KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Kaikki blogit puheenaiheesta Vihreiden politiikka

Puolustuspuheenvuoroni vihreiden Aino Pennaselle!

Nähdäkseni Aino Pennanen (vihreät) toimi lentokoneessa kieltäytyessään istumasta spontaanisti mutta silti maltillisesti, vaikka hän ei takuulla ajatellut aiheuttavansa tällaista some-hässäkkää, johon sekoittuu raivo ja tuomitseminen yhtä aikaa. Maltillinen kansalaistottelemattomuus on perusteltua niin kauan kunnes järjestelmä eli yhteiskunta pystyy täysin aukottamasti perustelemaan toimintansa järkevyyden. 

On helppoa muodostaa mielipide ns. mustavalkoisiin kysymyksiin!

Kun selkeä johtajuus valtakunnasta puuttuu, pienryhmät alkavat ottaa valtaa.

Maassamme on alkanut säröilevä johtajuus -ilmiö! 

Pienpuolueet, kuten Vihreät, ovat alkaneet ns. inhimillisyyden nimissä, vastustaa lakeja.

Lakeja, jotka on säädetty kaikkia kansalaisia varten.

On mahdollista, että koko episodi, oli Vihreiden mainostemppu, jolla saa huomiota tulevia vaaleja varten.

Vihreiden pj. Touko Aalto on ottamassa vastuun puolueensa työntekijän edesottamuksesta. 

Eli, oli ilmeisen tietoinen jo ennakkoon.

Nyt, koko media on valjastettu Vihreiden humanitaarisuuden kertomukseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä