KimmoHoikkala Kirjoituksen sisältöarvo osoittaa kirjoittajan osaamisen tason.

Kaikki blogit puheenaiheesta Vihapuhe

Media nauttii Janitsikinin tuomiosta - Mutta on itse yhtä syyllinen

Vihapuhe on arkea, eikä siihen puutu kukaan, ja varmasti kaikkein vähiten siihen puuttuvat laki, oikeus ja media. Paitsi jos kohde on toimittaja tai näyttelijä. Niinpä Ilja Janitskin ja Bäckman  ovat jollain tapaa turhia uhreja, joiden tuomitsemisella pestään kädet. Oletettavasti tuomiot hovissa alenevatkin.

"Vihapuhelain muutos" lakivaliokunnassa ja natsipelle

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari jätti 20.4.2018 lakialoiteen laiksi rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta eduskunnalle, koska pykälä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" rajoittaa sananvapautta. Lakialoite on tällä hetkellä lakivaliokunnan käsitettylyssä. "FT Jussi Halla-aho teki lakialoitteen (2013) kyseisen pykälän järkeistämisestä, mutta asia ei edennyt. Tilanne sen sijaan on entisestään pahentunut, siksi jätän tämän saman aloitteen uudestaan.

Valkoinen heteromies ja Metoo -kampanja

Viime vuosien lehtijutuissa on yhä useammin esiintynyt karkeita yleistyksiä siitä, miksi naiset ovat älykkäämpiä kuin miehet ja kuinka miehet ovat emotionaalisesti kykenemättömiä luolamiehiä, joilta ei voi paljoa odottaakaan.

Metoo -liikkeen myötä myös muutkin kuin feministit katsovat nyt oikeudekseen leimata meidät kaikki sovinistisiksi ahdistelijoiksi, jotka tietysti käyttävät asemaansa ja (nuoria) naisia hyväkseensä. Tällaisia miehiä on toki joukossamme, mutta ei kuitenkaan enemmistönä, joka oikeuttaisi meidän kaikkien leimaamiseen.

Poistiko Putin facebook profiilini…

Kirjoitin tänne Uuteen Suomeen 15.8 artikkelin ”Perussuomalaiset kovassa nousussa”. Tuossa artikkelissa ruodin tapahtuneita, jotka ovat merkkejä siitä, että Perussuomalaisten nousun pelko on valtava eri poliittisissa tahoissa. Toin artikkelissa esille myös 30 päivän julkaisukieltoni facebook:ssa, jonka sain sen seurauksena, kun ilmoitin tulleeni valituksi yhdeksi Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Suomi menettämässä omavaraisuutensa ruuan suhteen

Juttelin eilen erään maanviljelijän kanssa Mikkelin kalamarkkinoilla ja sen tiimoilta en malta olla kirjoittamatta muutamaa sanaa.

Miksi Kepu pääministeri Sipilän johdolla kurittaa maanviljelijöitä? Pakko tunnustaa, että fanaattiset kepulaiset ovat kyllä uskollisia puolueelleen. Tuki puolueelle on edelleen yllättävä, vaikka maataloutta ollaan ajamassa isolla kädellä alas. Meille on luotu tarkoituksella markkinat, että ulkomailta tuotua ruokaa löytyy jo maajussinkin kaapista.

Koska siniset ja perussuomalaiset palaavat yhteen?

Perussuomalaisista dramaattisesti reilu vuosi sitten eronnut Sininen tulevaisuus on viime aikoina osoittanut olevansa konservatiivisempi kuin Ulla Appelsin, joka puolusti oikeutta aborttiin kirjoituksessaan ja vihapuhetta kannattavampi kuin perussuomalaiset.

Lisää poliiseja, ei ajatuspoliiseja

Kokoomuksen ministeriryhmä kertoi tiistaina perustavansa kolmen ministeriön alaisen vihapuhetyöryhmän. Sen tehtävänä on tehdä ”huolellinen analyysi siitä, mitä kaikkea sananvapauden piiriin sinänsä kuuluu”. 

Kokoomus hyppää jälleen punavihreiden liberaalien tontille ja jättää tolkun konservatiivit kuin nallin kalliolle. Onneksi on siniset.

Onko vihapuhe Suomen ongelma?

Mitä vihapuhe on? Kenen se pitäisi määritellä?  Vihapuhe-termi on tuontitavaraa viimevuosilta (hate speech) ja sitä käytetään Suomessa henkilöihin, jotka ovat eri mieltä tai suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaan. Miksi ihmiset, jotka kutsuvat itseään suvaitsevaisiksi eivät suvaitse vastakkaista mielipidettä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä