*

KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Yleisradiossa aloittaa tehtävät yleisöasiamies!

Yleisradion tuore yleisöasiamies Sami Koivisto kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

"Ylessä veronmaksajan ääni on myös omistajan ääni. Se tarkoittaa sitä, että jokainen yleläinen on aina kiinnostunut siitä, mitä palkkamme maksajat työmme jäljestä tykkäävät."

Tässä lyhyt veronmaksajan ja kahden pojan isän palaute! Odotan Yleisradiolta selkeämpää panostusta kansan sivistystason kohentamiseksi ja myös vahvempaa panostusta interaktiiviseen mediatoimintaan.

Kahdeksasta neljään ei riitä!

Ehkä tosiaan joskus koittaa vielä aika, jolloin Yleisradion palkkalistoilla enemmistö haluaa olla vuorovaikutuksessa kansan parissa, eikä katsoa pitkin nenänvartta rahvasta kuten nyt taitaa olla todellisuus. Joustavuuden meno Yleisradion strategiassa voi kestää kyllä vuosia, kun ei siihen pysty Suomessa edes kaikki hyvin innovatiivisetkaan organisaatiot. Joustavuudella tarkoitan, että mediasisältöjen tuottajat eivät enää kyttäisi työaikojaan kuten valtiolla byrokraattisesti kytätään "tyylillä kasista neljään", vaan joskus voisi tehdä kevyempiä mediavetoja myös vapaa-ajalla.

Minun Yleisradio olisi ennemmin valtamerilaiva kuin häiriintynyt tukkilautta!

Toki mediasisältöjen tuottajille pitäisi voida myös antaa mahdollisesti kannustimia vapaa-ajalta työskentelyyn, mutta siitä ei tietenkään saisi tulla mitään painetta työväelle. Kuitenkin olen lopuksi sitä mieltä, että Yleisradion tehtävä ei ole olla häiriintyneiden palauteautomaattien mukana ajelehtiva tukkilautta, vaan ennemminkin ruoriohjauksessa eteenpäin paineleva valtamerialus!

Muualla netissä

Yleisradion sivulla tuoreen yleisöasiamies Sami Koiviston kolumni:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/28/sami-koivisto-hyva-yle-veron-ma...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Yleisöasiamies Sami Koivisto kertoi kyllä eilen, että hänen tehtävänsä on selittää ja oikaista YLE:n toiminnasta annettua palautetta.

Viime vuonna tilastoitiin noin 140 000 puhelimitse, sähköpostitse tai verkkosivuilta tullutta yhteydenottoa. Niiden lisäksi palautetta tulee runsaasti sosiaalisen median kautta ja suoraan ohjelmantekijöille. YLE:n pitää ryhtyä selittelijän osaan.

Kun tiedetään, että suomalaiset eivät kiitoksia jakele, palute on varmaan 80 % negatiivita.

Yleisöasiamies Sami Koiviston tehtävänä on siis kertoa miksi YLE on oikeassa ja palautteen antajat väärässä.

Lähtö ei ollut onnistunut. Sami Koivisto luonnehti negatiivisen palautteen antamista vihapuheksi !!!!!

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Mun mielestä yleisöasiamies on hyvä veto ja siitä tulee varmaan Sami Koiviston näköinen vakanssi ainakin aluksi. Luulen, että palautteesta yritetään löytää se oleellisin, eikä niinkään kiinnittää liikaa huomiota lyttääviin tai imarteleviin palautteisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset