*

KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Käsittelyssä uudenvuodenpuheet täältä ja maailmalta!

Käsittelen lyhyesti uudenvuodenpuheet presidenteiltä Macron, Putin ja Niinistö. Suurin puute kaikilla kolmella presidentillä on tyhjä puhe, kun kaivattaisiin oikeasti yhteiskunnallisia tekoja, eikä johtajia jotka eivät osaa kansaa kuulla saati ymmärtää oikeasti muuta kuin omien jengiensä vai pitäisikö sanoa oman kuplansa sisällä!

Puhuminen on tärkeää ystävien kanssa, mutta katteettomien puheiden julkipuhujia ei pitäisi arvostaa yhteiskunnassa liikaa. Jos poliittinen johtaja ei ole mitään koskaan osannut tai tehnyt, niin miksi kansan pitäisi uskoa sellaisen puhujan kehoituksia tai pyyntöjä?

Odotetaan nuorten tottelevan kiltisti, vaikka ensiksi on tehty köyhien perheiden elämästä helvettiä. Köyhien sisäinen jännite on ainoa asia, joka estää yhteiskunnalliset levottomuudet länsimaista elämäntyyliä pitävissä yhteiskunnissa. Siksi koen itsekin, että on varsin turhauttavaa pitää köyhien puolia, kun köyhät eivät edes tajua omaa huonoa tilannettaan.

Annamme itseämme heikompitasoisten henkilöiden johtaa meitä länsimaisissa demokratioissa ja mitä siitä sitten seuraa? Suora seuraus on pätevien kansalaisten ja etenkin nuorten elämän tahallinen haittaaminen, eikä nuorille haluta antaa tilaa elleivät he nuole herra-jengien pyllyjä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Totta Kimmo pagiset, Suomelta puuttuu tavoite. Olemme puutuneet tähän 100 vuotta hetkeen, eikä meillä ole selkeää linjaa vuodellw 2028 esimerkiksi.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Juuri niin..... kauheasti tässä hamuamme hyvinvointia lisää. Mikä on päämäärä?

Joku viisas sanoi että todellinen jumala on kehitys, koska uskontoa on se minkä hyväksi toimitaan. Ja tämä tapahtuu niin idässä kuin lännessä, etelässä kuin pohjoisessa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Jos presidentillä ei ole mitään sanottavaa niin hän voi jättää uudenvuodenpuheensa pitämättä.

Näin tapahtuikin Suomessa viimeksi vuonna 1993, jolloin pääministeri Esko Aho piti uudenvuodenpuheen presidentti Mauno Koiviston sijasta.

Presidentti Koivistolla ei ollut mitään sanottavaa laman kourissa eläville suomalaisille 1.1.1993.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset