Kaikki blogit puheenaiheesta Sosiaalinen media

Uusia työkaluja parempaa arkeen

Työelämän ja vapaa-ajan merkityksellisyys syntyy kokemuksista ja näkemyksistä. Me kaikki haluamme olla mukana mielenkiintoisissa, elämyksellisissä ja vaikutuksellisissa asioissa ja toiminnassa.

Aika on ihmisille niukkuustekijä, jota varjellaan. Onneksi oikein käytettynä uudet teknologiat kuten muun muassa sosiaalinen media helpottavat ihmisten arkea. Yhteydenpito on yksinkertaistunut, nopeutunut ja siitä on hävinnyt sidonnaisuus aikaan ja paikkaan.

Venäjää positiivisesti - Virossa

Kun sosiaalinen media on sakeana keskustelua trolleista ja informaatiovaikuttamisesta, ovat ihmiset syystä hämmentyneitä. Moni pitää keskustelua liioiteltuna. Ylimitoituksen perään on tärkeää kysellä, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että emme Suomessa tiedä kuin murto-osan siitä, mihin Venäjä on kykenevä.

Toistaiseksi kielitaito estää suurinta osaa suomalaisista ymmärtämästä naapuriamme Venäjää. Samaan aikaan internet tarjoaa käsittämättömän määrän aineistoa, joka hieman viitsimällä antaa maailmasta hyvin ymmärrettävän kuvan. Mahdollisuudet kasvavat vuosi vuodelta.

Suomalaiset yritykset boikottiin

Luin muutama kuukausi sitten erään herran Facebook-seinältä, kuinka hän oli vihainen ministeri Bernerille junaliikenteen avaamisesta kilpailutukselle. Hän ehdotti Vallilan boikotointia. Tykkäyksiä tuli kovin ja joku rouva kommentoi, että hänen kotiinsa ei tule enää yhtään Vallilan kankaita.

Ärsytyksen läpi suvaitsevaisuuteen

Sosiaalista mediaa hallitsevat yhtiöt Googlesta ja Facebookista, Instagramiin ja YouTubeen pyrkivät luomaan käyttäjilleen turvallisen ympäristön käyttää palveluaan. Kyse ei ole fyysisestä vaan arvojemme ja ideologioidemme turvasta. Meitä suojellaan, ja itsekin haluamme suojella itseämme, sellaiselta materiaalilta, joka loukkaa tärkeimpinä, usein pyhinä pitämiämme arvoja.

Kansakunta ei enää luota perinteelliseen mediaan?

Yle saa uuden vastaavan päätoimittajan. Päätoimittaja on suodatin, joka katsoo, että media-alustan linjaus ja omistajien vaateet toteutuvat. Suodatin ei ole enää nykyaikaista tiedonvälitystä. Perinteellinen media on tiedon välittäjä – siis välikerros ”totuuden ja lukijan välissä” [1. On aika uudistua.

 

Facebook on saatana? Viides ja viimeinen osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen esitellyt havaintoja, johtopäätöksiä ja pohdiskelua ihmiskunnan tilasta. Tokihan tarinalle on saatava iloinen loppu, joten päätän blogisarjani erilaisiin ratkaisuehdotuksiin.

Ratkaisuehdotuksia

Facebook on saatana? Neljäs osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Aiemmissa osissa esittelin havaintojani ja johtopäätöksiä. Tällä kertaa pohdiskelen ihmiskunnan asemaa ilmiön äärellä sekä scifin että alastoman inhimillisyyden kantilta.

Facebook on saatana? Kolmas osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Olen jo käsitellyt havaintoprosessejani parilta eri kantilta. Tällä kertaa kokoan aiempien osien havainnot johtopäätöksiin.

Johtopäätöksiä ja aasinsiltoja

Facebook on saatana? Toinen osa

Maanantaisin ilmestyvässä lyhyessä blogisarjassani esitän villin teorian parhaiden lööppiotsikoiden hengessä: Onko Facebook aikakautemme suurin pahuus? Ensimmäisessä osassa kerroin somen ulkopuolelta käsin tekemistäni havainnoista. Tällä kertaa käsittelen somekuplan vaikutusta ihmisen psyykkeeseen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä