KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Tyttöjen päivä!

Syytämme miespuoleisina ihmisinä mielellään tyttöjä, jos elämä ei suju aivan kuten on ajatellut, mutta samalla unohdamme, että tytöt ovat keskimäärin tunneherkempi sukupuoli.

Tytöt ja pojat eivät ole samaa ihmisryhmää

Et voi asettaa samoja pelisääntöjä tytöille ja pojille johtuen psykofysiologisista eroista. Toisaalta ei pidä yleistää, että tytöt eivät pärjää siinä missä pojat, koska monessa asiassa tytöt ovat jo poikia edellä ainakin Suomessa. 

Tyttöjen tahtoa tulee kunnioittaa enemmän

Toivoin, että tyttöjä arvostettaisiin enemmän kaikkialla maailmassa.  Koko maailmassa on pielessä tyttöjä kohtaan se että tyttöjen aitoja tunteita ei kunnioiteta riittävästi, vaan heitä ohjataan elämässä vastoin tahtoaan joskus jopa sellaisiin parisuhteisiin, joissa ei ole tunnesidettä.

Säilytä nainen oma pikkutyttösi!

Kaikille aikuistuville naisille sanoisin, että säilyttäkää vähän tyttömäisyyttä olemuksessanne, koska sen säilyminen elämässä voi tuoda elämässä paljon suotuisamman elämän kuin liian aikuismainen asennoituminen kaikkeen. Älkää missään nimessä enää himoitko 'hyvän jätkän' titteliä porukoissa, koska silloin olette mielestäni osittain menettänyt jotain naiseuden perimmäisestä olemuksesta. 

Lopuksi

Ollaan hyviä poikia ja miehiä tyttöjä kohtaan, koska se on helpoin tie arjen todelliseen sankaruuteen! Hoitamalla tytöt hyvin saamme hyviä äitejä osasta tyttöjä ja hyvät äidit rakastavat poikiaan ja pojat oppivat rakastamaan!

 

Muualla netissä:

http://www.ykliitto.fi/tapahtumat/kansainvalinen-tyttojen-paiva

https://plan.fi/tyttojen-paiva

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän amgs kuva

Tyttömäisyydestä olen samaa mieltä. Elämä on liian lyhyt. Yhdenvertaisesti pääsee pidemmälle kuin "oman oikeuden" kautta. Nykyisin liian moni entinen tyttö jää kotiin hoitamaan lapsia ja pääsynsä ansiotyöhön on paikoittain vaikea. Muissa maissa tytöillä on toisenlaisia haasteita.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Ei työ ole tärkein asia elämässä, vaan kyllä se on läheisimmät ihmiset ja omat lapset.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Ihmisillä ei Suomessa taida kauheasti olla aikaa omille lapsilleen, niin voitaisiin lopettaa lapsien teko kokonaan. Saavat miehet ja naiset käydä töissä. Ensimmäiset askeleet kylmää yhteiskuntaa kohti on jo otettu, niin saman tien kävellään koko matka. Ei tarvitse venäläisten kanssa tapella, kun maa tyhjenee ihmisistä.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #3

Surkeaa on tosiaan, kun moni myy itsensä ahneuksissaan toisille ihmisille laiminlyöden elämässä tärkeimmät sosiaaliset suhteet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset