasi lause avauksestani siihen, kun ajattelen, että toiselle henkilölle voi sanoa lentävästi, että sinähän olet kuin enkeli, eikä siinä ole mielestäni mitään erikoista kielitieteellisesti.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Mielenkiintoinen on hyvinkin usein kuultu toteamus, että jollakin henkilöllä "oli kyllä suojelusenkeli mukana". Näissä tapauksissa kyseinen henkilö on yleensä nipinnapin välttänyt äkillisen kuoleman. Kuitenkin hän on saattanut loukkaantua vakavasti.

Päinvastoin voisi yhtä hyvin ihmetellä , missä se vaikeasti loukkaantuneen henkilön suojelusenkeli oli onnettomuuden sattuessa, vaikka kuolemalta nyt vältyttiinkin.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

JA entä ne joilla ei ole suojelusenkeliä mukana vai tekikö suojelusenkeli enkelille epätyypillisen virheen, kun kuolema tulee ja kuittaa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset