Media http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132342/all Sat, 06 Oct 2018 16:20:06 +0300 fi Hyvät, pahat ja media http://larevisora.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262144-hyvat-pahat-ja-media <p>Ajatellaanpa karkea ja yksinkertaistava jako, jossa on puhdas propaganda ja toisaalta ideaali rehellinen media. Huolimatta maailman kulloisestakin tilanteesta, tämä ideaali media säilyttää objektiivisen luonteensa ja kykynsä tarkastella maailmaa yrittämättä sitä muovata ainakaan ohi omien julkilausuttujen periaatteidensa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Propagandalle tyypillistä on tunteisiin vetoaminen. Oletetaan hyvä ja oletetaan paha, yleensä itse ollaan hyviä tai vähintään pyritään hyvään ja ne muut pahoja. Tähän jakoon liitetään sen mukaisia hyviä ja erinomaisia ominaisuuksia ja tavoitteita. Vastapuoleen liitetään vastaavasti negatiivisia ja käsittämättömiä ominaisuuksia. Korostetaan sitä, että siihen ei voi samaistua.</p><p>&nbsp;</p><p>Sotien ja konfliktien osapuolet viestivät tekemisistään tietenkin omia toimiaan oikeuttaen. Ylipäätään valtiot ajavat omia etujaan, ne eivät toimi kuten tuntevat moraaliset ihmiset. Valtiot eivät siis tunne, mutta ihmiset viestin vastaanottajina tuntevat. Näin sodista ja konflikteista viestiminen puetaan usein tunteisiin vetoavaan muotoon, sotatoimet pyritään oikeuttamaan ja yleinen mielipide kääntämään itselle edulliseksi.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Jos siis valtioiden sotaviestintä pyrkii vetoamaan tunteisiin tekemällä karkean me hyvät - ne pahat jaottelun, niin ideaalin median voisi toivoa toimivan pitkälti päinvastoin ollakseen kriittinen, mahdollisimman itsenäinen, informatiivinen ja totuudellinen. Sen pitäisi hylätä hyvät ja pahat jaottelu ja tehdä parhaansa ymmärtääkseen molempien osapuolten vaikuttimia, lähtökohtia ja tavoitteita ja tämän ymmärryksen pohjalta tehdä sitten omat tulkintansa.</p><p>&nbsp;</p><p>Tämä johdantona kysymykselle, onko oma sotauutisointimme irti propagandistisesta me hyvät ja ne pahat pohjaoletuksesta? Ei tietenkään ole. Sotaa ja maailman kiristyvää tilannetta raportoiva uutisointimme olettaa hyvän lännen, johon me yksiselitteisesti kuulumme, ja jolla hallussaan on käsitys demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Näitä tavoitteita se ajaa tällä hetkellä pahaa, käsittämätöntä, moraalitonta, arvaamatonta ja vallanhaluista Venäjää vastaan, joka halveksii läntisiä arvoja.</p><p>&nbsp;</p><p>Syyriassa paha ja käsittämätön Venäjä pommittaa piittaamatta ja huvikseen sairaaloita. Euroopassa Venäjä tahtoo sekoittaa kaiken, jotenkin sen oletetaan tärkeän kauppakumppaninsa häiritsemisellä saavan jotain mystistä hyötyä. Jopa Itämeren Venäjä tahtoo tukkia, vaikka se sattuukin olemaan sille elintärkeä pohjoinen reitti länteen.&nbsp;Miksi-kysymyksiä ei juurikaan esitetä, pahuus riittää selittäjäksi. Pahuus ja tyhmyys sekä luontainen halu alistua selittänee myös Venäjän kansan selvän tuen hallinnolleen.</p><p>&nbsp;</p><p>Venäjään ja enenevässä määrin sen kumppaneihin liitetään siis tuon ne muut -porukan ominaisuudet kuten epädemokraattisuus, häikäilemättömyys, piittaamattomuus, sotaisuus jne.&nbsp;Myös informaatiosota kaikkineen on Venäjän, Kiinan, Venezuelan ja Pohjois-Korean eli lännen vihollisten heiniä. Hyvä länsi tätä ei niinkään harrasta.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Lähtöasetelma aiheuttaa monimutkaisia ongelmia. Venäjän ja kumppaneidensa toimia tulisi voida arvostella ja käsitellä osallistumatta tähän suurten toimijoiden käymään mielikuvapeliin. Eli toisin sanoen Venäjän ihmisoikeus- ja demokratialoukkauksia ja sotatoimia arvostelemalla osallistuu automaattisesti tähän mustavalkoiseen asetelmaan, koska viesti luetaan yleisesti hyväksytyn ja siis mediammekin hellimän narratiivin läpi. Tämän asetelman ulkopuolelle on lähes mahdoton astua.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Vasemmistolaisena peräänkuuluttaisin ihmisoikeus- ja demokratiapuheen kaappaamista takaisin, eli pois Nato-jäsenyyttä ajavan strategisen viestinnän ja sotapropagandan keskiöstä.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Miten näiden edellä esitettyjen kysymysten esittäjälle käy kahvipöytä- tai somekeskusteluissa tai mediassa? Heidät leimataan tietenkin Venäjän trolleiksi, putinisteiksi, salaliittoteoreetikoiksi, Kremlin kellonsoittajiksi, ääripäiksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Hyvien tai vähintään ymmärrettävien ja pahojen valtiollisten toimijoiden teot ovat yhteismitattomia. Eli samantyyppisistä teoista seuraava paheksunta ei ole samanlaista. Myöskään vaadittavat reaktiot eivät ole yhteismitallisia.</p><p>&nbsp;</p><p>Kuubassa on Yhdysvaltojen miehittämä alue, jossa toimii kidutus- ja vankileiri. Syyrian Golan on puolestaan Israelin miehittämä. Näitä saa arvostella, mutta kuulostaa absurdilta vaatia pakotteita läntisille miehittäjävaltioille. Kansainvälisten lakien rikkominen meidän läntiseen leiriin kuuluvien tekemänä ei ole sama asia kuin niiden pahojen muiden kansainvälisen lain rikkomukset. Rangaistusten ja seurausten mittakaavat eivät ole edes vertailukelpoisia. Miksi näin? Koska lännen vaikuttimet pohjimmiltaan ovat hyviä tai vähintään ne voi ymmärtää ja sen vastapuolen vaikuttimet pahoja ja käsittämättömiä. Meille riittää vähemmät perustelut, koska hyväksymme oman narratiivimme.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Hyvä journalismi osaa kyseenalaistaa vallitsevat käsitykset, omatkin asenteensa. Hyvä journalismi kysyy perustavimmatkin miksi-kysymykset, myös periläntisiltä Reutersilta tai AP:ltä kääntämistään jutuista. Hyvä journalismi ei oleta läntistä perusasennetta sellaisenaan, vaan osaa tarkastella sitäkin kriittisesti.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Kuten alussa totesin, varsinkin suuret ja vahvat valtiot ajavat omia etujaan ja viestivät niistä muodossa, joka vetoaa vastaanottajien tunteisiin ja oikeustajuun. Sota- ja viestintäbudjetiltaan vahvimmat ja muutenkin taitavimmat saavat viestinsä parhaiten läpi. Tiedostetaanko nämä asetelmat Ylellä ja muualla suomalaisessa mediassa? Kuinka paljon sotien dynamiikkaa ja vaikuttimia ylipäätään yritetään ymmärtää? Ollaanko aivan varmoja, ettei toisto ole vaikuttanut sekä yleisöön, toimittajiin että poliitikoihin tavalla, joka vahvistaa mustavalkoista asennetta ja mielikuvia? Median tekijäthän ovat toki myös osa samaa vastaanottavaaa yleisöä ja siten ei pelkästään viestijänä vaan myös viestin vastaanottajina ja yhtä lailla saman toiston vaikutuksen alaisina, aivan kuten myös poliitikot.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Olisiko aika alkaa lukea sotaviestintää ja myös median raportointia sodista ja konflikteista huomioiden kuka puhuu, miksi puhuu ja mihin leiriin kokee kuuluvansa? Voisiko raportoitavaa asiaa tarkastella eri osapuolten hellimät narratiivit huomioiden? Se voi olla vaikeaa, mutta nämä asetelmat on silti tiedostettava.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ajatellaanpa karkea ja yksinkertaistava jako, jossa on puhdas propaganda ja toisaalta ideaali rehellinen media. Huolimatta maailman kulloisestakin tilanteesta, tämä ideaali media säilyttää objektiivisen luonteensa ja kykynsä tarkastella maailmaa yrittämättä sitä muovata ainakaan ohi omien julkilausuttujen periaatteidensa. 

 

Propagandalle tyypillistä on tunteisiin vetoaminen. Oletetaan hyvä ja oletetaan paha, yleensä itse ollaan hyviä tai vähintään pyritään hyvään ja ne muut pahoja. Tähän jakoon liitetään sen mukaisia hyviä ja erinomaisia ominaisuuksia ja tavoitteita. Vastapuoleen liitetään vastaavasti negatiivisia ja käsittämättömiä ominaisuuksia. Korostetaan sitä, että siihen ei voi samaistua.

 

Sotien ja konfliktien osapuolet viestivät tekemisistään tietenkin omia toimiaan oikeuttaen. Ylipäätään valtiot ajavat omia etujaan, ne eivät toimi kuten tuntevat moraaliset ihmiset. Valtiot eivät siis tunne, mutta ihmiset viestin vastaanottajina tuntevat. Näin sodista ja konflikteista viestiminen puetaan usein tunteisiin vetoavaan muotoon, sotatoimet pyritään oikeuttamaan ja yleinen mielipide kääntämään itselle edulliseksi. 

 

Jos siis valtioiden sotaviestintä pyrkii vetoamaan tunteisiin tekemällä karkean me hyvät - ne pahat jaottelun, niin ideaalin median voisi toivoa toimivan pitkälti päinvastoin ollakseen kriittinen, mahdollisimman itsenäinen, informatiivinen ja totuudellinen. Sen pitäisi hylätä hyvät ja pahat jaottelu ja tehdä parhaansa ymmärtääkseen molempien osapuolten vaikuttimia, lähtökohtia ja tavoitteita ja tämän ymmärryksen pohjalta tehdä sitten omat tulkintansa.

 

Tämä johdantona kysymykselle, onko oma sotauutisointimme irti propagandistisesta me hyvät ja ne pahat pohjaoletuksesta? Ei tietenkään ole. Sotaa ja maailman kiristyvää tilannetta raportoiva uutisointimme olettaa hyvän lännen, johon me yksiselitteisesti kuulumme, ja jolla hallussaan on käsitys demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Näitä tavoitteita se ajaa tällä hetkellä pahaa, käsittämätöntä, moraalitonta, arvaamatonta ja vallanhaluista Venäjää vastaan, joka halveksii läntisiä arvoja.

 

Syyriassa paha ja käsittämätön Venäjä pommittaa piittaamatta ja huvikseen sairaaloita. Euroopassa Venäjä tahtoo sekoittaa kaiken, jotenkin sen oletetaan tärkeän kauppakumppaninsa häiritsemisellä saavan jotain mystistä hyötyä. Jopa Itämeren Venäjä tahtoo tukkia, vaikka se sattuukin olemaan sille elintärkeä pohjoinen reitti länteen. Miksi-kysymyksiä ei juurikaan esitetä, pahuus riittää selittäjäksi. Pahuus ja tyhmyys sekä luontainen halu alistua selittänee myös Venäjän kansan selvän tuen hallinnolleen.

 

Venäjään ja enenevässä määrin sen kumppaneihin liitetään siis tuon ne muut -porukan ominaisuudet kuten epädemokraattisuus, häikäilemättömyys, piittaamattomuus, sotaisuus jne. Myös informaatiosota kaikkineen on Venäjän, Kiinan, Venezuelan ja Pohjois-Korean eli lännen vihollisten heiniä. Hyvä länsi tätä ei niinkään harrasta. 

 

Lähtöasetelma aiheuttaa monimutkaisia ongelmia. Venäjän ja kumppaneidensa toimia tulisi voida arvostella ja käsitellä osallistumatta tähän suurten toimijoiden käymään mielikuvapeliin. Eli toisin sanoen Venäjän ihmisoikeus- ja demokratialoukkauksia ja sotatoimia arvostelemalla osallistuu automaattisesti tähän mustavalkoiseen asetelmaan, koska viesti luetaan yleisesti hyväksytyn ja siis mediammekin hellimän narratiivin läpi. Tämän asetelman ulkopuolelle on lähes mahdoton astua. 

 

Vasemmistolaisena peräänkuuluttaisin ihmisoikeus- ja demokratiapuheen kaappaamista takaisin, eli pois Nato-jäsenyyttä ajavan strategisen viestinnän ja sotapropagandan keskiöstä. 

 

Miten näiden edellä esitettyjen kysymysten esittäjälle käy kahvipöytä- tai somekeskusteluissa tai mediassa? Heidät leimataan tietenkin Venäjän trolleiksi, putinisteiksi, salaliittoteoreetikoiksi, Kremlin kellonsoittajiksi, ääripäiksi.

 

Hyvien tai vähintään ymmärrettävien ja pahojen valtiollisten toimijoiden teot ovat yhteismitattomia. Eli samantyyppisistä teoista seuraava paheksunta ei ole samanlaista. Myöskään vaadittavat reaktiot eivät ole yhteismitallisia.

 

Kuubassa on Yhdysvaltojen miehittämä alue, jossa toimii kidutus- ja vankileiri. Syyrian Golan on puolestaan Israelin miehittämä. Näitä saa arvostella, mutta kuulostaa absurdilta vaatia pakotteita läntisille miehittäjävaltioille. Kansainvälisten lakien rikkominen meidän läntiseen leiriin kuuluvien tekemänä ei ole sama asia kuin niiden pahojen muiden kansainvälisen lain rikkomukset. Rangaistusten ja seurausten mittakaavat eivät ole edes vertailukelpoisia. Miksi näin? Koska lännen vaikuttimet pohjimmiltaan ovat hyviä tai vähintään ne voi ymmärtää ja sen vastapuolen vaikuttimet pahoja ja käsittämättömiä. Meille riittää vähemmät perustelut, koska hyväksymme oman narratiivimme. 

 

Hyvä journalismi osaa kyseenalaistaa vallitsevat käsitykset, omatkin asenteensa. Hyvä journalismi kysyy perustavimmatkin miksi-kysymykset, myös periläntisiltä Reutersilta tai AP:ltä kääntämistään jutuista. Hyvä journalismi ei oleta läntistä perusasennetta sellaisenaan, vaan osaa tarkastella sitäkin kriittisesti. 

 

Kuten alussa totesin, varsinkin suuret ja vahvat valtiot ajavat omia etujaan ja viestivät niistä muodossa, joka vetoaa vastaanottajien tunteisiin ja oikeustajuun. Sota- ja viestintäbudjetiltaan vahvimmat ja muutenkin taitavimmat saavat viestinsä parhaiten läpi. Tiedostetaanko nämä asetelmat Ylellä ja muualla suomalaisessa mediassa? Kuinka paljon sotien dynamiikkaa ja vaikuttimia ylipäätään yritetään ymmärtää? Ollaanko aivan varmoja, ettei toisto ole vaikuttanut sekä yleisöön, toimittajiin että poliitikoihin tavalla, joka vahvistaa mustavalkoista asennetta ja mielikuvia? Median tekijäthän ovat toki myös osa samaa vastaanottavaaa yleisöä ja siten ei pelkästään viestijänä vaan myös viestin vastaanottajina ja yhtä lailla saman toiston vaikutuksen alaisina, aivan kuten myös poliitikot. 

 

Olisiko aika alkaa lukea sotaviestintää ja myös median raportointia sodista ja konflikteista huomioiden kuka puhuu, miksi puhuu ja mihin leiriin kokee kuuluvansa? Voisiko raportoitavaa asiaa tarkastella eri osapuolten hellimät narratiivit huomioiden? Se voi olla vaikeaa, mutta nämä asetelmat on silti tiedostettava.

 

 

]]>
12 http://larevisora.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262144-hyvat-pahat-ja-media#comments Informaatiosota Media Sota Venäjä Sat, 06 Oct 2018 13:20:06 +0000 Annika Rauhala http://larevisora.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262144-hyvat-pahat-ja-media
Polarisaatio politiikassa ja yhteiskunnassa http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261698-polarisaatio-politiikassa-ja-yhteiskunnassa <p>Helsingin Sanomien toimittaja Juha Akkanen kirjoittaa kolumnissaan 9.9.2018, että polarisoituminen uhkaa Suomenkin politiikkaa. Itse kirjoituksesta ei tosin saanut kunnolla selvää, onko polarisoituminen Akkasen mielestä todella uhka vai ei. Hänen toimialallaanhan se ei sitä ole: mitä kärjekkäämmät vastakkainasettelut, sitä myyvämpiä tarinoita voi julkaista. Niinpä juuri media, eikä vain sosiaaalinen media, on myötävaikuttanut polarisaatioon kärjistymiseen enemmän kuin mikään muu, vaikka sen syvimmät syyt ovatkin yhteiskunnallisissa kehityskuluissa, jotka voimme nähdä vain osittain ja joita ymmärrämme huonosti jos ollenkaan, paitsi ehkä kauan jälkeenpäin.</p><p>Tämä aihe nostatti minussa kommentointitarpeen kuitenkin jo aikaisemmin, ja varsinaisen kimmokkeen sain muutama viikko niin ikään Helsingin Sanomista, sen Washingtonin kirjeenvaihtajan Laura Saarikosken artikkelista, jossa tämä esitteli graafia poliittisten mielipiteiden jakaantumisesta Yhdysvalloissa. Itse asiassa graafeja oli kaksi. Toinen kuvasi tämänhetkistä tilannetta, toinen tilannetta parikymmentä vuotta sitten. Niiden ero oli selkeä ja hälyttävä. Poliittinen &rdquo;keskusta&rdquo; (jolla ei tarkoitettu sen nimistä puoluetta) oli dramaattisesti supistunut ja ääripäät vastaavasti kasvaneet, minkä lisäksi ne olivat myös etääntyneet toisistaan, tulleet entistä &rdquo;ääripäisemmiksi&rdquo;.</p><p>Ilmiö ei itse asiassa ole Yhdysvalloissa uusi. Itse sain siitä havahduttavan opetuksen eräällä matkallani viitisentoista vuotta sitten ollessani vielä virassa ulkoministeriössä. Amerikkalainen, asioissa hyvin sisällä ollut tarkkailija kertoi, että Yhdysvaltain senaatin rakennuksessa oli niin sanottu &rdquo;conviviality room&rdquo;, tila, jonne senaattorit voivat vetäytyä vapaahetkinään ja jossa heillä oli tilaisuus tutustua toisiinsa ja myös keskustella luottamuksellisesti aloitteista, joita sitten ajettaisiin yhteistyössä &rdquo;over the aisle&rdquo; kuten sanonta siellä kuuluu. Tällainen yhteistyö on ollut Yhdysvalloissa äärimäisen keskeinen osa poliittista prosessia, koska siellä hallituksen ei tarvitse nauttia parlamentin luottamusta samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa.</p><p>Tämä &rdquo;conviviality room&rdquo; oli jo 15 vuotta sitten alkanut jäädä tyhjäksi. Senaattorit eivät enää tarvinnet toisen puoleen apua, tai vaikka olisivat tarvinneetkin, eivät sitä halunneet tai uskaltaneet hakea. Jo silloin oli näkyvissä ääripäistymiskehitys, jossa suurin osa vaalipiireistä on erilaisilla vippaskonsteilla varmistettu jommankumman puolueen pysyväksi läänitykseksi, jolloin varsinainen vaalitaistelu käydään puolueen ehdokkaaksi pääsystä. Sen taas useimmiten voittaa suppean mutta aktiivisen puolueaktivistijoukon suosikki, usein sieltä änkyräisimmästä päästä.</p><p>Ilmiön perimmäinen syy ei tietenkään ollut eikä ole vaalipiirijako ja muut sellaiset seikat, vaan yhteiskunnassa syvemmällä tapahtuva polarisoituminen. Sen syitä on monia, ja kuten alussa tunnustin, niitä on mahdoton kaikkia nähdä, saati niiden merkitystä ymmärtää.</p><p>Suomessa ei olla yhtä pitkällä kuin Yhdysvalloissa ja meidän vaalijärjestelmämme ehkäisee (tai ainakin hidastaa) ihan samanlaisen asetelman syntymistä, mutta samalla tiellä kuitenkin ollaan. Kärkevää ja faktavapaata poliittista retoriikkaa on tosin aina ollut olemassa, ja on ollut aikoja jolloin se oli vielä kärkevämpää ja faktavapaampaa kuin nyt. Mutta kyllä tämä päättymässä oleva vaalikausi on merkinnyt vajoamista, etten sanoisi tietoista laskeutumista, uudelle, masentavalle tasolle, jolla ei ainoastaan ratsasteta etenevällä polarisaatiolla, vaan sitä tietoisesti lietsotaan.</p><p>Hallituskokoonpano on varmasti yksi, nimenomaan tällä vaalikaudella polarisoivaa kielenkäyttöä lisännyt syy. Vasemmiston ja oikeiston rajaviivan ylittävät hallituskokoonpanot olivat omiaan pirstomaan opposition ja vaimentamaan, ellei suorastaan hämärtämään ideologisen vastakohta-asetelmaa ja väittelyn kiihkeyttä. Tämä vaimennin poistui Sipilän hallituksen kokonpanon takia. Lisäksi siinä mukana olleet perussuomalaiset ja sitten näistä erkaantunut sinisten ryhmä oli omiaan kärjistämään kielenkäyttöä.</p><p>Tämä asetelma tuskin on kuitenkaan ollut ratkaiseva, eikä se ainakaan ole perussyy kielenkäytön karkeutumiseen ja henkilöön käyvien poliittisten hyökkäysten tavanomaistumiseen. Taustalla olevat syyt olisin taipuvainen jakamaan kahteen pääryhmään. Ensimmäinen on se tosiseikka, että myös Suomessa ovat yhteiskunnalliset vastakohdat aidosti kasvaneet, vaikka ne vielä ovatkin vähäisempiä kuin useimmissa muissa kehittyneissä maissa ja varsinkin anglosaksisessa maailmassa. Talouskriisin pitkittyminen lähes vuosikymmenen pituiseksi antoi tälle kehitykselle polttoainetta nimenomaan Suomessa.</p><p>Toinen syy tai syyryhmä on vaikeasti hahmottuva &ndash; tai ainakin minun on vaikea pukea se ytimekkäästi sanoiksi. Se ei myöskään ole kokonaan erillään edellä mainitusta, teknologisiin mullistuksien tuottamista työhön, toimeentuloon ja vaurauden jakautumiseen liittyvistä pelon ja epävarmuuden tunteista.</p><p>Ilmiön osatekijöitä näyttäisivät olevan äärimmäinen individualisoituminen yhteisyyden tunteen ja tarpeen kustannuksella, hedonismi, välittömän tarpeentyydytyksen vaatimus pitkän tähtäimen elämänhallinnan kustannuksella, sisäisen ja ulkoisen muuttoliikkeen ja kaupungistumisen aiheuttama juurettomuus ja yksinäisyys, jota korvaamaan on noussut ja nousee uudenlaisia, osin &rdquo;virtuaalisia&rdquo; yhteisöjä, joissa perinteiset sopivaisuusnormit joko puuttuvat tai ovat korvautuneet jollain muulla, tähänastisen katsannon valossa jopa perversseillä uusilla &rdquo;normaaleilla&rdquo;. Ja niin edelleen. Ehkä ne ovat lopunajan (ei kylläkään uskonnollisessa mielessä) merkkejä, ehkä ne ovat jonkin uuden aikakauden alkamisen merkkejä. Uusien &rdquo;maailmankausien&rdquo; kuten ennen sanottiin, alkamiset ovat kuitenkin kutakuinkin aina sisältäneet väkivaltaisia murroksia, jopa aivan valtavaa väkivaltaa. Sekö on nyt edessä?</p> Helsingin Sanomien toimittaja Juha Akkanen kirjoittaa kolumnissaan 9.9.2018, että polarisoituminen uhkaa Suomenkin politiikkaa. Itse kirjoituksesta ei tosin saanut kunnolla selvää, onko polarisoituminen Akkasen mielestä todella uhka vai ei. Hänen toimialallaanhan se ei sitä ole: mitä kärjekkäämmät vastakkainasettelut, sitä myyvämpiä tarinoita voi julkaista. Niinpä juuri media, eikä vain sosiaaalinen media, on myötävaikuttanut polarisaatioon kärjistymiseen enemmän kuin mikään muu, vaikka sen syvimmät syyt ovatkin yhteiskunnallisissa kehityskuluissa, jotka voimme nähdä vain osittain ja joita ymmärrämme huonosti jos ollenkaan, paitsi ehkä kauan jälkeenpäin.

Tämä aihe nostatti minussa kommentointitarpeen kuitenkin jo aikaisemmin, ja varsinaisen kimmokkeen sain muutama viikko niin ikään Helsingin Sanomista, sen Washingtonin kirjeenvaihtajan Laura Saarikosken artikkelista, jossa tämä esitteli graafia poliittisten mielipiteiden jakaantumisesta Yhdysvalloissa. Itse asiassa graafeja oli kaksi. Toinen kuvasi tämänhetkistä tilannetta, toinen tilannetta parikymmentä vuotta sitten. Niiden ero oli selkeä ja hälyttävä. Poliittinen ”keskusta” (jolla ei tarkoitettu sen nimistä puoluetta) oli dramaattisesti supistunut ja ääripäät vastaavasti kasvaneet, minkä lisäksi ne olivat myös etääntyneet toisistaan, tulleet entistä ”ääripäisemmiksi”.

Ilmiö ei itse asiassa ole Yhdysvalloissa uusi. Itse sain siitä havahduttavan opetuksen eräällä matkallani viitisentoista vuotta sitten ollessani vielä virassa ulkoministeriössä. Amerikkalainen, asioissa hyvin sisällä ollut tarkkailija kertoi, että Yhdysvaltain senaatin rakennuksessa oli niin sanottu ”conviviality room”, tila, jonne senaattorit voivat vetäytyä vapaahetkinään ja jossa heillä oli tilaisuus tutustua toisiinsa ja myös keskustella luottamuksellisesti aloitteista, joita sitten ajettaisiin yhteistyössä ”over the aisle” kuten sanonta siellä kuuluu. Tällainen yhteistyö on ollut Yhdysvalloissa äärimäisen keskeinen osa poliittista prosessia, koska siellä hallituksen ei tarvitse nauttia parlamentin luottamusta samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa.

Tämä ”conviviality room” oli jo 15 vuotta sitten alkanut jäädä tyhjäksi. Senaattorit eivät enää tarvinnet toisen puoleen apua, tai vaikka olisivat tarvinneetkin, eivät sitä halunneet tai uskaltaneet hakea. Jo silloin oli näkyvissä ääripäistymiskehitys, jossa suurin osa vaalipiireistä on erilaisilla vippaskonsteilla varmistettu jommankumman puolueen pysyväksi läänitykseksi, jolloin varsinainen vaalitaistelu käydään puolueen ehdokkaaksi pääsystä. Sen taas useimmiten voittaa suppean mutta aktiivisen puolueaktivistijoukon suosikki, usein sieltä änkyräisimmästä päästä.

Ilmiön perimmäinen syy ei tietenkään ollut eikä ole vaalipiirijako ja muut sellaiset seikat, vaan yhteiskunnassa syvemmällä tapahtuva polarisoituminen. Sen syitä on monia, ja kuten alussa tunnustin, niitä on mahdoton kaikkia nähdä, saati niiden merkitystä ymmärtää.

Suomessa ei olla yhtä pitkällä kuin Yhdysvalloissa ja meidän vaalijärjestelmämme ehkäisee (tai ainakin hidastaa) ihan samanlaisen asetelman syntymistä, mutta samalla tiellä kuitenkin ollaan. Kärkevää ja faktavapaata poliittista retoriikkaa on tosin aina ollut olemassa, ja on ollut aikoja jolloin se oli vielä kärkevämpää ja faktavapaampaa kuin nyt. Mutta kyllä tämä päättymässä oleva vaalikausi on merkinnyt vajoamista, etten sanoisi tietoista laskeutumista, uudelle, masentavalle tasolle, jolla ei ainoastaan ratsasteta etenevällä polarisaatiolla, vaan sitä tietoisesti lietsotaan.

Hallituskokoonpano on varmasti yksi, nimenomaan tällä vaalikaudella polarisoivaa kielenkäyttöä lisännyt syy. Vasemmiston ja oikeiston rajaviivan ylittävät hallituskokoonpanot olivat omiaan pirstomaan opposition ja vaimentamaan, ellei suorastaan hämärtämään ideologisen vastakohta-asetelmaa ja väittelyn kiihkeyttä. Tämä vaimennin poistui Sipilän hallituksen kokonpanon takia. Lisäksi siinä mukana olleet perussuomalaiset ja sitten näistä erkaantunut sinisten ryhmä oli omiaan kärjistämään kielenkäyttöä.

Tämä asetelma tuskin on kuitenkaan ollut ratkaiseva, eikä se ainakaan ole perussyy kielenkäytön karkeutumiseen ja henkilöön käyvien poliittisten hyökkäysten tavanomaistumiseen. Taustalla olevat syyt olisin taipuvainen jakamaan kahteen pääryhmään. Ensimmäinen on se tosiseikka, että myös Suomessa ovat yhteiskunnalliset vastakohdat aidosti kasvaneet, vaikka ne vielä ovatkin vähäisempiä kuin useimmissa muissa kehittyneissä maissa ja varsinkin anglosaksisessa maailmassa. Talouskriisin pitkittyminen lähes vuosikymmenen pituiseksi antoi tälle kehitykselle polttoainetta nimenomaan Suomessa.

Toinen syy tai syyryhmä on vaikeasti hahmottuva – tai ainakin minun on vaikea pukea se ytimekkäästi sanoiksi. Se ei myöskään ole kokonaan erillään edellä mainitusta, teknologisiin mullistuksien tuottamista työhön, toimeentuloon ja vaurauden jakautumiseen liittyvistä pelon ja epävarmuuden tunteista.

Ilmiön osatekijöitä näyttäisivät olevan äärimmäinen individualisoituminen yhteisyyden tunteen ja tarpeen kustannuksella, hedonismi, välittömän tarpeentyydytyksen vaatimus pitkän tähtäimen elämänhallinnan kustannuksella, sisäisen ja ulkoisen muuttoliikkeen ja kaupungistumisen aiheuttama juurettomuus ja yksinäisyys, jota korvaamaan on noussut ja nousee uudenlaisia, osin ”virtuaalisia” yhteisöjä, joissa perinteiset sopivaisuusnormit joko puuttuvat tai ovat korvautuneet jollain muulla, tähänastisen katsannon valossa jopa perversseillä uusilla ”normaaleilla”. Ja niin edelleen. Ehkä ne ovat lopunajan (ei kylläkään uskonnollisessa mielessä) merkkejä, ehkä ne ovat jonkin uuden aikakauden alkamisen merkkejä. Uusien ”maailmankausien” kuten ennen sanottiin, alkamiset ovat kuitenkin kutakuinkin aina sisältäneet väkivaltaisia murroksia, jopa aivan valtavaa väkivaltaa. Sekö on nyt edessä?

]]>
15 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261698-polarisaatio-politiikassa-ja-yhteiskunnassa#comments Kotimaa Eriarvoisuus Media Polarisaatio Valeuutiset Yhdysvallat Fri, 28 Sep 2018 08:30:41 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261698-polarisaatio-politiikassa-ja-yhteiskunnassa
Realiteetit ylittävä yksilöllisyyden ylistys http://susannakoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261634-realiteetit-ylittava-yksilollisyyden-ylistys <p>Mediassa tämä ja tuo ilmoittaa olevansa sukupuoleton. Mahdotonta se kuitenkin on.Realiteetit kadottanut yksilöllisyyden ylistys sulkee silmät ilmeiseltä: ihmisellä on sukupuoli.<br /><br />Tällainenkin termi esiintyy gender-ideologian apostolien puheessa: väärin sukupuolittaminen. &quot;Väärin sukupuolittaminen&quot; on uuskieltä, minkä mukaan esim. biologialtaan naissukupuolista henkilöä ei saa olettaa naiseksi, koska sellainen on moraalitonta. Suomalaisille siis viestitään, että on <em>väärin</em> pitäytyä biologia-perustaiseen sukupuolikäsitykseen.Viesti, jota en allekirjoita.<br /><br />Lehdestä luin eilen: Koivulan käsityksen mukaan sukupuolia on kaksi.. Ihanko Koivulan käsitys?<br /><br />&quot;Koivulan käsityksen mukaan sukupuolia on kaksi, tyttö ja poika tai mies ja nainen. Niin sanottuja välimalleja ei sukupuolissa ole olemassa.&quot;<br /><a href="https://www.mantsalanuutiset.fi/artikkeli/706999-kristittyjen-sanavapaus-koivulan-huolena" title="https://www.mantsalanuutiset.fi/artikkeli/706999-kristittyjen-sanavapaus-koivulan-huolena">https://www.mantsalanuutiset.fi/artikkeli/706999-kristittyjen-sanavapaus...</a><br /><br />Mäntsälän Uutiset haastatteli minua eduskuntavaaliehdokkuuteni johdosta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mediassa tämä ja tuo ilmoittaa olevansa sukupuoleton. Mahdotonta se kuitenkin on.Realiteetit kadottanut yksilöllisyyden ylistys sulkee silmät ilmeiseltä: ihmisellä on sukupuoli.

Tällainenkin termi esiintyy gender-ideologian apostolien puheessa: väärin sukupuolittaminen. "Väärin sukupuolittaminen" on uuskieltä, minkä mukaan esim. biologialtaan naissukupuolista henkilöä ei saa olettaa naiseksi, koska sellainen on moraalitonta. Suomalaisille siis viestitään, että on väärin pitäytyä biologia-perustaiseen sukupuolikäsitykseen.Viesti, jota en allekirjoita.

Lehdestä luin eilen: Koivulan käsityksen mukaan sukupuolia on kaksi.. Ihanko Koivulan käsitys?

"Koivulan käsityksen mukaan sukupuolia on kaksi, tyttö ja poika tai mies ja nainen. Niin sanottuja välimalleja ei sukupuolissa ole olemassa."
https://www.mantsalanuutiset.fi/artikkeli/706999-kristittyjen-sanavapaus-koivulan-huolena

Mäntsälän Uutiset haastatteli minua eduskuntavaaliehdokkuuteni johdosta.

]]>
32 http://susannakoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261634-realiteetit-ylittava-yksilollisyyden-ylistys#comments Eduskuntavaaliehdokkaat Media Sukupuoli Thu, 27 Sep 2018 06:14:39 +0000 Susanna Koivula http://susannakoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261634-realiteetit-ylittava-yksilollisyyden-ylistys
Anttilan muurahaispesä? http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261065-anttilan-muurahaispesa <p>&nbsp;</p><p>Anttila on kohahduttanut tiedotteellaan kansaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Ihmettelen, että kohistaan vaikka ei ole edes luettu koko tiedotetta.</p><p>&nbsp;</p><p>Tiedotteesta on löytänyt <a href="http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/259014-konkaripoliitikon-ulostulo-sohaisen-luultavasti-muurahaispesaan-mutta-sen-kylla#.W5zwVenTRWk.facebook">kokoomusmedian versio</a> ja <a href="http://demokraatti.fi/keskustan-anttila-jyrahtaa-punavihrealle-vasemmistolle-sohaisen-luultavasti-muurahaispesaan">demareiden versio</a>.</p><p>&nbsp;</p><p>Vasemmiston edustajia on sydämistynyt asiasta ainakin facekommentoinnista päätellen.</p><p>&nbsp;</p><p>Noissa molempien mielipidevaikuttimien leikkaamissa versioissa on lainauksia Anttilan kirjoituksesta ja vaikuttaa omasta mielestä varsin mielenkiintoiselta ja tarpeelliseltakin puheenaiheelta.</p><p>&nbsp;</p><p>Uusisuomi kirjoittaa &quot;uutisessaan&quot; näin &quot;Hajottava identiteettipolitiikka kumpuaa Anttilan arvion mukaan punavihreän vasemmiston piiristä ja on saanut jalansijaa ennen muuta yliopistoilla, ja isossa osassa valtakunnan mediaa.&quot;</p><p>Uutisessa ei kuitenkaan tule ilmi, että mihin tuo väite perustuu. Kun on tuollainen kannanotto niin olisi mielestäni tarpeellista laittaa siihen myös se teksti, mistä toimittaja on tuon näkemyksen ammentanut.</p><p>&nbsp;</p><p>Olisiko jollain laittaa linkkiä tuohon alkuperäiseen tiedotteeseen? Demokraatilta sitä kysyin, mutta he eivät katsoneet tarpeelliseksi sitä antaa luetavaksi ja sanoivat vielä, että on ihan normaalia, että tiedotteita leikataan ja niihin lisätään omia näkemyksiä.</p><p>Mun mielestä olis normaalia ja varsinkin reilua Anttilaa kohtaan liittää näihin näkemyksiin linkki alkuperäiseen tekstiin, jotta ihmiset voisivat muodostaa siitä oman mielipiteen, eikä ostaa muiden valmiiksi tekemää mielipidettä. Toki lopputulos voi olla sama, mutta tässä kohtaa se matka on mielestäni yhtä tärkeä kun se päämäärä :D</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Anttila on kohahduttanut tiedotteellaan kansaa.

 

Ihmettelen, että kohistaan vaikka ei ole edes luettu koko tiedotetta.

 

Tiedotteesta on löytänyt kokoomusmedian versio ja demareiden versio.

 

Vasemmiston edustajia on sydämistynyt asiasta ainakin facekommentoinnista päätellen.

 

Noissa molempien mielipidevaikuttimien leikkaamissa versioissa on lainauksia Anttilan kirjoituksesta ja vaikuttaa omasta mielestä varsin mielenkiintoiselta ja tarpeelliseltakin puheenaiheelta.

 

Uusisuomi kirjoittaa "uutisessaan" näin "Hajottava identiteettipolitiikka kumpuaa Anttilan arvion mukaan punavihreän vasemmiston piiristä ja on saanut jalansijaa ennen muuta yliopistoilla, ja isossa osassa valtakunnan mediaa."

Uutisessa ei kuitenkaan tule ilmi, että mihin tuo väite perustuu. Kun on tuollainen kannanotto niin olisi mielestäni tarpeellista laittaa siihen myös se teksti, mistä toimittaja on tuon näkemyksen ammentanut.

 

Olisiko jollain laittaa linkkiä tuohon alkuperäiseen tiedotteeseen? Demokraatilta sitä kysyin, mutta he eivät katsoneet tarpeelliseksi sitä antaa luetavaksi ja sanoivat vielä, että on ihan normaalia, että tiedotteita leikataan ja niihin lisätään omia näkemyksiä.

Mun mielestä olis normaalia ja varsinkin reilua Anttilaa kohtaan liittää näihin näkemyksiin linkki alkuperäiseen tekstiin, jotta ihmiset voisivat muodostaa siitä oman mielipiteen, eikä ostaa muiden valmiiksi tekemää mielipidettä. Toki lopputulos voi olla sama, mutta tässä kohtaa se matka on mielestäni yhtä tärkeä kun se päämäärä :D

]]>
22 http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261065-anttilan-muurahaispesa#comments Media Sirkka-Liisa Anttila Sun, 16 Sep 2018 11:34:37 +0000 Tero Ahtola http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261065-anttilan-muurahaispesa
Pilapiirroskohu http://saku-miskarentola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261030-pilapiirroskohu <p>Viime päivinä erityisesti keltainen media on kirjoittanut tennislegenda Serena Williamsista, hänen käytöksestään ja Herald Sunin julkaisemasta pilapiirroksesta. En kirjoita nyt siitä, oliko Williamsin käytös ottelussa hyväksyttävää tai siitä, onko kyseinen pilapiirros jonkun mielestä hauska. Minua kiinnostavat perustelut kuvan rasistisuudelle.</p><p>&nbsp;</p><p>Sukupuolen tutkimuksen lehtori Leena-Maija Rossi kertoo Helsingin sanomien Nyt-liitteessä, miksi pilapiirros Williamsista on rasistinen.</p><p>Ensiksi Rossi kertoo, kuinka &rdquo;Kuva jatkaa mustien ihmisten naurunalaiseksi tekemisen traditiota. Tähän perinteeseen kuuluu sekä naisten että miesten kohdalla tiettyjen fyysisten piirteiden, kuten huulien ja hiusten stereotyyppinen karrikointi, ja etenkin mustien naisten vihaisena esittäminen.&rdquo;</p><p>Tähän voisi lyhyesti todeta, että fyysisten piirteiden karrikointi pilapiirroksissa on sekin jo pitkään jatkunut traditio. Rossi mainitsi kuitenkin myös mustien naisten vihaisena esittämisen, vaikka ilman Williamsin poikkeuksellista vihanpurkausta koko pilakuvaa tuskin olisi piirretty.</p><p>&nbsp;</p><p>Rossi jatkaa: &rdquo;Pilakuvan voi nähdä myös lapsellistavan Serena Williamsia. Tämä on niin ikään yksi perinteinen rasistinen tapa, jolla valkoiset ovat esittäneet mustia, ja näin oikeuttaneet omaa ylivaltaansa holhoajina.&rdquo;</p><p>Tässä mainitaan taas yksi perinteinen tapa, jolla pilapiirroksessa kuvataan naurun aiheeksi valittua henkilöä. Luultavasti Williamsin käytös toi piirtäjälle mieleen uhmaikäisen lapsen kiukuttelun. Seuraavaksi Rossi mainitsee Williamsin vastustajan, Naomi Osakan, joka pilapiirroksessa näyttää &rdquo;geneeriseltä valkoisen naisen kuvalta.&rdquo; Monet ovat kuitenkin huomauttaneet, että Osakan ja Williamsin ihonvärissä ei piiroksessa ole juurikaan eroa. Sen lisäksi Osakalla on osittain vaaleaksi värjätyt hiukset, joten &rdquo;valkoisuus&rdquo; on tässä vain katsojan silmissä.</p><p>&nbsp;</p><p>Seuraavaksi Rossi esittää hyvän kysymyksen, mutta lukijoiden harmiksi jättää vastaamatta siihen. Hän kertoo &rdquo;Pilapiirrokset toki perustuvat juuri liioitteluun, mutta miksi jotkut liioittelun tavat liitetään niin sanottuun rotuun, toisia ei?&rdquo;</p><p>Voidaan kysyä, ketkä liittävät jotkut liioittelun tavat niin sanottuun rotuun. Piirrosta kritisoivat ainakin tekevät näin, vaikka kuvan piirtänyt Mark Knightin mukaan kuvassa ei ole kyse Williamsin rodusta tai sukupuolesta.</p><p>&nbsp;</p><p>Lopuksi Rossi kertoo &rdquo;Poliittisen satiirin perinteeseen kuuluu, että karikatyyrejä esitetään erityisesti niistä henkilöistä, jotka edustavat jonkinlaista valtaa. Esimerkiksi urheilun hierarkioissa mustat naiset eivät ole kovin korkeassa asemassa.&rdquo;</p><p>Kun luin yllä olevan lainauksen, löin käteni otsaan silkasta ihmetyksestä. Rossi tulee ehkä tiedostamattaan alentaneeksi Williamsin pelkäksi mustaksi naiseksi. Moninkertainen Olympiamitalisti ja tennislegenda ei kai sitten ole tarpeeksi korkealla urheilijoiden hierakioissa.</p><p>&nbsp;</p><p>Voidaan siis todeta, että pilapiirros oli vain yksi piirros muiden joukossa, vaikka siitä rasismia yritetään löytääkin. Herald Sun vastasi pilapiirroskohuun toteamalla poliittisen korrektiuden menneen liian pitkälle. Millaisia tulevat olemaan pilapiirrokset, kun niissä ei voi esittää tummaihoisia ihmisiä ilman pelkoa rasismisyytöksistä? Onko suurempi rasisti se, joka näkee pilapiirroksessa rasismia kuin se, joka hyväksyy pilapiirroksen, olipa siinä esitetty henkilö kuka hyvänsä, kunhan on paikkansa piiroksessa ansainnut.</p><p>&nbsp;</p><p>Alla linkki Nyt-liitteen juttuun.</p><p><a href="https://www.hs.fi/nyt/art-2000005827181.html" title="https://www.hs.fi/nyt/art-2000005827181.html">https://www.hs.fi/nyt/art-2000005827181.html</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viime päivinä erityisesti keltainen media on kirjoittanut tennislegenda Serena Williamsista, hänen käytöksestään ja Herald Sunin julkaisemasta pilapiirroksesta. En kirjoita nyt siitä, oliko Williamsin käytös ottelussa hyväksyttävää tai siitä, onko kyseinen pilapiirros jonkun mielestä hauska. Minua kiinnostavat perustelut kuvan rasistisuudelle.

 

Sukupuolen tutkimuksen lehtori Leena-Maija Rossi kertoo Helsingin sanomien Nyt-liitteessä, miksi pilapiirros Williamsista on rasistinen.

Ensiksi Rossi kertoo, kuinka ”Kuva jatkaa mustien ihmisten naurunalaiseksi tekemisen traditiota. Tähän perinteeseen kuuluu sekä naisten että miesten kohdalla tiettyjen fyysisten piirteiden, kuten huulien ja hiusten stereotyyppinen karrikointi, ja etenkin mustien naisten vihaisena esittäminen.”

Tähän voisi lyhyesti todeta, että fyysisten piirteiden karrikointi pilapiirroksissa on sekin jo pitkään jatkunut traditio. Rossi mainitsi kuitenkin myös mustien naisten vihaisena esittämisen, vaikka ilman Williamsin poikkeuksellista vihanpurkausta koko pilakuvaa tuskin olisi piirretty.

 

Rossi jatkaa: ”Pilakuvan voi nähdä myös lapsellistavan Serena Williamsia. Tämä on niin ikään yksi perinteinen rasistinen tapa, jolla valkoiset ovat esittäneet mustia, ja näin oikeuttaneet omaa ylivaltaansa holhoajina.”

Tässä mainitaan taas yksi perinteinen tapa, jolla pilapiirroksessa kuvataan naurun aiheeksi valittua henkilöä. Luultavasti Williamsin käytös toi piirtäjälle mieleen uhmaikäisen lapsen kiukuttelun. Seuraavaksi Rossi mainitsee Williamsin vastustajan, Naomi Osakan, joka pilapiirroksessa näyttää ”geneeriseltä valkoisen naisen kuvalta.” Monet ovat kuitenkin huomauttaneet, että Osakan ja Williamsin ihonvärissä ei piiroksessa ole juurikaan eroa. Sen lisäksi Osakalla on osittain vaaleaksi värjätyt hiukset, joten ”valkoisuus” on tässä vain katsojan silmissä.

 

Seuraavaksi Rossi esittää hyvän kysymyksen, mutta lukijoiden harmiksi jättää vastaamatta siihen. Hän kertoo ”Pilapiirrokset toki perustuvat juuri liioitteluun, mutta miksi jotkut liioittelun tavat liitetään niin sanottuun rotuun, toisia ei?”

Voidaan kysyä, ketkä liittävät jotkut liioittelun tavat niin sanottuun rotuun. Piirrosta kritisoivat ainakin tekevät näin, vaikka kuvan piirtänyt Mark Knightin mukaan kuvassa ei ole kyse Williamsin rodusta tai sukupuolesta.

 

Lopuksi Rossi kertoo ”Poliittisen satiirin perinteeseen kuuluu, että karikatyyrejä esitetään erityisesti niistä henkilöistä, jotka edustavat jonkinlaista valtaa. Esimerkiksi urheilun hierarkioissa mustat naiset eivät ole kovin korkeassa asemassa.”

Kun luin yllä olevan lainauksen, löin käteni otsaan silkasta ihmetyksestä. Rossi tulee ehkä tiedostamattaan alentaneeksi Williamsin pelkäksi mustaksi naiseksi. Moninkertainen Olympiamitalisti ja tennislegenda ei kai sitten ole tarpeeksi korkealla urheilijoiden hierakioissa.

 

Voidaan siis todeta, että pilapiirros oli vain yksi piirros muiden joukossa, vaikka siitä rasismia yritetään löytääkin. Herald Sun vastasi pilapiirroskohuun toteamalla poliittisen korrektiuden menneen liian pitkälle. Millaisia tulevat olemaan pilapiirrokset, kun niissä ei voi esittää tummaihoisia ihmisiä ilman pelkoa rasismisyytöksistä? Onko suurempi rasisti se, joka näkee pilapiirroksessa rasismia kuin se, joka hyväksyy pilapiirroksen, olipa siinä esitetty henkilö kuka hyvänsä, kunhan on paikkansa piiroksessa ansainnut.

 

Alla linkki Nyt-liitteen juttuun.

https://www.hs.fi/nyt/art-2000005827181.html

]]>
17 http://saku-miskarentola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261030-pilapiirroskohu#comments Kohu Media Rasismi Serena Williams Tennis Sat, 15 Sep 2018 11:25:08 +0000 Saku-Miska Rentola http://saku-miskarentola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261030-pilapiirroskohu
Median suvaitsevaisuus ja kansan piirissä suvaitsevaisto! http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260680-median-suvaitsevaisuus-ja-kansan-piirissa-suvaitsevaisto <p>Siedämme oikealla tavalla erilaisia ihmisiä, mutta väärällä lailla erilaisia kansalaisia kuten skitsofreenikkoja saa väheksyä ja herjata miten paljon tahansa, vaikka meikäläisiä on noin 50000 kansalaista Suomessa.&nbsp;Media tekee mielellään näyttäviä juttuja hyvin poikkeavista ihmisistä tai ryhmistä. Samaan aikaan kärsivän vähemmistön ääni halutaan vaieta lähes kuoliaaksi.</p><p>Oikeanlainen suvaisevaisuus on kai sitä, että vähemmistöistä pitää tykätä vaikka ei tykkää heistä yhtään sen enempää kuin muistakaan usein suuremmista vähemmistöryhmistä. Tähän oikeanlaiseen suvaitsevaisuuteen kuuluu myös puolesta loukkaantuminen, jos jotain vähemmistön edustajaa on esimerkiksi hieman tölvitty sosiaalisessa mediassa.</p><p>Kunnioita meitä tai itket ja kunnioitat meitä huutavat mediassa erikoisihmisten rakkaat ja on siinä se hyvä puoli, että kansalle osoitetaan ihmisyyden pitävän sisällään hyvin erilaista normipoikkeavuutta ja siksi me olemmekin ihmisiä. Media tekee ehkä silti oikein nostaessaan marginaalisten väestönosien asemaa otsikoihin, koska tällaisten nostojen perusteella voi tarkastella hyvinkin tarkkaan yhteiskunnallista ilmapiiriä ja sivistyksen tasoa.</p><p>Aitoa kunnioitusta ei vain saa mediassa käskemällä vaan siinä pitää olla hyvin konkreettisia tekoja taustalla. Kuten esimerkiksi ALS-hermostosairauden kanssa elänyt Stephen Hawking varmasti tiesi senkin, että hän antoi vaikealle sairaudelle kasvot, vaikka asenteellisimmat ihmiset kiinnittävät edelleen huomion ennemmin Hawkingin vammaiseen elämään kuin hänen suuremmoiseen sitkeyteen ja elämäntyöhönsä.</p><p>Valitamme turhasta ja puolustamme vähemmistöjä väärin, jonka takia on perusteltua käyttää nimitystä mukasuvaitsevaisto, koska aito suvaitsevaisuuskin on parhaimmillaankin itsensä toista parempana näkemistä. Entä jos olisimme vain ihmisiä kaikki mitenkään liikaa itseämme korostamatta, jos sillä nyt ei erityisesti ole mitään yhteiskunnallisesti annettavaa?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Siedämme oikealla tavalla erilaisia ihmisiä, mutta väärällä lailla erilaisia kansalaisia kuten skitsofreenikkoja saa väheksyä ja herjata miten paljon tahansa, vaikka meikäläisiä on noin 50000 kansalaista Suomessa. Media tekee mielellään näyttäviä juttuja hyvin poikkeavista ihmisistä tai ryhmistä. Samaan aikaan kärsivän vähemmistön ääni halutaan vaieta lähes kuoliaaksi.

Oikeanlainen suvaisevaisuus on kai sitä, että vähemmistöistä pitää tykätä vaikka ei tykkää heistä yhtään sen enempää kuin muistakaan usein suuremmista vähemmistöryhmistä. Tähän oikeanlaiseen suvaitsevaisuuteen kuuluu myös puolesta loukkaantuminen, jos jotain vähemmistön edustajaa on esimerkiksi hieman tölvitty sosiaalisessa mediassa.

Kunnioita meitä tai itket ja kunnioitat meitä huutavat mediassa erikoisihmisten rakkaat ja on siinä se hyvä puoli, että kansalle osoitetaan ihmisyyden pitävän sisällään hyvin erilaista normipoikkeavuutta ja siksi me olemmekin ihmisiä. Media tekee ehkä silti oikein nostaessaan marginaalisten väestönosien asemaa otsikoihin, koska tällaisten nostojen perusteella voi tarkastella hyvinkin tarkkaan yhteiskunnallista ilmapiiriä ja sivistyksen tasoa.

Aitoa kunnioitusta ei vain saa mediassa käskemällä vaan siinä pitää olla hyvin konkreettisia tekoja taustalla. Kuten esimerkiksi ALS-hermostosairauden kanssa elänyt Stephen Hawking varmasti tiesi senkin, että hän antoi vaikealle sairaudelle kasvot, vaikka asenteellisimmat ihmiset kiinnittävät edelleen huomion ennemmin Hawkingin vammaiseen elämään kuin hänen suuremmoiseen sitkeyteen ja elämäntyöhönsä.

Valitamme turhasta ja puolustamme vähemmistöjä väärin, jonka takia on perusteltua käyttää nimitystä mukasuvaitsevaisto, koska aito suvaitsevaisuuskin on parhaimmillaankin itsensä toista parempana näkemistä. Entä jos olisimme vain ihmisiä kaikki mitenkään liikaa itseämme korostamatta, jos sillä nyt ei erityisesti ole mitään yhteiskunnallisesti annettavaa?

]]>
0 http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260680-median-suvaitsevaisuus-ja-kansan-piirissa-suvaitsevaisto#comments Avoin yhteiskunta Media Skitsofreniakuntoutujat Stephen Hawking Sun, 09 Sep 2018 06:00:37 +0000 Kimmo Hoikkala http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260680-median-suvaitsevaisuus-ja-kansan-piirissa-suvaitsevaisto
Heja Sverige! http://mattihytola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260656-heja-sverige <p>Ylihuomenna saamme lukea mediasta analyysia siitä kuinka ruotsalaiset harhautettiin äänestämään väärin. Syyllisiä tietenkin löytyy ihan tyhmistä kansalaisista aina Trumpiin ja Putiniin. Se on kuitenkin varmaa että tehtyjä virheitä ei myönnetä. Minä puolestani toivotan Ruotsidemokraateille hyvää menestystä ja hallituksen muodostajan asemaa. On jo aika näyttä sosialistidemokraateille kaapin paikka ja palauttaa Ruotsi siksi turvalliseksi, tasa-arvoiseksi ja ystävälliseksi maaksi jona sen lapsuudestamme muistamme. Toivon että Ruotsidemokraattien menestys säteilee myös Suomeen ja ohjaa myös omaa puoluettani, Kokoomusta, oikeaan suuntaan. Osittainhan näin onkin jo tapahtunut, osa poliitikoistamme on herännyt monikulttuurisista haaveunistaan todellisuuteen. Vielä pystymme välttämään Ruostin tekemät virheet. Lycka till Sverigedemokraterna!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ylihuomenna saamme lukea mediasta analyysia siitä kuinka ruotsalaiset harhautettiin äänestämään väärin. Syyllisiä tietenkin löytyy ihan tyhmistä kansalaisista aina Trumpiin ja Putiniin. Se on kuitenkin varmaa että tehtyjä virheitä ei myönnetä. Minä puolestani toivotan Ruotsidemokraateille hyvää menestystä ja hallituksen muodostajan asemaa. On jo aika näyttä sosialistidemokraateille kaapin paikka ja palauttaa Ruotsi siksi turvalliseksi, tasa-arvoiseksi ja ystävälliseksi maaksi jona sen lapsuudestamme muistamme. Toivon että Ruotsidemokraattien menestys säteilee myös Suomeen ja ohjaa myös omaa puoluettani, Kokoomusta, oikeaan suuntaan. Osittainhan näin onkin jo tapahtunut, osa poliitikoistamme on herännyt monikulttuurisista haaveunistaan todellisuuteen. Vielä pystymme välttämään Ruostin tekemät virheet. Lycka till Sverigedemokraterna!

]]>
0 http://mattihytola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260656-heja-sverige#comments Jimmie Media Ruotsi Sverigedemokraterna Vaalit Sat, 08 Sep 2018 16:08:28 +0000 Matti Hytölä http://mattihytola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260656-heja-sverige
Ruotsin television viimeinen vaaliväittely http://selavii.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260626-ruotsin-television-viimeinen-vaalivaittely <p>Ruotsin television viimeinen vaaliväittely käynnissä.&nbsp; <a href="https://areena.yle.fi/1-50007378" title="https://areena.yle.fi/1-50007378">https://areena.yle.fi/1-50007378</a></p><p>Eipä poikkea juurikaan vastaavasta Suomalaisesta. Sen mitä huonolla ruotsilla olen ymmärtänyt, niin ratkaisevaksi aiheeksi myös ruotsissa on noussut maahanmuuton ongelmat. Sama toistunee Suomessa.</p><p>&nbsp;</p><p>Jos jotain yhteläisyyttä pitää vetää, niin &quot;puolueettomasti&quot; juontajat ohjaavat keskustelua.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Näyttäisi siltä, että paniikista päätellen ruotsidemokraatit saavat jytkynsä!</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ruotsin television viimeinen vaaliväittely käynnissä.  https://areena.yle.fi/1-50007378

Eipä poikkea juurikaan vastaavasta Suomalaisesta. Sen mitä huonolla ruotsilla olen ymmärtänyt, niin ratkaisevaksi aiheeksi myös ruotsissa on noussut maahanmuuton ongelmat. Sama toistunee Suomessa.

 

Jos jotain yhteläisyyttä pitää vetää, niin "puolueettomasti" juontajat ohjaavat keskustelua. 

 

Näyttäisi siltä, että paniikista päätellen ruotsidemokraatit saavat jytkynsä!

 

 

]]>
27 http://selavii.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260626-ruotsin-television-viimeinen-vaalivaittely#comments Media Ruotsidemokraatit Vaaliväittely Fri, 07 Sep 2018 18:28:45 +0000 Seppo Lavikainen http://selavii.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260626-ruotsin-television-viimeinen-vaalivaittely
Puheenvuorolainen, voit päästä Kauppalehteen http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260545-puheenvuorolainen-voit-paasta-kauppalehteen <p>Uusi Suomi ja Kauppalehti tiivistävät sisällöllistä yhteistyötään siten, että Uuden Suomen blogialusta Puheenvuoroon kirjoitettuja tekstejä aletaan julkaista Kauppalehdessä, sekä paperille painettuna että verkossa.</p><p>Julkaistavat kirjoitukset valitsee Kauppalehden pääkirjoitustoimitus. Ne näkyvät lehden Debatti-osiossa, joka ilmestyy maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin.</p><p>Uusi levityskanava tuo lisänäkyvyyttä hyville kirjoituksille. Uskomme, että tämä palvelee teitä puheenvuorolaisia.</p><p>Otamme käytännöksi ilmoittaa etukäteen kirjoittajalle, kun aiomme julkaista tekstin. Kirjoitusta voidaan tarvittaessa editoida toimituksessa ennen julkaisua Kauppalehdessä.</p><p>Uusi Suomi ja Kauppalehti kuuluvat Alma Talent -kokonaisuuteen. Muita samaan mediaperheeseen kuuluvia lehtiä ja verkkopalveluita ovat muun muassa Talouselämä, Tekniikka&amp;Talous, Tivi, Arvopaperi ja Mediuutiset.</p><p>Jos haluat lukea tekijänoikeudellista asioista, tietoa on täällä Uuden Suomen käyttöehdoissa: <a href="https://oma.uusisuomi.fi/kayttoehdot">https://oma.uusisuomi.fi/kayttoehdot</a></p><p>Herättääkö kysymyksiä? Vastaan parhaani mukaan.</p> Uusi Suomi ja Kauppalehti tiivistävät sisällöllistä yhteistyötään siten, että Uuden Suomen blogialusta Puheenvuoroon kirjoitettuja tekstejä aletaan julkaista Kauppalehdessä, sekä paperille painettuna että verkossa.

Julkaistavat kirjoitukset valitsee Kauppalehden pääkirjoitustoimitus. Ne näkyvät lehden Debatti-osiossa, joka ilmestyy maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin.

Uusi levityskanava tuo lisänäkyvyyttä hyville kirjoituksille. Uskomme, että tämä palvelee teitä puheenvuorolaisia.

Otamme käytännöksi ilmoittaa etukäteen kirjoittajalle, kun aiomme julkaista tekstin. Kirjoitusta voidaan tarvittaessa editoida toimituksessa ennen julkaisua Kauppalehdessä.

Uusi Suomi ja Kauppalehti kuuluvat Alma Talent -kokonaisuuteen. Muita samaan mediaperheeseen kuuluvia lehtiä ja verkkopalveluita ovat muun muassa Talouselämä, Tekniikka&Talous, Tivi, Arvopaperi ja Mediuutiset.

Jos haluat lukea tekijänoikeudellista asioista, tietoa on täällä Uuden Suomen käyttöehdoissa: https://oma.uusisuomi.fi/kayttoehdot

Herättääkö kysymyksiä? Vastaan parhaani mukaan.

]]>
26 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260545-puheenvuorolainen-voit-paasta-kauppalehteen#comments Kotimaa Kauppalehti Media Puheenvuoro Uusi Suomi Thu, 06 Sep 2018 11:03:47 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260545-puheenvuorolainen-voit-paasta-kauppalehteen
Valtamedian inhokit ja suosikit http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260208-valtamedian-inhokit-ja-suosikit <p>Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.</p><p>Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.</p><p>Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen.&nbsp;</p><p>Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä.&nbsp;</p><p>Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.</p><p>Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.</p><p>Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.</p><p>Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.</p><p>Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen. 

Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä. 

Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.

Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.

Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.

Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.

Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.

]]>
0 http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260208-valtamedian-inhokit-ja-suosikit#comments Media Puolueet Puoluejohtajat Valtamedia Yle Thu, 30 Aug 2018 10:52:22 +0000 Jari Rusanen http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260208-valtamedian-inhokit-ja-suosikit
Valtamedian inhokit ja suosikit http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260209-valtamedian-inhokit-ja-suosikit <p>Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.</p><p>Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.</p><p>Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen.&nbsp;</p><p>Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä.&nbsp;</p><p>Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.</p><p>Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.</p><p>Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.</p><p>Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.</p><p>Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Johtavan oppositiopuolueen eduskuntavaalimenestys on Suomessa ollut aina vankka. Puolueen kulloisellakin puheenjohtajalla ei ole ollut juuri merkitystä, sillä vaalivoittoon on useimmiten riittänyt pelkkä istuvan hallituksen moittiminen ja vastustaminen.

Se, missä määrin media - nimenomaan valtamedia Yle, Sanoma ja MTV - on vaikuttanut suuren yleisön saamaan kuvaan puoluejohtajista, olisi hyvä selvityksen kohde. Se, ettei sellaista ole tehty, johtunee valtamediasta itsestään: se ei halua jäädä kiinni ilmiselvästä puolueellisuudestaan suhteessa puoluejohtajista antamaansa kuvaan.

Valtamedialla on Suomessa aivan liian iso valta, sillä sen oman näkyvän aseman lisäksi myös pienempi media seurailee valtamedian näkemyksiä melko orjallisesti. Näin Suomeen muodostuu asioista usein vain yksi totuus - jonka kyseenalaistajiin suhtaudutaan lähinnä naureskellen. 

Suomen puoluejohtajiin valtamedia on suhtautunut 1990-luvulta lähtien kolmella eri tavalla. Puheenjohtajat ovat puolueensa kasvot, joten valtamedian toimittajien omat antipatiat ja sympatiat kutakin puoluetta kohtaan ovat päässeet vaikuttamaan myös puoluejohtajien käsittelyssä. 

Merkittävimpien puolueiden eli kokoomuksen, keskustan, SDP:n ja vihreiden puheenjohtajista valtamedian selkeitä inhokkeja ovat 90-luvulta alkaen olleet kokoomuksesta Ville Itälä ja Alexander Stubb, keskustasta Paavo Väyrynen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä, SDP:stä Ulf Sudqvist ja Jutta Urpilainen sekä vihreistä Touko Aalto.

Suosikeikseen suomalainen valtamedia on puolestaan valinnut 90-luvulta alkaen kokoomuksesta Sauli Niinistön ja Petteri Orpon, keskustasta Mari Kiviniemen, SDP:stä Paavo Lipposen ja vihreistä Heidi Hautalan, Pekka Haaviston, Tuija Braxin ja Ville Niinistön.

Inhokeiksi valitsemiaan valtamedia on painanut alaspäin ja tulkinnut heitä aina sen mukaisesti, mutta suosikkejaan se on käsitellyt yleensä silkkihansikkain - median tärkeimmän tehtävän eli puolueettoman ja tasapuolisen uutisoinnin näin unohtaen.

Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi puheenjohtajina noissa puolueissa ovat toimineen 90-luvulta alkaen Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Jyrki Katainen, Esko Aho, Pertti Paasio, Eero Heinäluoma, Antti Rinne, Pekka Sauri, Satu Hassi, Osmo Soininvaara, Tarja Cronberg ja Anni Sinnemäki. Tätä joukkoa valtamedian voidaan katsoa kohdelleen - jos ei aina ihan hyväntahtoisestikaan - niin ainakin melko asiallisesti.

Kuten sanottu, puoluejohtajien mediassa saaman kohtelun tutkiminen vaikkapa tieteellisesati voisi olla paikallaan. Silloin tällainenkin mutu-ajattelu voitaisiin todeta joko oikeaan tai ihan metsään menneeksi - tai jotakin siltä väliltä.

]]>
7 http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260209-valtamedian-inhokit-ja-suosikit#comments Media Puolueet Puoluejohtajat Valtamedia Yle Thu, 30 Aug 2018 10:52:22 +0000 Jari Rusanen http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260209-valtamedian-inhokit-ja-suosikit
Hesari ja Yleisradio vittuun somesta! http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260162-hesari-ja-yleisradio-vittuun-somesta <p><strong>Helsingin Sanomat</strong> esittää asiansa kotisivullaan ja sosiaalisen median kanavissa muokattujen kasvokuvien voimalla, kuten sosiaalisen median pahimmat idiootit konsanaan. Eikö Hesarin toimittajat tiedä, että parasta journalismia ei tarvitse kaupata hyvinpukeutuneena ja retusoidulla turpavärkillä.<br /><br /><strong>Sosiaalista mediaa </strong>kärkkäästi arvostelevat Yleisradio ja Helsingin Sanomat tai koko Sanoma Oy voisivat miettiä, että mitä helkuttia näiden kyseisten mediatalojen toimittajat sitten hääräävät somessa?&nbsp;Medialla on yksinoikeus uutistoimintaan perustuvaan journalismiin ja joissain tapauksissa myös tapahtumauutisointiin ja siihen perinteisen median kilpailuetu vielä perustuu.<br /><br /><strong>Nähdäkseni on käynnissä mediasota,</strong> jossa perinteiset mediapersoonat ja toimittajat pitävät kynsin hampain kiinni asemastaan, josta osoituksena muun muassa näiden henkilöiden hyvin aktiivinen some-toiminta. Itse olen nyt puoleni valinnut, eikä se todellakaan ole perinteinen media.<br /><br /><strong>Itse olen huolissani, </strong>jos julkinen keskustelu sosiaalisessa mediassa vähenee, koska monilla meillä on halu osallistua yhteiskuntamme kehittämiseen, mutta Hesarin tapaisten mediatoimijoiden takia tätä mahdollisuutta tosiaan pilkataan jatkuvasti amerikkalaisilla some-alustoilla.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Helsingin Sanomat esittää asiansa kotisivullaan ja sosiaalisen median kanavissa muokattujen kasvokuvien voimalla, kuten sosiaalisen median pahimmat idiootit konsanaan. Eikö Hesarin toimittajat tiedä, että parasta journalismia ei tarvitse kaupata hyvinpukeutuneena ja retusoidulla turpavärkillä.

Sosiaalista mediaa kärkkäästi arvostelevat Yleisradio ja Helsingin Sanomat tai koko Sanoma Oy voisivat miettiä, että mitä helkuttia näiden kyseisten mediatalojen toimittajat sitten hääräävät somessa? Medialla on yksinoikeus uutistoimintaan perustuvaan journalismiin ja joissain tapauksissa myös tapahtumauutisointiin ja siihen perinteisen median kilpailuetu vielä perustuu.

Nähdäkseni on käynnissä mediasota, jossa perinteiset mediapersoonat ja toimittajat pitävät kynsin hampain kiinni asemastaan, josta osoituksena muun muassa näiden henkilöiden hyvin aktiivinen some-toiminta. Itse olen nyt puoleni valinnut, eikä se todellakaan ole perinteinen media.

Itse olen huolissani, jos julkinen keskustelu sosiaalisessa mediassa vähenee, koska monilla meillä on halu osallistua yhteiskuntamme kehittämiseen, mutta Hesarin tapaisten mediatoimijoiden takia tätä mahdollisuutta tosiaan pilkataan jatkuvasti amerikkalaisilla some-alustoilla.

]]>
23 http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260162-hesari-ja-yleisradio-vittuun-somesta#comments Helsingin Sanomat Journalismi Media Sosiaalinen media Wed, 29 Aug 2018 14:24:46 +0000 Kimmo Hoikkala http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260162-hesari-ja-yleisradio-vittuun-somesta
Äärioikeistolainen vihervasemmistolainen? http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259892-aarioikeistolainen-vihervasemmistolainen <p>Kekkosen ajan toisinajattelijoita kutsuttiin äärioikeistolaisiksi. Aikaa on kuvattu Riku Keski-Rauskan ansiokkaassa <a href="https://otava.fi/kirjat/9789511289609/">Yksinäinen Ehrnrooth</a> -elämäkertakirjassa sekä tuoreessa Teppo Sillantauksen HS Kuukausiliitteen jutussa (<a href="https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005150668.html">huhtikuu 2017</a>). Olen tutustunut Sillantauksen haastattelemaan entiseen kokoomuksen kansanedustajaan Kullervo Rainioon. Hän oli yksi heistä, jotka uhrasivat poliittisen tulevaisuutensa vastustaessaan Kekkosen uudelleenvalintaan johtanutta poikkeuslakia. Sydämellisempää, sivistyneempää ja ennen kaikkea liberaalimpaa henkilöä saa hakea.</p><p>&nbsp;</p><p>Mitä tulee Georg C. Ehrnroothiin, jopa Erkki Tuomioja (sd.) on blogissaan todennut, ettei <a href="https://tuomioja.org/kirjavinkit/2000/01/georg-c-ehrnrooth-simma-med-krokodilerna-en-oliktankare-i-kekkonens-republik/">äärioikeistolais-leima ollut oikeutettu</a>. Absurdi ajatuskin, paitsi, ettei tällainen käsitteillä hölmöily jäänyt 1970-luvulle.</p><p>&nbsp;</p><p>Julkaisimme Ajatuspaja Liberassa Suomen työmarkkinoiden toimimattomuudesta ja kroonisesta työttömyydestä huolestuneen raportin <a href="https://www.libera.fi/julkaisut/raportit/umpikujassa-aika-on-ajamassa-ammattiyhdistysliikkeen-ohitse/">Umpikujassa</a> vuonna 2013. Raportti esitti samankaltaisia työmarkkinauudistuksia, joita Ruotsissa ja Saksassa on 2000-luvulla tehty demareiden toimesta.</p><p>&nbsp;</p><p>Saimme täyslaidallisen työmarkkinaeliitiltä. Oli hämmästyttävää, että 2010-luvun Suomessa puhuttiin fasisteista samaan tyyliin kuin 1970-luvulla. Silloinen ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne puhui raportin kirjoittajista ja Liberasta <a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/pron-rinne-ay-liikkeen-tyrmaajista-aika-aarioikeistolaista-porukkaa/1896538#gs.1cOVH5A">äärioikeistolaisena porukkana</a>. Hämmentävämpää oli, että moni media lähti toistamaan tätä leimaa. Vielä näinä päivinä saattaa toimittaja kysyä ihan vakavissaan, että kuinka äärioikeistolaisia te oikein olette. Naurattaisi, jos ei masentaisi niin kovin.</p><p>&nbsp;</p><p>Äärioikeistolaisiksi kutsutaan yleisessä kielenkäytössä myös henkilöitä, jotka vastustavat voimallisesti maahanmuuttoa tai erilaisuutta. Samalla tällaisten henkilöiden talouspoliittinen ajattelu on usein perin vasemmistolaista; otetaan esimerkiksi vaikka Ranskan Marine Le Pen. Front National -puolueen tavoiteohjelma on täynnä protektionismia ja valtiokapitalismia. Ei, tämä <em>äärioikeistolainen</em> ei ehdota työmarkkinoiden vapauttamista ihmisten mahdollisuuksien ja turvan lisäämiseksi, vaan vastustaa presidentti Macronin uudistuksia. Macronia ei Suomessa olla vielä hoksattu nimittää äärioikeistolaiseksi, vaikka hän toteuttaa samankaltaisia uudistuksia, joita Liberan raportissa eriteltiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomessa työperäistä maahanmuuttoa ovat perinteisesti vastustaneet juuri <a href="https://yle.fi/uutiset/3-5551019">ay-liike ja monet demarit</a>. Senkin on oltava äärioikeistolaista?</p><p>&nbsp;</p><p>Olen miettinyt kovasti sitä, milloin oikeistolaisesta - esimerkiksi aavistuksen maltillisempaa veroastetta kannattavasta - henkilöstä tulee &ldquo;ääri&rdquo;? Mikä on se askel, joka pitää ottaa? Mistä tietää tarkoittaako äärioikeistolainen henkilöä, joka haluaa enemmän (esim. kansallissosialismi) vai vähemmän (esim. vähäisempi sääntely) valtion puuttumista ihmisten elämään?</p><p>&nbsp;</p><p>Milloin vasemmistolaisesta tulee äärivasemmistolainen?&nbsp;Suomessa työhön kohdistuva ylin rajaveroaste on hieman vajaa 60 %. Se kuuluu korkeimpiin maailmassa. Silti meillä on eri puolueissa poliitikkoja, jotka voivat katu-uskottavuuttaan menettämättä ehdottaa veronkiristyksiä ja progression kasvattamista.</p><p>&nbsp;</p><p>Saksan vasemmistopuolueen Die Linken liittopäivien ryhmän puheenjohtaja Sahra Wagenknecht on viime vuosina herättänyt huomiota maahanmuuttokriittisillä lausunnoilla. Hän on parhaillaan puuhaamassa uutta poliittista liikettä (&ldquo;Aufstehen&rdquo;), jonka tarkoitus on toimia vaihtoehtona ihmisille, jotka aikaisemmin ovat <a href="https://www.zeit.de/politik/deutschland/2018-06/fluechtlingspolitik-sahra-wagenknecht-linke-sammelbewegung-kritik-willkommenskultur">äänestäneet sosiaalidemokraatteja ja vihreitä</a>. Onko Wagenknecht siis äärioikeistolainen vihervasemmistolainen? Olen hänen kanssaan lähes kaikesta eri mieltä, mutta olisi väärin sujauttaa hänet käsitteillä johonkin boksiin ja lyödä myrkyllinen-kyltti päälle.</p><p>&nbsp;</p><p>Leimakirveiden viljeleminen on tylsää järkevän kansalaiskeskustelun kannalta. Sellaisen kansalaiskeskustelun, jossa keskityttäisiin niihin asioihin, joita ihmiset sanovat ja tekevät, sen sijaan mitä he edustavat. Jos me poliitikot itse ei aina osata käyttää kaverista ystävällistä tai edes asiallista kieltä - tietynlainen riitaisuus kai kuuluu poliittiseen debattiin - tiedotusvälineiltä sitä kuitenkin toivoisi neutraaleja käsitevalintoja silloin kun on tarkoitus olla neutraali. Jos taas käyttää negatiivisen latauksen sisältäviä käsitteitä, silloin pitää tiedostaa, että minäpä otan tässä nyt - mahdollisesti poliittisesti - kantaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Kannatanko siis sellaisten käsitteiden kieltämistä, joista joku voi loukkaantua? En, päinvastoin. Puolustan koko sydämestäni sananvapautta. Sananvapaus pitää sisällään myös mahdollisuuden käyttää pilkkaavaa ja monin tavoin vastenmielistä kieltä. Itse asiassa, sananvapauden puolustamisessa ei muuten olisi mitään järkeä.</p><p>&nbsp;</p><p>Sananvapautta toki rajoitetaan jo nyt laissa: muun muassa kunnianloukkaus ja laiton uhkaus ovat rikoslain mukaan rangaistavia ja hyvä niin. Ei kuitenkaan lähdettäisi väkisin kasvattamaan laissa kielletyn alaa silloin kun käsitteitä ei voida edes määritellä kunnolla. Pahojen puheiden sijaan on laissa keskityttävä suitsimaan pahoja tekoja. Avoimessa kansalaisyhteiskunnassa törkeän ja loukkaavan kielen käyttäminen kääntyy ennen pitkää itseään vastaan. Ja jos ei siltä näytä, niin aika näyttää. Sananvapauden rajoittamisen sijaan on taisteltava vapaan ja vireän kansalaisyhteiskunnan ja -keskustelun puolesta. Se tuppaa korjaamaan itse itseään, vaikka välillä ottaisi pannuun ja pahasti.&nbsp;</p><p><br />Avoimessa kansalaisyhteiskunnassa on erilaisia yhteisöjä, jotka jakavat erilaiset arvot ja keskustelukulttuurit. Vapaassa maassa ihminen kuuluu haluamiinsa yhteisöihin ja sietää erilaisuutta. Valtio on aina alisteinen ihmisille ja on korkeintaan niin hyvä kuin sen sallima kansalaisyhteiskunta. <a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005798830.html">Sinisten ehdotus</a> uskollisuuden vannomisesta valtiolle on hölmöintä mitä olen kuullut vähään aikaan. Emme ole järjestelmän muurahaisia eikä ole olemassa mitään valtion virallista yhtenäiskulttuuria, jonka alle meidät tulisi alistaa.</p> Kekkosen ajan toisinajattelijoita kutsuttiin äärioikeistolaisiksi. Aikaa on kuvattu Riku Keski-Rauskan ansiokkaassa Yksinäinen Ehrnrooth -elämäkertakirjassa sekä tuoreessa Teppo Sillantauksen HS Kuukausiliitteen jutussa (huhtikuu 2017). Olen tutustunut Sillantauksen haastattelemaan entiseen kokoomuksen kansanedustajaan Kullervo Rainioon. Hän oli yksi heistä, jotka uhrasivat poliittisen tulevaisuutensa vastustaessaan Kekkosen uudelleenvalintaan johtanutta poikkeuslakia. Sydämellisempää, sivistyneempää ja ennen kaikkea liberaalimpaa henkilöä saa hakea.

 

Mitä tulee Georg C. Ehrnroothiin, jopa Erkki Tuomioja (sd.) on blogissaan todennut, ettei äärioikeistolais-leima ollut oikeutettu. Absurdi ajatuskin, paitsi, ettei tällainen käsitteillä hölmöily jäänyt 1970-luvulle.

 

Julkaisimme Ajatuspaja Liberassa Suomen työmarkkinoiden toimimattomuudesta ja kroonisesta työttömyydestä huolestuneen raportin Umpikujassa vuonna 2013. Raportti esitti samankaltaisia työmarkkinauudistuksia, joita Ruotsissa ja Saksassa on 2000-luvulla tehty demareiden toimesta.

 

Saimme täyslaidallisen työmarkkinaeliitiltä. Oli hämmästyttävää, että 2010-luvun Suomessa puhuttiin fasisteista samaan tyyliin kuin 1970-luvulla. Silloinen ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne puhui raportin kirjoittajista ja Liberasta äärioikeistolaisena porukkana. Hämmentävämpää oli, että moni media lähti toistamaan tätä leimaa. Vielä näinä päivinä saattaa toimittaja kysyä ihan vakavissaan, että kuinka äärioikeistolaisia te oikein olette. Naurattaisi, jos ei masentaisi niin kovin.

 

Äärioikeistolaisiksi kutsutaan yleisessä kielenkäytössä myös henkilöitä, jotka vastustavat voimallisesti maahanmuuttoa tai erilaisuutta. Samalla tällaisten henkilöiden talouspoliittinen ajattelu on usein perin vasemmistolaista; otetaan esimerkiksi vaikka Ranskan Marine Le Pen. Front National -puolueen tavoiteohjelma on täynnä protektionismia ja valtiokapitalismia. Ei, tämä äärioikeistolainen ei ehdota työmarkkinoiden vapauttamista ihmisten mahdollisuuksien ja turvan lisäämiseksi, vaan vastustaa presidentti Macronin uudistuksia. Macronia ei Suomessa olla vielä hoksattu nimittää äärioikeistolaiseksi, vaikka hän toteuttaa samankaltaisia uudistuksia, joita Liberan raportissa eriteltiin.

 

Suomessa työperäistä maahanmuuttoa ovat perinteisesti vastustaneet juuri ay-liike ja monet demarit. Senkin on oltava äärioikeistolaista?

 

Olen miettinyt kovasti sitä, milloin oikeistolaisesta - esimerkiksi aavistuksen maltillisempaa veroastetta kannattavasta - henkilöstä tulee “ääri”? Mikä on se askel, joka pitää ottaa? Mistä tietää tarkoittaako äärioikeistolainen henkilöä, joka haluaa enemmän (esim. kansallissosialismi) vai vähemmän (esim. vähäisempi sääntely) valtion puuttumista ihmisten elämään?

 

Milloin vasemmistolaisesta tulee äärivasemmistolainen? Suomessa työhön kohdistuva ylin rajaveroaste on hieman vajaa 60 %. Se kuuluu korkeimpiin maailmassa. Silti meillä on eri puolueissa poliitikkoja, jotka voivat katu-uskottavuuttaan menettämättä ehdottaa veronkiristyksiä ja progression kasvattamista.

 

Saksan vasemmistopuolueen Die Linken liittopäivien ryhmän puheenjohtaja Sahra Wagenknecht on viime vuosina herättänyt huomiota maahanmuuttokriittisillä lausunnoilla. Hän on parhaillaan puuhaamassa uutta poliittista liikettä (“Aufstehen”), jonka tarkoitus on toimia vaihtoehtona ihmisille, jotka aikaisemmin ovat äänestäneet sosiaalidemokraatteja ja vihreitä. Onko Wagenknecht siis äärioikeistolainen vihervasemmistolainen? Olen hänen kanssaan lähes kaikesta eri mieltä, mutta olisi väärin sujauttaa hänet käsitteillä johonkin boksiin ja lyödä myrkyllinen-kyltti päälle.

 

Leimakirveiden viljeleminen on tylsää järkevän kansalaiskeskustelun kannalta. Sellaisen kansalaiskeskustelun, jossa keskityttäisiin niihin asioihin, joita ihmiset sanovat ja tekevät, sen sijaan mitä he edustavat. Jos me poliitikot itse ei aina osata käyttää kaverista ystävällistä tai edes asiallista kieltä - tietynlainen riitaisuus kai kuuluu poliittiseen debattiin - tiedotusvälineiltä sitä kuitenkin toivoisi neutraaleja käsitevalintoja silloin kun on tarkoitus olla neutraali. Jos taas käyttää negatiivisen latauksen sisältäviä käsitteitä, silloin pitää tiedostaa, että minäpä otan tässä nyt - mahdollisesti poliittisesti - kantaa.

 

Kannatanko siis sellaisten käsitteiden kieltämistä, joista joku voi loukkaantua? En, päinvastoin. Puolustan koko sydämestäni sananvapautta. Sananvapaus pitää sisällään myös mahdollisuuden käyttää pilkkaavaa ja monin tavoin vastenmielistä kieltä. Itse asiassa, sananvapauden puolustamisessa ei muuten olisi mitään järkeä.

 

Sananvapautta toki rajoitetaan jo nyt laissa: muun muassa kunnianloukkaus ja laiton uhkaus ovat rikoslain mukaan rangaistavia ja hyvä niin. Ei kuitenkaan lähdettäisi väkisin kasvattamaan laissa kielletyn alaa silloin kun käsitteitä ei voida edes määritellä kunnolla. Pahojen puheiden sijaan on laissa keskityttävä suitsimaan pahoja tekoja. Avoimessa kansalaisyhteiskunnassa törkeän ja loukkaavan kielen käyttäminen kääntyy ennen pitkää itseään vastaan. Ja jos ei siltä näytä, niin aika näyttää. Sananvapauden rajoittamisen sijaan on taisteltava vapaan ja vireän kansalaisyhteiskunnan ja -keskustelun puolesta. Se tuppaa korjaamaan itse itseään, vaikka välillä ottaisi pannuun ja pahasti. 


Avoimessa kansalaisyhteiskunnassa on erilaisia yhteisöjä, jotka jakavat erilaiset arvot ja keskustelukulttuurit. Vapaassa maassa ihminen kuuluu haluamiinsa yhteisöihin ja sietää erilaisuutta. Valtio on aina alisteinen ihmisille ja on korkeintaan niin hyvä kuin sen sallima kansalaisyhteiskunta. Sinisten ehdotus uskollisuuden vannomisesta valtiolle on hölmöintä mitä olen kuullut vähään aikaan. Emme ole järjestelmän muurahaisia eikä ole olemassa mitään valtion virallista yhtenäiskulttuuria, jonka alle meidät tulisi alistaa.

]]>
64 http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259892-aarioikeistolainen-vihervasemmistolainen#comments Kotimaa Äärioikeisto Media Sananvapaus Vihervasemmisto Thu, 23 Aug 2018 08:46:13 +0000 Elina Lepomäki http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259892-aarioikeistolainen-vihervasemmistolainen
Koska siniset ja perussuomalaiset palaavat yhteen? http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259656-koska-siniset-ja-perussuomalaiset-palaavat-yhteen <p>Perussuomalaisista dramaattisesti reilu vuosi sitten eronnut Sininen tulevaisuus on viime aikoina osoittanut olevansa konservatiivisempi kuin Ulla Appelsin, joka puolusti oikeutta aborttiin <a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005788848.html">kirjoituksessaan</a> ja vihapuhetta kannattavampi kuin perussuomalaiset. Vaikka perussuomalaisten puheenjohtaja on tuomittu <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51176-timo-soini-halla-aholle-riittava-rangaistus?qt-kaupalliset_kumppanimme=0&amp;qt-popular_articles=0">rasistisesta viharikoksesta</a>, ei puolue ole lytännyt vihapuheen kitkemiseen pyrkimistä yhtä ponnekkaasti kuin siniset.&nbsp;</p><p>Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin <a href="http://timosoini.fi/2018/08/hieno-maa-argentiina/">aborttikommentit </a>ovat kuin tuulahdus suoraan <a href="https://areena.yle.fi/1-4283825">The Handmade&#39;s tale</a> -sarjasta. Soinin aborttivihaa ja julkisia kannaottoja on syystäkin ihmetelty.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo otti<a href="http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259625-lisaa-poliiseja-ei-ajatuspoliiseja"> tänään Puheenvuoron blogissaan </a>kantaa kokoomusvetoiseen vihapuhetyöryhmän työhön.</p><p>&rdquo;Henkilökohtaisesti katson, että pilkkaaminen tai loukkaaminen ei ole riittävä peruste rikosnimikkeelle. Kristittynä minulle rajat asettaa kaikkien vakaumusten kunnioitus ja kotona opitut hyvät tavat&rdquo;, Elo toteaa.&nbsp;</p><p>Kuitenkin jo tällä hetkellä Suomessa toisen julkinen pilkkaaminen ja loukkaaminen eivät kuulu sananvapauden piiriin.</p><p>Mielestäni on hienoa, että <a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201135808_pi.shtml">vihapuhetyöryhmä kokoontuu pohtimaan</a>, onko Suomen lainsäädäntö ajantasalla.</p><p>Suomessa vihapuhe ilmenee esimerkiksi maailttamisena. Henkilön yhteystiedot julkaistaan, minkä jälkeen useampi henkilö häiriköi kohdetta. Kun jokainen lähettää vain pari viestiä kohteelle, on vaikea syyttää heitä vainoamisesta, vaikka toiminta jatkuisi pitkäänkin.</p><p>Moni internetissä häiriköivä on myös oppinut käyttämään kiertoilmaisuja taitavasti.</p><p>Yltyneeseen vihapuheeseen sosiaalisen median alustoilla on jollain tavalla puututtava. Äärioikeisto ja trollit ovat jo vuosia pyrkineet vaientamaan sosiaalisessa mediassa mielipiteet, jotka eivät ole heidän arvojensa mukaisia. Voisi kuvitella, että jokainen sananvapautta toivova ja demokraattista yhteiskuntaa kannattava haluaisi kitkeä vihapuhetta.</p><p>Siniset esittävät tässä tilanteessa huolensa &rdquo;ajatuspoliiseista&rdquo;. Käsittääkseni tämä ei ollut vihapuhetyöryhmän tarkoitus.</p><p>Ehkä sinisten avaus kertookin enemmän puolueen epätoivoisesta tilanteesta.</p><p>Olin paikalla kun<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005253361.html"> siniset kertoivat reilu vuosi sitten </a>lähtevänsä perussuomalaisista. Simon Elo<a href="https://areena.yle.fi/1-4160805"> totesi tuolloin</a>, että päätös todennäköisesti tuhoaa poliittisen uran. Hän perusteli päätöstä näin:</p><p>&quot;Minulla on kaksivuotias poika jota haluan katsoa silmiin myös jatkossa. En halua tehdä sellaista minkä kanssa en voi elää. Kyse ei ole vain siitä, että Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi, vaan niistä tahoista jotka yhdessä puolueemme kaappasi&quot;, Elo sanoi.</p><p>Lähdettyään Halla-ahon johtamasta perussuomalaisista siniset saivat jäädä hallitukseen. Hallituksen hajoaminen estettiin.&nbsp;</p><p>Vuoden ajan siniset ja perussuomalaiset ovat lytänneet toisiaan <a href="https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/565339-sininen-tulevaisuus-ja-perussuomalaiset-syyttelevat-toisiaan-kiusanteosta-hs-naisia">julkisesti</a> ja vähemmän julkisesti.&nbsp;</p><p>Politiikan seuraajat ovat arvuutelleet sinisten loikkaamisia muihin puolueisiin vaalien lähestyessä, mutta &ndash; ihme kyllä &ndash; massakatoa sinisistä ei ole vieläkään nähty.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Kesälukemisteni joukossa oli kirja, joka laittoi miettimään populismia uudella tavalla.</p><p>Ei ole kansainvälisesti tavatonta, että populistipuolue yhdistyy, pohtivat tutkijat Emilia Palonen ja Tuija Saresma viime syksynä julkaistussa kirjassaan Jätkät ja jytkyt.</p><p>&rdquo;Näin kävi mm. Itävallan vapauspuolueelle: FPÖ:stä irtosi vuoden 2005 presidentinvaaleissa sen ehdokas pääsi toiselle kierrokselle&rdquo;, Palonen ja Saresma kirjoittavat.</p><p>Siniset ovat ottaneet harppauksia kohti konservatiivista ja äärioikeistolaista suuntaa, josta he nimenomaan aiemmin perussuomalaisia kritisoivat. Ehkä tarkoitus on haalia kannatusta perussuomalaisilta tai ehkä epätoivoinen &rdquo;politiikan startup&rdquo; on tullut realiteettien eteen kun <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10343087">gallupkannatus</a> näyttää 0,8 prosenttia.&nbsp;</p><p>Kuinka kauan kestää, että perussuomalaiset ja siniset palaavat yhteen? Onko veikkauksia?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Perussuomalaisista dramaattisesti reilu vuosi sitten eronnut Sininen tulevaisuus on viime aikoina osoittanut olevansa konservatiivisempi kuin Ulla Appelsin, joka puolusti oikeutta aborttiin kirjoituksessaan ja vihapuhetta kannattavampi kuin perussuomalaiset. Vaikka perussuomalaisten puheenjohtaja on tuomittu rasistisesta viharikoksesta, ei puolue ole lytännyt vihapuheen kitkemiseen pyrkimistä yhtä ponnekkaasti kuin siniset. 

Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin aborttikommentit ovat kuin tuulahdus suoraan The Handmade's tale -sarjasta. Soinin aborttivihaa ja julkisia kannaottoja on syystäkin ihmetelty. 

 

Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo otti tänään Puheenvuoron blogissaan kantaa kokoomusvetoiseen vihapuhetyöryhmän työhön.

”Henkilökohtaisesti katson, että pilkkaaminen tai loukkaaminen ei ole riittävä peruste rikosnimikkeelle. Kristittynä minulle rajat asettaa kaikkien vakaumusten kunnioitus ja kotona opitut hyvät tavat”, Elo toteaa. 

Kuitenkin jo tällä hetkellä Suomessa toisen julkinen pilkkaaminen ja loukkaaminen eivät kuulu sananvapauden piiriin.

Mielestäni on hienoa, että vihapuhetyöryhmä kokoontuu pohtimaan, onko Suomen lainsäädäntö ajantasalla.

Suomessa vihapuhe ilmenee esimerkiksi maailttamisena. Henkilön yhteystiedot julkaistaan, minkä jälkeen useampi henkilö häiriköi kohdetta. Kun jokainen lähettää vain pari viestiä kohteelle, on vaikea syyttää heitä vainoamisesta, vaikka toiminta jatkuisi pitkäänkin.

Moni internetissä häiriköivä on myös oppinut käyttämään kiertoilmaisuja taitavasti.

Yltyneeseen vihapuheeseen sosiaalisen median alustoilla on jollain tavalla puututtava. Äärioikeisto ja trollit ovat jo vuosia pyrkineet vaientamaan sosiaalisessa mediassa mielipiteet, jotka eivät ole heidän arvojensa mukaisia. Voisi kuvitella, että jokainen sananvapautta toivova ja demokraattista yhteiskuntaa kannattava haluaisi kitkeä vihapuhetta.

Siniset esittävät tässä tilanteessa huolensa ”ajatuspoliiseista”. Käsittääkseni tämä ei ollut vihapuhetyöryhmän tarkoitus.

Ehkä sinisten avaus kertookin enemmän puolueen epätoivoisesta tilanteesta.

Olin paikalla kun siniset kertoivat reilu vuosi sitten lähtevänsä perussuomalaisista. Simon Elo totesi tuolloin, että päätös todennäköisesti tuhoaa poliittisen uran. Hän perusteli päätöstä näin:

"Minulla on kaksivuotias poika jota haluan katsoa silmiin myös jatkossa. En halua tehdä sellaista minkä kanssa en voi elää. Kyse ei ole vain siitä, että Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi, vaan niistä tahoista jotka yhdessä puolueemme kaappasi", Elo sanoi.

Lähdettyään Halla-ahon johtamasta perussuomalaisista siniset saivat jäädä hallitukseen. Hallituksen hajoaminen estettiin. 

Vuoden ajan siniset ja perussuomalaiset ovat lytänneet toisiaan julkisesti ja vähemmän julkisesti. 

Politiikan seuraajat ovat arvuutelleet sinisten loikkaamisia muihin puolueisiin vaalien lähestyessä, mutta – ihme kyllä – massakatoa sinisistä ei ole vieläkään nähty. 

 

Kesälukemisteni joukossa oli kirja, joka laittoi miettimään populismia uudella tavalla.

Ei ole kansainvälisesti tavatonta, että populistipuolue yhdistyy, pohtivat tutkijat Emilia Palonen ja Tuija Saresma viime syksynä julkaistussa kirjassaan Jätkät ja jytkyt.

”Näin kävi mm. Itävallan vapauspuolueelle: FPÖ:stä irtosi vuoden 2005 presidentinvaaleissa sen ehdokas pääsi toiselle kierrokselle”, Palonen ja Saresma kirjoittavat.

Siniset ovat ottaneet harppauksia kohti konservatiivista ja äärioikeistolaista suuntaa, josta he nimenomaan aiemmin perussuomalaisia kritisoivat. Ehkä tarkoitus on haalia kannatusta perussuomalaisilta tai ehkä epätoivoinen ”politiikan startup” on tullut realiteettien eteen kun gallupkannatus näyttää 0,8 prosenttia. 

Kuinka kauan kestää, että perussuomalaiset ja siniset palaavat yhteen? Onko veikkauksia?

]]>
91 http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259656-koska-siniset-ja-perussuomalaiset-palaavat-yhteen#comments Kotimaa Media Politiikka Sananvapaus Vihapuhe Sat, 18 Aug 2018 14:39:05 +0000 Linda Pelkonen http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259656-koska-siniset-ja-perussuomalaiset-palaavat-yhteen
Niinistön toiminta - miksi tiedämme vasta nyt? http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259424-niiniston-toiminta-miksi-tiedamme-vasta-nyt <p><strong>Tänään on mediassa uutisoitu uutuuskirjasta, jossa paljastetaan presidentti Sauli Niinistön roolia maan sisäpolitiikassa. Kysyä sopii, miksi nämä paljastukset tuppaavat Suomessa tulemaan aina myöhässä.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Sauli Niinistö siis asettui tukemaan EK:ta sekä EK:n joukkueessa pelaavaa hallitusta, jotta ns. kilpailukykysopimus, eli kiky, saataisiin aikaiseksi. Kikyssä kysymys oli keinotekoisesta tuotantokustannusten laskemisesta työntekijöiden kustannuksella. Moni niinistöläinen varmastikin ajattelee, että eihän presidentti muuta tehnyt kuin patisteli ratkaisuun. Mutta lähtökohtaisesti oli niin, että ammattiliitot olivat jo pidättäytyneet pitkän aikaa palkankorotuksista, ja vielä piti Häkämiehen saada lisää omilleen. Painostus kohdistui tietysti ammattiliittoihin, koska niillähän oli kikyssä pala nieltävänä.</p><p>&nbsp;</p><p>Kyse oli ns. sisäisestä devalvaatiosta, eli hintakilpailukyvyn parantamisesta sisäisin ratkaisuin. Ainahan tämä tarkoittaa palkkojen alentamista, sillä esimerkiksi yritysten omasta rahankäytöstä sopiminenhan olisi karmeaa sosialismia, mikäli sitä ehdotettaisiin. Sisäistä devalvaatiota käytetään sen vuoksi, että meillä ei ole omaa, laskusuhdanteessa devalvoituvaa valuuttaa kuten on Ruotsilla. Tästäkin on kertauksen vuoksi kiitettävä samaistakin Sauli Niinistöä, joka oli valtiovarainministerinä Suomea viemässä euroon tiedonantomenettelynä ja ilman kansanäänestystä vastoin hänen aiempia puheitaan perustuslakivaliokunnassa ollessaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Kun Niinistö patisteli keskusjärjestöjä (työntekijöitä) kikyyn, samalla pääministeri Sipilä valehteli neuvottelujen olevan jäissä vieden median huomiota toisaalle. Eli ilmeisen suunniteltua presidentin koskemattomuuden varjelua.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Miksi näin myöhään?</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Tämä kaikki on tapahtunut vuonna 2015. Miksi me tiedämme tästä vasta nyt, kun presidentinvaalit on käyty? Niinistö valittiin toiselle kaudelle vaalien ensimmäisellä kierroksella. Merkillepantavaa on, että noin 8% prosentin kannatusta nauttivan Vasemmistoliiton äänestäjistäkin suurin osa äänesti Niinistöä. Samoin on vielä suuremman vasemmistopuolueeksi itseään mainostavan SDP:n laita. Olisivatko työntekijät äänestäneet Niinistöä, mikäli olisivat tienneet tämän roolin heidän omien työehtojensa heikentämisessä? Olisivat, mutta eivät yhtä sankoin joukoin.</p><p>&nbsp;</p><p>Asia on ollut tiedossa viime presidentinvaalien alla, vähintäänkin asianosaisilla. Siksi ammattiliittojenkin pomoille on annettava pyyhkeitä. Mutta häiritsevän sama kaava koski Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen käsittelyä. Suurempi haloo ja eri puolueiden, varsinkin Perussuomalaisten ja Jussi Niinistön, osuus tuotiin julkisuuteen vasta kun vaalit oli käyty. Edesmenneen Antti Pesosen ja Itsenäisyyspuolueen työ Nato-lähentymistä vastaan sai huomiota vasta kun eduskunta oli valittu. Ei se sattumaa ollut.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomessa media ei tehtäväänsä yksinkertaisesti tee. Se ei nosta asioita julkisuuteen ajallaan, jotta poliitikot joutuisivat vastuuseen tekemisistään ja jotta kansalla olisi valintoja tehdessään oikeat ja ajantasaiset tiedot. Lehdistössä tiedetään perustotuudet poliittisen muistin pituudesta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Onneksi oli Väyrynen</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Keräsimme pienellä porukalla valtavalla vaivalla kannattajakortteja viime presidentinvaaleissa 6.2% kannatuksen saaneelle Paavo Väyryselle. Saimme Paavon vaaleihin ja suomalaisille oli tarjolla vaihtoehto. Paavo toikin usein pöytään Niinistön taipumukset puuttua sisäpolitiikkaan. Lisäksi muistetaan, kuinka raivokkaasti hän vastusti EU-jäsenyyttä jäsenehtojen selvittyä sekä myöhemmin euroa.</p><p>&nbsp;</p><p>Tätä politiikassa toimiminen on, varsinkin kun on oppositiossa hallitusta vastaan ja oppositiossa oppositiota vastaan. Usein vasta myöhemmin tulee julkiseen tietoon se, mitä oma viiteryhmä on puhunut jo edellisissä vaaleissa. Pitää kuitenkin olla iloinen siitä, että tuli tehneeksi jotain asiansa eteen &ndash; hukkaan se ei mennyt, sillä minullakin on pieni osani siinä, että nyt 6.2% suomalaisista saa sanoa, että olihan se vaihtoehtokin, jota tuli vielä äänestettyä.</p><p>&nbsp;</p><p>Akseli Erkkilä</p><p>Kittilä</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tänään on mediassa uutisoitu uutuuskirjasta, jossa paljastetaan presidentti Sauli Niinistön roolia maan sisäpolitiikassa. Kysyä sopii, miksi nämä paljastukset tuppaavat Suomessa tulemaan aina myöhässä.

 

Sauli Niinistö siis asettui tukemaan EK:ta sekä EK:n joukkueessa pelaavaa hallitusta, jotta ns. kilpailukykysopimus, eli kiky, saataisiin aikaiseksi. Kikyssä kysymys oli keinotekoisesta tuotantokustannusten laskemisesta työntekijöiden kustannuksella. Moni niinistöläinen varmastikin ajattelee, että eihän presidentti muuta tehnyt kuin patisteli ratkaisuun. Mutta lähtökohtaisesti oli niin, että ammattiliitot olivat jo pidättäytyneet pitkän aikaa palkankorotuksista, ja vielä piti Häkämiehen saada lisää omilleen. Painostus kohdistui tietysti ammattiliittoihin, koska niillähän oli kikyssä pala nieltävänä.

 

Kyse oli ns. sisäisestä devalvaatiosta, eli hintakilpailukyvyn parantamisesta sisäisin ratkaisuin. Ainahan tämä tarkoittaa palkkojen alentamista, sillä esimerkiksi yritysten omasta rahankäytöstä sopiminenhan olisi karmeaa sosialismia, mikäli sitä ehdotettaisiin. Sisäistä devalvaatiota käytetään sen vuoksi, että meillä ei ole omaa, laskusuhdanteessa devalvoituvaa valuuttaa kuten on Ruotsilla. Tästäkin on kertauksen vuoksi kiitettävä samaistakin Sauli Niinistöä, joka oli valtiovarainministerinä Suomea viemässä euroon tiedonantomenettelynä ja ilman kansanäänestystä vastoin hänen aiempia puheitaan perustuslakivaliokunnassa ollessaan.

 

Kun Niinistö patisteli keskusjärjestöjä (työntekijöitä) kikyyn, samalla pääministeri Sipilä valehteli neuvottelujen olevan jäissä vieden median huomiota toisaalle. Eli ilmeisen suunniteltua presidentin koskemattomuuden varjelua.

 

Miksi näin myöhään?

 

Tämä kaikki on tapahtunut vuonna 2015. Miksi me tiedämme tästä vasta nyt, kun presidentinvaalit on käyty? Niinistö valittiin toiselle kaudelle vaalien ensimmäisellä kierroksella. Merkillepantavaa on, että noin 8% prosentin kannatusta nauttivan Vasemmistoliiton äänestäjistäkin suurin osa äänesti Niinistöä. Samoin on vielä suuremman vasemmistopuolueeksi itseään mainostavan SDP:n laita. Olisivatko työntekijät äänestäneet Niinistöä, mikäli olisivat tienneet tämän roolin heidän omien työehtojensa heikentämisessä? Olisivat, mutta eivät yhtä sankoin joukoin.

 

Asia on ollut tiedossa viime presidentinvaalien alla, vähintäänkin asianosaisilla. Siksi ammattiliittojenkin pomoille on annettava pyyhkeitä. Mutta häiritsevän sama kaava koski Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen käsittelyä. Suurempi haloo ja eri puolueiden, varsinkin Perussuomalaisten ja Jussi Niinistön, osuus tuotiin julkisuuteen vasta kun vaalit oli käyty. Edesmenneen Antti Pesosen ja Itsenäisyyspuolueen työ Nato-lähentymistä vastaan sai huomiota vasta kun eduskunta oli valittu. Ei se sattumaa ollut.

 

Suomessa media ei tehtäväänsä yksinkertaisesti tee. Se ei nosta asioita julkisuuteen ajallaan, jotta poliitikot joutuisivat vastuuseen tekemisistään ja jotta kansalla olisi valintoja tehdessään oikeat ja ajantasaiset tiedot. Lehdistössä tiedetään perustotuudet poliittisen muistin pituudesta.

 

Onneksi oli Väyrynen

 

Keräsimme pienellä porukalla valtavalla vaivalla kannattajakortteja viime presidentinvaaleissa 6.2% kannatuksen saaneelle Paavo Väyryselle. Saimme Paavon vaaleihin ja suomalaisille oli tarjolla vaihtoehto. Paavo toikin usein pöytään Niinistön taipumukset puuttua sisäpolitiikkaan. Lisäksi muistetaan, kuinka raivokkaasti hän vastusti EU-jäsenyyttä jäsenehtojen selvittyä sekä myöhemmin euroa.

 

Tätä politiikassa toimiminen on, varsinkin kun on oppositiossa hallitusta vastaan ja oppositiossa oppositiota vastaan. Usein vasta myöhemmin tulee julkiseen tietoon se, mitä oma viiteryhmä on puhunut jo edellisissä vaaleissa. Pitää kuitenkin olla iloinen siitä, että tuli tehneeksi jotain asiansa eteen – hukkaan se ei mennyt, sillä minullakin on pieni osani siinä, että nyt 6.2% suomalaisista saa sanoa, että olihan se vaihtoehtokin, jota tuli vielä äänestettyä.

 

Akseli Erkkilä

Kittilä

]]>
8 http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259424-niiniston-toiminta-miksi-tiedamme-vasta-nyt#comments Kiky Media Niinistö Presidentinvaalit Väyrynen Mon, 13 Aug 2018 11:02:01 +0000 Akseli Erkkilä http://akselierkkil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259424-niiniston-toiminta-miksi-tiedamme-vasta-nyt