*

KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Missä puolueessa viihtyisi aikakautemme Adolf Hitler?

Veikkaan, että Adolf Hitler liittyisi siihen puolueeseen, jossa hän aistii selvästi näkyvää tai piilevää vihaa tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan.

 

Puolueen ohjelma pitäisi olla vahvasti nationalistinen eli kansallismielinen. Joukkoviha on suuri voima poliittiselle koneistolle, koska oletettavasti myös vihaan kiihotettu puolueorganisaatio tekee töitä ilman suuria odotuksia ihan vihan voimalla.

 

En itse kuitenkaan usko, että Hitlerin kaltainen henkilö voisi saada niin vahvaa valtakoneistoa missään EU-valtiossa kokonaan taakseen ja vaikeaa se on myös alemman kehitystason valtioissa. Aikakautemme on sen verran sivistynyt, että vahva länsimaisesti demokraattinen yhteiskunta on lähes mahdotonta kiihottaa vihaan ja sotaan, koska kansalaisten arvomaailma on muuttunut.

 

Eurooppalaisten asenteista kertoo paljon se että miten olemme vieraantuneet kuoleman kohtaamisesta. Teoriassa ajattelen, että tarvittaisiin noin 10 vuotta aikaa ennen kuin vihaa lietsova puolue voisi saada määräävän aseman jossain länsimaisessa demokratiassa. Silloinkin maaperä ja potentiaali pitäisi olla vihalle hyvin ideaalinen.

 

Valtaa pitävillä poliitikoilla on vastuunsa, ettei tällaista viha-politiikkaa pääse valtaan, koska avoimessa demokratiassa sitä ei voi varsinaisesti kieltää, vaan nähdäkseni pitäisi hakea keskustelua kaikenlaisten arvomaailmojen edustajien välillä. En silti tarkoita, että natsi-henkisiä puolueita pitäisi päästää valta-asemiin. Natsien valtaanpääsyn estää tehokkaimmin viha-politiikan kasvupotentiaalin leikkaaminen hyvällä ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivällä yhteiskuntapolitiikalla!

 

Adolf Hitler voisi olla mielissään, kun Venäjällä on jo vahva hallitsija niin nyky-Aatu voisi markkinoida itseään Euroopan suurvaltioissa Saksassa ja Ranskassa vastavoimana Putinin suurelle ja pelottavalle Venäjälle! Asetelma ei ole mahdoton uuden Hitlerin nousuun, mutta takuulla vaikeampaa se nyky-Aatulla olisi, vaikka islamistien terrorismi voisi olla hyvä keppihevonen puhekampanjan avaukseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

En olisi erityisen huolissani tämän päivän Hitlereistä. Sellaisen valtaanpääsyn todennäköisyys on jossakin vähäisen ja olemattoman välimaastossa. Sen sijaan olen kohtuullisen huolestunut tämän päivän Lenineistä ja Stalineista ja aivan erityisen huolestunut tämän päivän Molotoveista.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Eihän mun kirjoitus mikään ennustus ollut, vaan se oli tarkoitettu lähinnä keskustelunavaukseksi.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

En minä sitä ennustuksena lukenutkaan ja kommenttikin oli tarkoitettu vain kommentiksi. Tarkoitus oli lähinnä nostaa esiin ne verisemmät diktaattorit, joiden reinkarnaatioiden esiin noususta koituva riski on suurempi kuin tuon Uus-Aatun aiheuttama.

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Aijaa miksei mielummin semmoinen puolue, jossa on vahvana eläinten oikeudet ja mm. kasvinssyönti. Myös jonkin asteinen sosialismin fanitus varmaan maistuisi aatu sedälle kun kuitenkin oli nationalistinen sosialisti kyseessä.

Jos ihmisvihaaa tarttee lyöytyä niin mienkä olisi viha kapitalistisia omistajia tai vaikka valkoista hetero cis miestä kohtaan.

Lähtölaukaus voisi olla vaikka joku äitislain tyylinen sukupuolineutraali aloite.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala
Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

No jos Suomesta on kyse, niin Kokoomus, tai Sipilän keskusta. Nehän tässä eniten edistävät harvainvaltaa ja luo orjamarkkinoita liittovaltiopyrkimyksillään, että luulisi olevan loogisin vaihtoehto saada yhdelle ihmiselle suurin mahdollinen määrä valtaa.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

En pidä valtapuolueiden johtoa natsimielisinä, vaikka heidän harjoittama politiikka voisi olla vähän lempeämpää.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Hitler oli opportunisti ja kulki ajan trendien mukaan. Nykypäivän Hitler olisi varmasti Vihreän puolueen jäsen.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Mun mielestä Hitler oli vihaanuponnut psykopaatti.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Vihaan uppoaminen oli yleistä tuon ajan Saksassa I maailmansodan katkeran tappion ja juutalaispankkiirien takia. Toisissa oloissa Hitleristä olisi kehittynyt vegaani-ideologiaan hurahtanut taiteilija-renttu, jos vain olisi saanut kehittää enemmän näitä puolia itsessään.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #10

Ihan hyvä ajatus mun mielestä, että eri olosuhteissa ihmisestä tulee erilainen.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Vastasin mutta tuli samalla huoltokatko kun lähetin.

Mutta mielestäni Hitler on saanu toivomansa läpi ja varmaan nauttii näkemästään.
Ja sehän on EU joka vastaa Hitlerin toivetta SuurSaksasta.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Voihan sen noinkin ajatella, mutta kun ottaa huomioon Hitlerin psykopatologian, niin tuskin Hitlerin Eurooppa olisi rauhanliitto.

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

Puolueesta en osaa sanoa. Luulen, että Hitler vastusti sitä porukkaa, joka myöhemmin pisti EU:n pystyyn.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Hitler ei luottanut juuri muiden osaamiseen, jos ei oteta huomioon hänelle uskollisia miehiä. Hitler tekisi tänäänkin kaikkensa noustaakseen valta-asemaan, vaikka pienempi tyydytys tulisi hänelle uskollisten joukkojen johtajana.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Suomessa Hitler olisi ehdottomasti joko vihreiden tai vasemmistoliiton joukoissa. Molemmissa pesii fanaattinen oikeassaolemisen kulttuuri ja kykenemättömyys nähdä vastakkaisissa mielipiteissä mitään hyvää. Kummassakin on armoton "hyvän ihmisen" uskomus.
Vertaisin vihreitä ja vasemmistoliittoa inkvisiitioon. Siellähän uskottiin että tuhoamalla kelvoton ruumis, pelastetaan kuolematon sielu. Inkvisiittori saattoi noin vaan kaataa sulaa lyijyä kerettiläisen suuhun, koska uskoi, että vaikka ruumis tuhoutuu, tältä onnettomalta saadaan ainakin sielu pelastetuksi.
Hitler nyky-Suomessa olisi Touko Aallon tai Li Anderssonin liukas Ahmed Ahne, joka komppaisi heidän politiikkaansa, mutta odottaisi tilaisuutta kaapata valta itselleen.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Hitlerin tausta ei passaisi mun mielestä punavihreisiin saappaisiin.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Ei Aatu olisi ollenkaan poliittinen. Se istuisi kotona pelaamassa Call of Duty:a, söisi kiinalaista pitzaa, joisi halpaa ale-olutta ja täyttäisi työkkärilappuja.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Joo, mutta lähtökohtana avauspuheenvuoron ajattelulle oli että tässä ajassa olisi joku yhtä häiriintynyt henkilö kuin Hitler oli jo 1910-luvun lopulla.

Käyttäjän TimoKurki kuva
Timo Kurki

Hitleristä puhuttaessa usein unohtuu se perusasia, että hän oli sosialisti. Pinnalla ovat vain hänen harjoittamansa kansallissosialismin vivahteet, kuten esim. rotuoppi ja kansallismielisyys.

Jos minun pitäisi etsiä nykyajan hitlerille puoluetta, niin aloittaisin tietenkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Siellä on jo Antifa valmiiksi odottamassa toistaen keinovalikoimaa 1930-luvulta, ja sananvapauden rajoittajat nekin löytyvät samalta suunnalta. Ajat ovat hieman muuttuneet, joten tuskinpa Hitlerkään aivan samoin ajattelisi, joten kansallismielisyyden sijaan uusi poliittinen ratsu voisi olla vaikkapa kansainvälisyys.

Nyt kun uuden hitlerin poliittinen koti on löytynyt, niin ei muuta kuin kansituolit esiin ja odottelemaan kuka ottaa tuon halutun roolin Hitlerin seuraajana.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Ei mene läpi antihumanistiset julistukset vasemmistopuolueissa.

Käyttäjän TimoKurki kuva
Timo Kurki

Kimmo, minusta on hieno asia, etta olet laittanut tuohon blogisi aloitukseen nimesi alle varoituksen mita tuleman pitaa. Eipahan tule sinun sepustuksiasi otettua turhan vakavasti.

Enka ota ihan vakavasti sitakaan, etteiko vasemmistopuolueissa antihumanistiset julistukset menisi lapi. Kommunismi on maailmanhistorian toiseksi tappavin ideologia yli sadan miljoonan kuolleen saldolla. Ja vaikka nykyajan vasemmisto kutsuu itseaan milloin miksikin, niin samat ideat ovat edelleenkin vallalla niin vihreissa kuin punaisissakin puolueissa.

Ja vaikka kommunismi onkin aikaisemmin mennyt aina pieleen, niin nykyaan nayttaa olevan vallalla vahva usko siita, etta kylla me talla kertaa osataan, vai mita? Mutta kun ei osata. Suomessakin jo poliisi kutsuu ihmisia kuulusteluun ajatusrikoksesta DDR:n malliin. Siita on lyhyt matka totalitarismiin.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Hyvä, hyvä! Anna mennä vaan tuo ajatusrikollinen on meikän lempparisanoja. :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset