*

KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Länsimaat luottivat presidentti Urho Kekkoseen

Keskustelin tällä viikolla ystäväni kanssa puhelimessa, että ilmeisesti CIA ja muu länsimainen tiedustelukoneisto luotti Suomen valtiojohtoon presidentti Urho Kekkosen aikaan, vaikka Kekkosen mielivalta ja vapauden kanssa ristiriidassa ollut johtaminen oli kiistaton tosiasia.

Voikin perustellusti kysyä, oliko Yhdysvalloissa  demokratian perustana erityisesti oleva ajatus vapaudesta itsestäänselvyys 1970-luvulla? Ja onko todellinen vapaus vieläkään USA:ssa muuta kuin harvojen oikeus? Amerikkalaisten vapaus saattaa olla yleensä niin kauan hyvä asia, kunnes se ei käy liian ärsyttäväksi ja amerikkalaisen omaa arvoa ja tärkeyttä kiistäväksi.

Miten voi sitten päätyä olettamaan, että CIA luotti presidentti Urho Kekkoseen? Korkein luottamuksen osoitus oli ETYK huippukokous vuonna 1975 Helsingissä, vaikka Kekkosen terveydentila saattoi jo horjua jonkin verran. Toinen asia kokonaan on, että miten Kekkosen terveydentilan todennäköinen heikentymä kyettiin salaamaan tiedustelupalveluilta vai katsottiinko Kekkosen terveydentilaa jostain syystä Amerikassa läpi sormien?

 

Lähdetieto vuosilukuun: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_turvallisuus-_ja_yhteisty%C3%B6ko...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Valtiovierailulla Neuvostoliitossa Hrutshevin aikana 1960 Kekkonen sanoi suoraan päin naamaa:

"Vaikka koko Eurooppa muuttuisi kommunistiseksi, Suomi jää perinteisen pohjoismaiden kansanvallan pohjalle, jos Suomen kansan enemmistö näin tahtoo, niin kuin uskon."

Hrutshev oli todennut siihen, että "sitten me voimme tulla katsomaan millaista elämä oli vanhanaikaisessa alikehittyneeessä yhteiskunnassa".

Kekkonen totesi siihen, että "tervetuloa!"

Kun Kekkonen teki Nixonin aikana valtiovierailun Yhdysvaltoihin vuonna 1970, häneltä kysytttiin siellä vieläkö hän seisoo sanojensa takana.

Kekkonen vastasi siihen: "KYLLÄ!"

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Tuskin tämä kaikkea selittää mitä julkisissa tai julkitulleissa huumorikeskusteluissa on puhuttu, koska kaiken perusta valtioiden välisessä diplomatiassa on valtioiden väliset sopimukset. Pitää muistaa sekin, että Kekkonen alkoi ilmeisesti höpertyä 1970-luvun puolivälissä hyvin nopeasti ja kai tästä oli tietoa eri puolilla maailmaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Se liittyy kuitenkin osittain siihen miksi mm. CIA tietyssä mielessä luotti Kekkoseen. McCarthyn kommunistioikeudenkäynneistä lähtien CIA:n arkkivihollinen maailmassa oli nimenomaan kommunismi aina Neuvostoliiton luhistumiseen asti.

Mitä kaikkia sopimuksia Suomi tekikään Neuvostoliiton kanssa ja kuinka suopeasti Kekkonen Neuvostoliitosta puhuikaan, Yhdysvallat suhtautui Suomeen kaiken aikaa hyvin ymmärtäväisesti. Sehän rahoitti mm. sosialidemokraatteja siksi, että puolue muodosti turvallisena pidetyn kanavan vasemmiston suuntautumiselle.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #3

Olihan taistolaisten liike vasemmistossa melko vahva 1970-luvulla, mutta itse pidän suurta osaa demareita enemmänkin kokoomusta kuin kommunisteja ymmärtäneenä, josta osoituksena ns. aseveliakseliyhteistyö.

Tässä aseveliakselin alkuhistoriassa on mielenkiintoista, että paljonko se hajoitti talvisodasta huolimmattakin rivejä vasemmistossa vai hajoittiko?

SDP:n puoluejohto on nähdäkseni aina ollut maltillisen järjen kannattaja sisällissodan (v. 1918) jälkeisessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Toki suureen kansanliikkeeseen mahtuu aina myös hieman sävyeroja mielipiteissä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #4

Tuohon kommenttiisi minulla ei ole juurikaan vastaansanomista.

Taisto Sinisalo oli vuonna 1970 puhumassa jossain työväen yhdistyksen tilaisuudessa, jossa pääosa kuulijakuntaa oli vanhan polven AY-aktivisteja, mutta eturiveihin oli ängennyt kiihkeitä taistolaisia nuorisopoliitikkoja.

Sinisalo huusi retoriseen tyyliin, että "nämäkin nuoret radikaalit tässä edessä tulevat vielä elämään kommunistisessa Suomessa!". Heidän takaansa eräs työväenratsu SAK:n nappi rinnassaan huusi heti perään: "Se on oikein niille rääväsuille!" Sali yltysi aplodeihin.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Siinä missä SKP sai rahoitusta Kremlistä sai SDP sitä lännestä, yhdysvalloista, Saksasta, Ruotsista, tämä usein tahallisesti unohdetaan. Se, ettei Tsekkoslovakian tiestä tullut Suomen tietä, kuten Hertta, O.W-Kuusisen tytär julisti johtui paljolti SDP:a ja sen kovapäisestä johtajasta Väinö Tannerista. Kyllä tämä kaikki oli aivan varmasti UKK:n tiedossa.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Rahoituspohjan hakeminen puoluetoimintaan ulkomailta on aina ollut minulle hieman outo kysymys, koska onhan 2. maailmansodan jälkeen Suomessa ollut hulppeaa talouskasvua trenditasoitettuna ainakin.

Toki voisi ajatella, että kauppapolitiikan painopisteessä on ollut valtiotasolla poliittista ohjausta takana.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

1975 SDP:n taloudenhoitaja Pentti Ketola kärähti Arlandan kentällä yrittäessään salakuljettaa Suomeen 250000 kruunua CIA:n rahaa. Kyseessä oli luvaton valuutan maahantuonti, joka siihen aikaan oli rikos.

SDP:n johto, Kalevi Sorsaa myöten, selitti, että koska oli sunnuntaipäivä, niin lupaa ei silloin ollut mahdollista pyytää.

Kari Suomalainen piirsi Hesariin siihen aikaan suositun Colombo dekkarihahmon tutkimassa tilannetta, jossa Sorsa ja hänen avustajansa laskeskelevat pöydän ääressä setelitukkuja, joissa oli CIA:n leimat.

En muista mitä Colombo oli ensin kysynyt ensimmäisessä kuvassa, mutta colombolaiseen tyyliin hän seuraavassa kuvassa palasi rikospaikalle hajamielisen näköisenä ja hiuksiaan haroen kysyi: "Tuli vielä mieleeni, että kun syynä oli se, että viikonpäivä oli sunnuntai, niin kuinka oli yhtäkkiä sunnuntaina mahdollista saada niin suuri rahamäärä haltuun? Olisiko ollut mahdollista, että lupaa olisi anottu jo AIEMMIN?"

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Onkohan nämä rahantuontitapaukset kehitty ihan manipulaatio- ja testimielessä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En oikein usko.

Kansan Uutiset on kyllä aika ajoin muistuttanut tapauksesta:
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1827469-sdp-...

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #12

Rahoituksella on ainoastaan silloin merkitystä, jos sillä voidaan luoda kannatuspohjaa, mutta ei pari-kolmellatonnilla mitään luoda paitsi lunta! :)

Veikkaan että SDP:n CIA-kytkösväitteissä on takana tietoinen pikkuvuoto, että Suomi on ollut integroitunut enemmän SDP:n johtoäijien myötä länteen kuin itään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #14

250.000 kruunua oli siihen aikaan noin 200.000 markkaa eli reaaliarvoltaan vastaa nykyään noin 200.000 euroa.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #17

No, kai sillä jotain perustoimintaa olisi pyörittänyt, jos tapaus on todellinen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #18

Miten niin "jos"? Se oli suuri etusivujen uuinen lehdissä ja tekijät saivat syytteet. Kyseessä oli jokin tiettyä tarkoitusta varten otettu CIA:n avustus, jota yritettiin muiluttaa Suomeen vaivihkaaa sunnuntaina. Kysyä sopii ennemminkin kuinka paljon näitä rahalähetyksiä haettiinkaan, kun vain yksi paljastui?

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #19

Ennen oli ennen, onneksi suomalainen yhteiskunta lienee tavallaan avoimempi kuin ennen.

Ja onhan se ollut tosi kurja tilanne, jos kansa oli niin sokeaa kommunistien ihannoinnissa, että on tarvinnut hakea Amerikasta rahaa! :)

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Luin kesällä Oleg Gordievskyn ja Inna Rogatchin kirjoittaman kirjan ”Sokea peili.” Suosittelen sitä vilpittömästi luettavaksi sekä blogistille että kommentoijille.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kerro nyt hiukan lisää meille, jotka emme aivan tänä iltana pääse opukseen käsiksi!

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kiitos Jukka lukusuosituksestasi.

Erkki Tuomioja (sd.) on kirjoittanut Sokea peili kirjasta pikkuarvion ja samalla Tuomioja arvioi kahta muutakin kirjaa, jotka liityvät vakoiluun ja agenttitarinoihin.

Tuomioja kirjoittaa kirjasta Sokea peili seuraavasti:
"Vaikka Gordievski-Rogatchi ei paras johdatus asiaan olekaan, on sen käsittelemä agenttien problematiikkaa kuitenkin mielenkiintoinen ja relevantti. KGB (ja sen edeltäjäorganisaatiot) jakoivat asiakkaansa agentteihin ja luottamuksellisiin kontakteihin. "

Lähdesivu:
http://tuomioja.org/kirjoitukset/1998/01/agenttita...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Nuo rahoituslähteet olivat kyllä kohtuullisen hyvin tiedossa. SKP:n lisäksi myös SDP:n hajoamisen seurauksena syntynyt TPSL oli myös Kremlin rahoituksen kohteena ja tietääkseni se hoidettiin TPSL:n pää-äänenkannattajaa Päivän Sanomien kautta ja tarkoituksena oli ylläpitää SDP:n kahtia jakautumista

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Venäläisillä firmoillahan oli Suomessa tytäryhtiöt. Tällä oli valuuttasäännöstelyn aikana suuri merkitys.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset