KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Kaikki blogit puheenaiheesta Maksu

Maksullinen tieto

Olen viime päivinä kertonut pariinkin otteeseen siitä, että kaikesta ei pidä maksaa. Maksamatta saa jättää kun vaan osaa toimia oikein. Monta kertaa riittää se, että osaa ja uskaltaa pyytää maksuttomuutta. Euro sinne tai tänne, mieluummin tänne.

Ajattelin ilmoittaa tässä tilinumeroni. Taitaisi kuitenkin ylläpito syyttää rahankeräysrikoksesta joten jätän sen tekemättä. Sen sijaan linkitän kaksi aiempaa juttuani näistä maksuista joita ei aina ole tarpeen maksaa:

Minunlaiseni tulevat kalliiksi veronmaksajille?

Onneksenne (hyvät veronmaksajat) minunlaisiani on vain yksi. Tai ainakaan minun tiedossani ei ole useampia kaltaisiani. Pidän ehkä jopa liian härkäpäisesti kiinni siitä, että viranomaiset toimivat oikein. Sen ansiosta olen tällä viikolla aiheuttanut veronmaksanulle jo parinsadan euron kustannukset.

Mitkä ihmeen kustannukset?

Onko oikein sanoa, että olen aiheuttanut kustannuksia kun olen vain edellyttänyt, että oikeusviranomaiset joilta olen tiettyyn juttuun liittyen pyytänyt asiakirjoja noudattavat noita asiakirjoja minulle toimittaessaan lakia.

Ei rahan arvo tyhjästä tule

Pörsseissä ja muissa isojen poikien peleissä voidaan luoda rahaa vaikka tyhjästä, joko bitteinä tai velkakirjoina tai vaikka paperinpaloina, mutta viime kädessä raha palaa aina reaalitalouteen.

Rahapelit voivat olla viihdyttäviä ja luoda illuusion suuristakin omaisuuksista, mutta tosipaikan tullen pelkät nollaat tuskin kelpaavat, vaikka niiden edessä olisi millaisia numeroita tahansa.

Raha on aina tiivistettyä hikeä. Raha on arvon kantaja ja vaihdon väline.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä