KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Internetin alku ja juuri?

Mielenkiintoinen filosofinen kysymys lienee, montako ihmistä ihmiskunnan historiassa on tarvittu luomaan nykymuotoinen Internet? Epäilen että alle tuhanteen jää lukema.

En usko, että kyseessä on kovin suuri ihmisjoukko, vaikka Internet-suunnittelun aluksi katsotaan ihmiskunnan kielellinen kehittyminen ja etenkin kirjoitustaidon omaksuminen.

Antiikin Kreikan vaikutus Internetin toteuttamisessa on ollut lähinnä tieteellisen ajattelun alkuaskeleet, josta polveutuu myös nykyajan insinööriajattelu.

Vahvalla kristinuskon aikakaudella on ollut merkitystä tähän aikaan, kun ajatellaan koko markkinatalousjärjestelmän ensimmäisiä suunnitelmia ja sen rakenteiden perusfilosofiaa tai ideologiaa.

Keskiajan (suunnilleen vuodet 300-1500 ihmiskunnan historiassa) jälkeen tiede lähti todella laukkaan kovaa vauhtia eteenpäin ja sen ansiosta alkoi teollistumisen aikakausi ja sittemmin nykymuotoinen pörssitalous.

Tekniikan kehittyminen on tietenkin ollut keskeisin asia Internetin kehittymisessä, mutta usein unohdetaan, että pelkästään insinööritiede ei olisi kyennyt luomaan yksinään minkäänlaista tietoverkkoa ilman yleisiä yhteiskunnallisia ja jopa globaaleita tavoitteita.

Tieteen ja tekniikan kehittyminen perustuu polveutumiseen, että aina edellisen tiedon päälle tulee uutta tietoa ja tieto spesifioituu eli eriytyy pienempiin asiakokonaisuuksiin edelleen ja tiedon hallinnasta on tullut nykyajan kysymys ja joillekin suuri mahdollisuus.

Siksi esitän valistuneena arvioina, että Internetin syntymiseen on myötävaikuttanut vahvasti ainoastaan noin 1000 ihmiskunnan historian suurimpia opettajia, tiedemiehiä, liikemiehiä ja muita yhteiskunnallisia vaikuttajia. Eläköön Internet kauan ja kehittykööt se edelleen!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Keskiajan (suunnilleen vuodet 300-1500 ihmiskunnan historiassa) jälkeen tiede lähti todella laukkaan."

Jos mikään kirkko- tai uskontokunta saisi päättää, eläisimme edelleen keskiaikaa.

Vielä keskiajan lopulla tiedettä tehtiin inkvisition varjossa.

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

Ilman sähkölaitteita ei kulkisi tämäkään teksti näytöltä toiselle,,:)

https://fi.wikipedia.org/wiki/William_Gilbert

Itse olen käyttänyt tuutti-teoriaa,,eli sähkötuutin alkuhenkilöt aloittivat työnsä 500 vuotta sitten ja 400-300 vuotta sitten varsinainen teknisten sähkölaitteiden,teorioiden, kehitys alkoi. Internet osa sitä sisältöä.
Sinänsä mielenkiintoista on se että vieläkin kuvitellaan osittain sähkön olevan plus-miinus virtaa ja osittain myös aineetonta,,sähköhän on vain ainehiukkasten virtausta jota tekniikan avulla voidaa virtauttaa, eli ainetta kuljetellaan:)

No,,voidaanhan tekniikan tuuttia laajentaa ja sähkökin on vain osa sitä sisältöä,,oma tuuttinsa,,isomman tuutin sisällä,sillä metallien tekeminen mahdollisti johtimien teon,,eli kun aikoinaan joku alkoi rautaa tekemään,,sieltä juontaa koko nykytekniikan mahdollisuus, puhumattakaan öljyn ja sitä kautta muovien kehittämisestä.

Ajatelkaapa jos joku Gilbert olisi jäänyt syntymättä,,milloin olisi alkanut sähkön tutkiminen,,ehkäkö 2000luvulla,,tai olisiko tekniikan kehitys, tekninen evoluutio, ollut vääjämätöntä kohti nykytekniikkaa?

Kuinka pienestä onkaan kiinni että eläisimme vielä luolakautta,,,jos joku ei olisi huomannut että tuli sulattaa kiveä jota vei muokata ja tehdä teräaseen tai lapion, niin siinä sitä ehkä vielä oltaisiin,,ajassa 50000 vuotta sitten.

ps. Ja sitten nykaikana nostetaan vain muutama 1900-luvun keksijä puolijumalaksi, vaikka he on olleet vain tekniikan ja matemaattisten teorioiden jatkumon lapsia. Todelliset ajattelijat tieteen ja teorioiden saralla elivät 1500-1800 luvulla, sen jälkeen on ollut hiljaista vaikka 1900 luvun tekninen ja tieteellinen kehitys ja aivotukimus olisi mahdollistanut paljon enemmän,,tai sitten ehkä ei,,ehkä ollaan teknisesti jo lähellä teknisen evoluution huippua ja kehitys on vain tekniikan sovelluksien kehittämistä,,robotisaatiota tai geenimanipulointia. Ja tiede teorioineen vain opiskelua tiedon joka on dogmatisoitu muuttumattomiksi,,vaikka toisin väitetään. Eli ei olisi enää mitään mullistavaa keksittävää tieteessä ja teoriassa, vaan ainoastaan soveltamista.
Miten liene matematiikassa, voiko nollan tilalle joskus löytyä jotain uutta,,tosin nollakin on käyttökelpoinen numero vaikka ei merkitse mitään:)
Miten liene avaruustieteessä,joko kohta ymmärretään että valon nopeus ei ole vakio ja ikuinen. :)
Entä geenimanipuloinnissa,,milloin ymmärretään että geeninkin rakentaa jokin.:)

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Juuri tätä suunnilleen tarkoitin avauksessani, että kunnia niille joille se kuuluu.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Blogistin esittämällä 'tieteellisellä metodilla' voitaisiin perustella mitä tahansa nykypäivän keksintöä. Kyllä internetin syntyhistoria on erittäin spesifinen. Voin palata siihen myöhemmin.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Näinhän se tulisi ajatella tieteellisesti kuten avauksessani toin esille.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

On vaikea määritellä, kuka on vaikuttanut "merkittävästi" internetin syntyyn ja kehitykseen sellaiseksi, kuin se nyt on. Totean vain sellaisen yksityiskohdan, että viimisimmässä IETF:n kokouksessa viime heinäkuussa on näköjään ollut paikalla internetin perusteita viilaamassa 1078 osallistujaa (ja 547 etänä).

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kaikki osalenkit tietenkin merkitsevät, mutta katso vaikka Microsoftin, Applen, Googlen ja Facebookin entisiä pääomistajia, vaikka sitä en tarkoittanutkaan, vaan puheenvuoroni oli tieteellisen tutkimustyön puolesta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Ko. firmoilla ei ollut mitään osuutta Internetin alkup. kehittämisessä. Ne ovat sittemmin suuresti hyötyneet internetin leviämisestä.

Microsoftin Gates vastusti kiivaasti TCP/IP-protokollaa, mihin nykyinen netti perustuu. Hänen ideansa oli kehittää oma verkkoteknologia, mutta se kuoli lyhyeen.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #8

Jos puhutaan nykymuotoisesta internetistä, niin ei voi väittää etteikö mainitsemillani yrityksillä ole ollut vaikutusta sen muotoutumiseen jopa verkkoteknologiassa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #9

Blogin otsikko on "Internetin alku ja juuri?"

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu Vastaus kommenttiin #9

Internet on kasvanut vallan suureksi, ja pitää sisällään nyös suuren määrän erilaisia asioita. Yksi tapa hahmottaa voisi olla protokollapinojen mukaan, tai käyttäjän näkemien korkean tason vs. itse verkon näkemien primitiivisten asioiden perusteella. Jaan internetin kolmeen tasoon.

Alin taso sisältää kaikki paketteja välittävän verkon toimintaa kontrolloivat osat. Tätä käyttäjä ei nyyään juuri edes ajattele. Keskeisilmmät protokollat varmaankin TCP/IP, jotka välittävät suuren osan pakettiliikennettä. IP on keskeinen jo siksi, että sen nimi on Internet Protocol. Tavallaan koko jutun ydin on siinä. (Mainitsemani IETF puuhailee pääsääntöisesti tällä tasolla.)

Seuraavalla tasolla on paljon päästä päähän kommunikoivia sovellusprotokollia ja tietorakenteita. Näistä normikäyttäjälle näkyvimmät ovat HTTP ja HTML. Monen ihmisen mielestä veppi ja selain onkin oikeastaan sama kuin "internet".

Kolmannella tasolla on rakennettu palveluita edellisten tasojen päälle. Tällä tasolla kansalasten mielestä "internet" onkin sama kuin facebook, twitter ja googlaaminen. Tällä tasolla Google ja kumppanit ovat olleet merkittävässä roolissa. Monet isot firmat kontribuoivat kaikilla kolmellakin tasolla eri rooleissa.

Tämän postaukseni pointti on vain osoittaa, että tuo maailma on kasvanut jo suureksi, ja joka tasolla on moninkertaisesti enemmän kamaa kuin edellä mainitsin, ja joka tasolla on omat pioneerinsa ja ne, jotka ovat toteuttaneet sen nykyiset suositut ja tunnetut osat. Tuosta kertyy tosi suuri joukko pienempia ja suurempia vaikuttajia.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala Vastaus kommenttiin #11

Tässä on tosiaan asiaa tämän ajan internetistä, kiitos!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset