KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Kaikki blogit puheenaiheesta Italia

Suomi voi estää rahojensa käytön Italialle

Päätöksenteko EVM:ssä (Euroopan vakausmekanismissa) edellyttää lähtökohtaisesti yksimielisyyttä, joten Suomi voi estää lahjoituksen (tuen) rahoja tuhlanneelle Italialle ja moraalikadon.

Se vaatii Suomen päättäjiltä tervettä rohkeutta.

Tätä ei kirjoita Etlan Vesa Vihriälä kolumnissaan, vaan se on minun kommenttini.

Ainut oikea ratkaisu on sijoittajavastuun konkretisoituminen (luottotappio). Jokaisen lainaa myöntäneen tehtävä on ollut nähdä, että Italia on jo aikaa sitten tullut ylivelkaiseksi eli kyvyttömäksi maksamaan velkojaan.

"Jos Italia pitää pelastaa..." sanoi Juha Sipilä

HS 19.10. 

Juha Sipilä: "Jos Italia pitää pelastaa, nykyiset instrumentit eivät siihen riitä."


- Ei järkytys sentään, Suomen rahaa ei laiteta Italian pelastamiseen! EU on ollut voimaton pitämään euromaita vakaussopimuksen mukaisessa max 60 % velkaantumisessa.

Ensin pitää saada selvyys siihen, kenen rahoilla pelastamisesta (edes teoriassa) puhutaan ja viime kädessä kansa barrikadeille. Suomi ulos EU:sta, jos muu ei auta ja ensisijassa Italia ulos eurosta.

Italia on konkurssissa

Italian julkisen velan suhde bkt:hen on 131 %.

Vertailun vuoksi: Sellainen prosenttimäärä tarkoittaisi Suomen kohdalla noin 200 miljardin valtionvelkaa. 

Jokainen voi päätellä, että Suomi ei kykenisi lyhentämään 200 miljardin velkaa, kun 110 miljardin velankin ollessa kyseessä päästään lyhentämään ehkä nousukauden viidentenä vuonna, 2020.

Italia maksaa 3 %:n korkoa velastaan. Sijoittajat ovat hinnoitelleet riskin maan maksukyvyttömyydestä nostamalla korkoa.

Voiko äänestämällä vaikuttaa

Paljon ihmiset puhuvat siitä, että mitä suotta mennä äänestämään, kun mikään ei muutu kuitenkaan. Ollaanhan se vuosien varrelta nähty. No Italiassa oli neljä kuukautta sitten vaalit ja vanhat puolueet saivat lähtöpassit ja kuinka sitten kävikään, uusi hallitus pääministerin johdolla sulki siirtolais/pakolaislaivoilta reitin italiaan ja totesivat afrikkalaisille, että Italian näette enää vain postikortista.

Siirtolaisten maahanmuutto Espanjan kautta Eurooppaan kasvaa

EU: n rajavalvontatoimiston Frontexin päällikkö Fabrice Leggeri on nähnyt siirtolaisten maahanmuuttoreitin Eurooppaan kasvaneen jo nyt oleellisesti Espanjaan.  Espanjassa on todettu kesäkuussa noin 6000 "laitonta" rajanylitystä.  Tämän määrän kasvaessa tullee Espanjasta tärkein tie Eurooppaan.   

Muuttuiko EU:n maahanmuuttopolitiikka Eurooppa-neuvostossa?

Monensävyisistä uutisoinneista on saatu lukea ja kuulla. Tässä sitten joukkoon suuren lehden tuottamaa uutisointia Eurooppa-neuvoston kokousannista torstaipäivältä ja aamuyön tunteina perjaintain puolella. Lähinnä tässä kirjoitan mitä tuossa kokouksessa on päätetty maahanuuttopolitiikkaan liityen Euroopan ulkopuolelta.

Kokouksen osallistujista jäsenmaiden johtajista näyttää olevan erilaisia näkemyksiä mistä on päätetty. Tosin taitaa olla niin, että kukin johtaja on keskittynyt vain siihen antiin, joka on omalle maalle kiinnostavin ja edullisin anti.

Italiassa pelataan upporikasta ja rutiköyhää – sinunkin tulevaisuudella

Italiassa panokset kovenevat. Italian presidentti Sergio Mattarella torppasi viikonloppuna Liiton ja Viiden tähden liikkeen valtiovarainministerin Paolo Savonan.  Mattarella käytti perustuslaillista valtaansa ja asettui italialaista populismia vastaan sekä pyysi IMF:n palveluksessa kannuksensa hankkinutta lombardialaista ekonomistia Carlo Cottarellia muodostamaan hallituksen ja saattelemaan maan kohti uusia vaaleja. 

Italian euroeroa kenties mahdotonta pysäyttää enää

Italian maaliskuun vaalien jälkeen markkinoiden tyyneys tuntui minusta täysin käsittämättömältä. Likipitäen koko huhtikuun aikana oli mahdollista myydä kaikki mahdollinen Italiaan liittyvä – ja shortata lisää. Vasta, kun Liitto (ex Pohjoisen Liitto) ja Viiden tähden liike aloittivat yhdessä hallitustunnustelut alkoi paniikki.

Italia on velkainen, mutta italialaiset rikkaita

Italia on velkainen, mutta italialaiset rikkaita. 

Tällaisen väittämän kuulin joskus eilen tai tänään jostain mediasta.

Kerron nyt vain mitä muistelen, en lähde tarkistelemaan lähteitä. Jos sanon jotain väärin, niin korjatkaa.

Italialalla on kuulemma velkaa puolta enemmän kuin Suomella, siis kansalaista kohti laskettuna.

Kun jokaisella suomalaisella on valtion ottamaa velkaa noin 20 000 €, niin jokaisella italialaisella sitä on näin ollen noin 40 000 €.  Aikamoinen  velka on italialaisilla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä