KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Perusteeton stigma ja faktaa syyntakeettomiksi tuomituista!

  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vastasi faktoja rikollisten mielentilasta.
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vastasi faktoja rikollisten mielentilasta.

Ohessa on ruutukuvakaapaus THL:n twiitistä, jossa on fakta mielisairaista rikoksentekijöistä. Mielisairaalaan voidaan tuomita Suomessa rikoksentekijä, ainoastaan jos syy-yhteys rikokseen on psyykkisestä sairaudesta johtuvaa eli lähes aina psykoottisesti oireileva mielisairaus joko skitsofreniaryhmän sairaus tai maanis-depressiivinen mielialahäiriö ja silloin etenkin maanisesti oireilevana bipolaarihäiriönä (bipo 1).


Vankilaan lähtee lusimaan vuosittain noin 5500 henkilöä kokonaisvankiluvun ollessa noin 3000 vankia. Psykoosien esiintyvyys väestön piirissä on uusimpien tutkimusten valossa noin 3,5 prosentin luokkaa, kun psykoosi on diagnosoitu 5,9 prosentista vangeista, jolloin pitää myös huomioida mieltä hajottava kolkkojen vankilaolosuhteiden vaikutus vankien mielenterveyteen.

Mielisairaalaan tuomituista rikoksentekijöistä kirjoitetaan lehdistössä nähdäksen suhteettoman paljon, kun huomioidaan heidän harvinaisuus eli syyntakeettomia rikoksentekijöitä oli 31 kansalaista vuonna 2015. Pitää huomioida, että pelkästään skitsofreniamuotoisen psykoosin sairastuvuus on väestön piirissä noin prosentin luokkaa, jolloin Suomessa asuu noin 50000 skitsofreniadiagnosoitua kansalaista, joista vuositasolla ainoastaan alle promille syyllistyy psykoottisesti oireilevana rikoksiin.

Toki sairaustiloissa tehdyt rikokset ovat usein verisiä ja siten mediahuomion vangitsevia. Olen itse kokenut vuonna 2005 tietooni tulleen skitsofreniadiagnoosin jäljiltä, että minunkaltaisesti sairausluokitellut kansalaiset ovat länsimaissa ja myös meillä Suomessa yhteiskunnallisesti pääasiassa syyttä pahoiksi leimattuja kansalaisia. Perustelen käsitystäni skitsofreniakuntoutujista myös paljon mielenterveysväen kanssa viettämääni aikaan aina psykiatristen sairaaloiden suljettuja osastoja myöten.

Vetoan toimittajiin, että he eivät syyttä paisuttele veristen rikosten tekijöiden mielentilaa ilman asiantuntevaa kriittistä näkemystä asiaan ja psyykkisesti sairastuneita kohtaan. Olkoot tämä kirjoitus valaisevana kaikille rikostoimittajille ja mielisairaiden rikoksista muuten kiinnostuneille henkilöille. Pitää vielä huomioida sekin, että veritekoihin ei kykene psykoosissakaan kovin helposti, ellei ole persoonallisuudeltaan jollakin tavalla psykopaattinen. En silti halua tuomita ketään mielisairaita rikoksentekijöitä psykopaattisiksi, vaan toivotan heille kaikille hyvää kuntoutumista.

Lähteet:

"Psykoosisairauksien elämänaikainen esiintyvyys Suomessa on noin 3,5 prosenttia. Skitsofreniaa sairastaa prosentti suomalaisista."

https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/psykoosit

"Vankien päivittäinen keskimäärä on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana koko ajan. Vuonna 2015 vankeja oli keskimäärin 3 068, mikä oli 19 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin."

http://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/rikosseuraamuslaitos/tilastot/vangit.html

Kimmo Hoikkala, Oulu

Kirjoittaja on Suomen skitsofreniayhdistys ry:n kunniapuheenjohtaja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Suurin osa skitsofreenikoista ei murhaskele muita.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Lukujen valossa alle promille vuositasolla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset