*

KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Donald Trump elää vihasta eikä rakkaudesta!

Johdanto

Periaatteessa sivistysvaltiossa ei pitäisi yhden henkilön sana painaa päätöksenteossa liikaa. Tervehenkinen poliittinen johtajuus on sitä, että motivoi kansan päätösten taakse eikä manipuloi valhein ja muuten perättömien väittämien seurauksena kansaa. Jos suuren päätösvallan omaava poliittinen johtaja jää kiinni valehtelusta eikä hän myönnä sitä. niin hän on täysin kelvoton hoitamaan tehtäviään.

Donald Trumpin mielenlaatu 

Nähdäkseni Donald Trump ei elä rakkaudesta vaan vihasta, vaikka hän uskottelee olevansa rakastavainen mies. Mitä tekoja Trump tekee ja on tehnyt? Ei rakkaus ole hokemista ja vakuuttelua, vaan rakkaus on vilpittömin mielin tehtyjä hyviä tekoja. Ei rakkaus ole virnistelyä meikattuna kuvissa! Rakkaus on aidosti kilttiä, eikä rakkautta voi vihalla pysäyttää.  Rakkaus pysyy totuudessa ja tosiasioissa pysyminen ja totuuden etsintä ovat ihmiskunnan kehityksen perusta. Ei impulsiivisella raivoamisella ymmärrysvajeessa voi hoitaa Yhdysvaltojen presidentin tehtävää. Donald Trump ei puoliseniilinä vanhana äijänä enää tule muuttumaan, joten en voi muuta kun toivoa, ettei Trump saa aikaan merkittävää tuhoa koko maapallon hyvinvointia ajatellen.

Olin väärässä!

Olin itse lapsellinen, kun ajattelin Donald Trumpin muuttuvan presidentin virkaanastujaisten jälkeen. Ei Trump tule muuttumaan ja tämä on korkea aika myöntää kaikkialla maailmassa. Tällä menolla USA joutuu kohta muun maailman talouspakotteiden ja muiden mahdollisten sanktioiden kohteeksi. Pidän edellistä jopa hyvin toivottavana, jos presidentti Donald Trumpin hallinnossa ei löydy ollenkaan järjenääntä. En halua nähdä Trumpia ikinä Suomessa ainakaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Ainoa toiveeni Trumpiin nähden on, että hänet erotetaan virastaan mahdollisimman nopeasti.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Trump on myöskin aika harkitsematon presidentti. Kun hän määräyksellään kielsi irakilaisia tulemasta Yhdysvaltoihin, niin hän myös heikensi Yhdysvaltain kykyä koordinoita Irakissa ISIS:in vastaista sotaa. Trumpin määräyksen takia esim. neljän tähden irakilaiskenraali Talib al-Kenani ei ilmeisestikään ainakaan toistaiseksi pääse Yhdysvaltoihin:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20170131220006260...

Pentagon tulee luultavasti kumoamaan kiellon hänen osaltaan, mutta Trumpin temppu on luultavasti heikentänyt luottamusta USA:n ja paikallisten irakilaisten välillä. Kuitenkin ISIS:in murskaamiseen tarvitaan paikallisia voimia, kuten Irakin armeijaa.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Ei sota terrorismia vastaan todellakaan lopu Trumpin opeilla, vaan on esitetty tosiaan arvioita, että ääri-islamilaiset saavat Trumpista ja hänen hallintonsa päätöksistä uuttaa voimaa. Ja se melko on selvä asia, ettei Trump saa kannatusta viedä kymmeniätuhansia jenkkisotilaita ISIS-terroristeja jahtaamaan. Todellakin päävastuu terroristitoiminnan ja -hallinnon lopettamisesta koituu lopulta paikallisille tahoille Lähi-Idässä.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Kenellä valtaa on,hän sitä käyttää. Näin totesi entinen valtakunnansovittelija Jorma Reini. Näin tekee myös Trump.

Wikipedian ja Trumpista kertovan kirjan (Sanoma Oy) mukaan Trump opiskeli sotilasakatemiassa ja valmistui kadettikoulusta 1964. Eli hänellä siis lienee myös upseerin koulutus.

Ihmisen luonne tietysti on pohjalla. Sitten tulevat nämä yleiset opit. Miten pidät puolesi? Omien puolien pitäminen nähdäkseni lähtee siitä, että sanoo asiat suoraan, liikoja kaunistelematta.

Minusta näistä lähtökohdista on ymmärrettävää häneen ronski puhetapansa. Kuka tuntee upseereja noin siviilielämässä, niin puheet ovat melko ronskeja. Toiseksi hän on johtotehtävissä tottunut pitämään puolensa ja määräämään mitä tehdään. Samoin sotilaskoulutus tähtää toimintaan, hyökkäykseen ennen kuin toinen huomaa.

Toiminta on sellaista johon ei ole totuttu, joten se aiheutaa pientä hämminkiä. On totuttu vatuloimaan. Aika näyttää miten sitten toiminta onnistuu.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Olen tästä eri mieltä ja olen todella huolissani maapallon tulevaisuudesta Trumpin kaltaisen miehen istuessa vaikutusvaltaisimman valtion presidenttinä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset