*

KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Uutisvirtojen muodostumisesta ja ihmiskunnan toiveikkaasta tulevaisuudesta!

Miten uutisvirtani sosiaalisessa mediassa muodostuu?

Ilmeisesti uutisvirran syötteen järjestys perustuu paljon henkilön profilointiin ja julkaisujen pisteytykseen yksittäisen käyttäjän kannalta. Taustalla vaikuttaa sosiaalisen median yrityksen arvomaailma todella paljon. Voi olla että käyttäjät, joilla on tuhansia seurattavia uutisvirrassa eivät saa niin paljon mainoksia ainakaan Facebookissa ja Twitterissä.

Arvopohja ratkaisee uutissyötteen pisteytyksiä!

Hurjana ajatuksena voisi väittää, että esimerkiksi Facebook yrittää tehdä noin 2000 miljoonasta käyttäjästä sen omaa arvomaailmaa vastaavia. Pitäisi muistaa Facebookin ja Twitterin johtotehtävissä, että ihmiskunnan kannalta on suotuisa kehityskulku, jos laaja rauhantila säilyy ja epäoikeudenmukaisuudelle ei anneta suurta mahdollisuutta kasvaa maailmanlaajuisesti. Ihmisten pitää voida säilyttää ilmaisunvapaus ja sitä pitäisi ennemminkin vahvistaa!

Antakaa ihmisille mahdollisuus itsenäiseen mielipiteen muodostamiseen!

Sosiaalisen median käyttäjiä on syytä kannustaa vastuulliseen itsenäiseen ajatteluun, eikä ohjata liikaa ehkä jopa manipulatiivisen keinoin ihmisiä muuttamaan ajatteluaan. Tosin omaa ajattelua kyseenalaistavia ajatuksia ja näkemyksiä eivät kaikki ole valmiita kohtaamaan ihmiskunnan piirissä koko elämänsä aikana. Tästä oman ajattelun vahvistamisesta voidaan nähdä esimerkkejä henkilön Facebook- tai Twitter-seurattavien valikoituvuudessa. Tämä on keskeinen sosiaalisen median ongelma, että ihmiset elävät omissa some-kuplissaan, jolloin omaa arvomaailmaa ja näkemystä vastaan olevia mielipiteitä on entistä vaikeampi sulattaa.

Polarisaatio yhteiskunnissa ei ole sattumaa!

Monien paljon tunteita herättävien asiakokonaisuuksien polarisaatio yhteiskunnissa ei ole sattumaa, vaan tässä on nähdäkseni suuri merkitys myös sosiaalisen median uutisvirroilla, jotka me kuitenkin itse osittain saamme valikoida vaikka painotukset määrittää esimerkiksi Facebookissa laskennallinen robottiohjelma. Toisaalta pidän mahdollisena että hyvin vaikuttaville henkilöille, joilla on paljon seurattavia Facebookissa tai Twitterissä voidaan uutisvirtoihin ehkä vaikuttaa myös ihmisaivojen päätöksillä.

Helppoja selityksiä on kiva uskoa!

Emme sulata ihmisinä useinkaan vankkaa totuutta, vaan uskomme helposti monet ihmiset löysin perustein keksittyjä väittämiä, koska se tuntuu hyvältä selitykseltä. Tämä helppojen selitysten hakeminen on hyvin yleistä myös uskontojen ja eri ideologioiden piirissä. Ihmisen keskeinen ongelma on myöntää oma tietämättömyytensä, kun se on niin helpompi uskoa salaliittoteorioita ynnä muita helppoja ratkaisuja. Ihminen kieltää aina epämiellyttävän totuuden ja uskoo helposti lähes poikkeuksetta jopa epärealistisia väittämiä, kunhan ne vain jossain määrin puoltavat henkilön omaa arvopohjaa ja käsitystä elämästä tai sitten heppoiset väittämät tarjoavat mukavan selityksen itselle hankalaan asiaan.

Ei auta aina edes korkeakoulutus!

Ei tässä koulutuskaan aina auta, vaan on aina olemassa koulutustasosta riippumatta herkkäuskoisempia ja jossain määrin puutteellisen elämännäkemyksen omaavia ihmisiä, vaikka oikeanlainen tosiasioihin perustuva koulutus toki yleensä aina pienentää uskomusten esiintymistä ajattelussa. Ehkä silti ei tarvitse olla erityisen huolissaan ihmiskunnan piirissä vallitsevista erilaisista uskomuksista, koska kautta aikojen on ollut kaikilla ihmisillä erilaisia uskomuksia ja uskovathan jotkut niinkin, etteivät he usko mihinkään.

Valheellinen käsitys elämästä on uhka ihmisyyttä vastaan!

Pääasia uskomista ajatellen on hyvänlaatuisten uskomusten / uskontojen ja valheellisen tiedon välinen ero. Ihmiskunnan piirissä ei voi valhe voittaa, koska se rapauttaisi moraalin niin alhaiselle tasolle ettei lopulta millään ole enää mitään merkitystä vaan kaikki olisi sallittua, vaikka se on muodollisten lakien perusteella kiellettyä.

Todellisuus, totuus on armollinen ihmistä kohtaan!

Uskon itse ihmiskunnan olevan suuressa kehitysvaiheessa, jonka jälkeen tulevaisuuden sukupolvet voivat kohdata tunnetasolla ja elämän muutenkin kokonaisuutena enemmän sellaisena kuin se oikeasti on, sillä - todellisuus - hyvän moraalin kanssa on lopulta aina armollinen elämää kohtaan!

Ihmiskunnan etu ja tarkoitus on pyrkiä ajanmittaan korjaamaan tällä hetkellä ilmenevää ihmiskunnan vääristynyttä suhdetta ympäröivää luontoa kohtaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset