Kaikki blogit puheenaiheesta Orjatyö

Myönsikö Pia Viitanen avustusta Jyväskylän Talvelle?

Ministeri Viitanen suojelee Jyväskylän Talvea. Odottelemme hänen vierailuaan, jota hänen avustajansa tai sihteerinsä kauan sitten lupaili ja josta olen useita kertoja sen jälkeen kysellyt.

Ministeri myönsi tänään 4,7 meuroa taide- ja kulttuuritapahtumille. Oliko saajissa myös Jyväskylän Talvi? Tiedotteen linkki kun ei avaudu eikä kerro asiaa.

Orjatyö ei kuulu 2000-luvulle

Lähetin alla olevan kirjoituksen tulevaan Kansan äänen vappunumeroon (2b/2015).

Ihmisoikeudet ovat vaarantuneet

Orjatyötä vastaan

Ihmisiä on loppujen lopuksi todella helppo huijata. Yksi keino siihen on retoriikka. Negatiivisestakin asiasta saadaan hyvin positiivinen kun siitä puhutaan kauniisti. Yksi tällainen asia on kuntouttava työtoiminta. Se ei ole oikea työsuhde. Siitä ei kerry eläkettä. Se ei lakiteknisesti ottaen edes ole työtä vaan sosiaalipalvelua. Silti siitä puhutaan syrjäytymisen ehkäisemisenä ja kuntoutuksena. Siinä on paljon positiivista puhetta, mutta vähän tuloksia. Sitä, että ihmisiä pakotetaan orjatöihin, kutsutaan siis kuntoutukseksi.

Internetin orjatyöntekijät

Koulujen opintojenohjaus on hakoteillä. Haaveet lääkärin ammatista, elektroniikka-asentajan urasta tai lentämisestä vievät helposti kurjuuteen. Kannattaa puhua siitä, miten hovimestari asettelee ruokailuvälineet, kuinka puutarhureita tarvitaan lisää tai kuinka tarjoileminen pelkkä essu päällä rikkaiden kartanolla on tulevaisuutta johon kannattaa panostaa. Internetin ihmeellinen maailma takaa meille hyvin erilaisen tulevaisuuden, kuin mihin olemme valmistautuneet.

Suojaton työ

 

Yksi suojattomimpia kansanosia Suomessa ovat yrittäjät. 
Heillä ei ole juuri mitään turvaa. Ja heiltä vaaditaan kaikkea. 
Heidän on suoriuduttava velvoitteestaan joka suuntaan: 
työntekijä, verottaja, vakuutukset, sosiaaliturva, lainsäädäntö. 

Toinen suojaton työ, mikä se on? 
On useitakin vaihtoehtoja, mutta yksi on puhelinmyyjät, 
yksi vihatuimmista ja aliarvostetuimmista "ammateista". 

Orjien paluu työmarkkinoille?

Pakko lyhyesti vielä palata tähän vastikkeelliseen työttömyysturvaan.

Kovasti on hehkutettu sitä, että nyt on maatiloillekin osassa maata saatu työttömiä töihin, mutta jätetty joko vallan mainitsematta, tai sivuhuomautuksessa mainittu, että kyseiseen "työhön" joutuu 9€:n päiväpalkalla.

Jos tuo 9€ on jonkun mielestä reilu korvaus työskentelystä maatiloilla, kuten muillakaan työpaikoilla, niin kyllä pahasti pieleen ja huolestuttavaan suuntaan on ajatusmaailma menossa.

Kiinan oligarkit pyyhkivät historiasta v:n 1989 orjakapinan

Olin Kiinassa kesällä 1988, jolloin Finnair aloitteli Pekingin-lentojaan. Vietin Kiinassa kymmenkunta päivää ja tutustuin maan tilanteeseen. Elettiin Neuvostoliiton Gorbatshovin kauden perestroikan aikaa. Ilmapiiri oli Kiinassakin vapautunut. Uskottiin liennytykseen, idän ja lännen lähentymiseen. Tunnelma oli jotenkin samanlainen kuin Egyptissä arabikeväänä 2011.

   Kiinan-vierailullani sain runsaasti kontakteja ja yhteistyötoivomuksia. Tapasin myös ”toisinajattelijoita”. Kävelin usein Taivaallisen rauhan aukiolla, joka tuntui todella nimensä veroiselta.

Ministeri, ethän hoida kulttuuriasioita

Olisikohan ministerin parempi jättää kulttuurin asiat kokonaan hoitamatta kuin hoitaa ne hultteimesti? Tulisi vähemmän vahinkoa. Tätä toivon rakkaudesta ihmiseen ja rakkaudesta kulttuuriin

Ministeristössä huseeraavat nyt samat tahot, jotka ovat

Kuka puoltaa pakkotyötä Paula Risikon lisäksi?

Sosiaaliturvaraportin laatinut työryhmä ehdottaa, että osallistavaa sosiaaliturvaa tarjotaan ensisijaisesti pitkään työttömänä olleille. Siis tarjotaan, vai onkohan kyse pakottamisesta?

Finnair ja orjatyön uudet muodot

 

Suomessa käytetään yleisesti työharjoittelijoita vakituisen työvoiman ilmaisina korvaajina. Tästä on tullut nuhteita jopa EU:lta, joka tosin ei ole itsekään mikään puhdas pulmunen. Ilmaistyö laajentuu nyt uusille alueille.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä